Artikkelvanhat numeroteesti osa
The Baltic Guide Online
Tammikuu 2001
Etusivu
Pääkirjoitus
Artikkelit
Kolumnit
Mitä Missä Milloin
Extra


Tallinnan keskusta laajenee rantaan

Tallinnassa rakennetaan paljon. Kaupunki laajenee nopeasti joka suuntaan. Uusia kauppa-, hotelli- ja liikekeskuksia avataan kaupungin keskustan untumaan ja vähän kauemmaksikin.

Rotermannin suolavarasto on on restauroitu arkkitehtuuri- ja taidekeskukseksi.
Rotermannin suolavarasto on on restauroitu arkkitehtuuri- ja taidekeskukseksi.

Rotermannin korttelissa on paljon erilaisia erikoismyymälöitä.
Rotermannin korttelissa on paljon erilaisia erikoismyymälöitä.


iime vuosina yksi kiivaimmin rakennettu alue on ollut Rotermannin kortteli. Neuvostoaikana Tallinnan rannat olivat varattu satamalle ja varastorakennuksille. Vaarana oli, että rannalla vapaasti oleskelevat ihmiset loikkaisivat länteen tai länsimaiset terroristit hyökkäisivät rauhaa rakastavaan neuvostokaupunkiin. Ranta- alue ei ollut tarkoitettu tavalliselle kansalle.
Viron uuden itsenäisyyden aikana Tallinnan ranta- alue on ollut kovan muutoksen kourissa. Sen lisäksi, että alueen vanhoja rakennuksia on kunnostettu ja restauroitu, on aivan kaupungin keskustan tuntumaan noussut uusia hotelleja, kauppoja, baareja, ravintoloita ja kauppakeskuksia. Tonteista käydään kovaa kilpailua. Myös alueen liikennejärjestelyjä on uusittu rajusti.
Tallinnan matkustajasataman, vanhan kaupungin ja Viru hotellin välissä on alue, jota kutsutaan Rotermannin kortteliksi. Nimensä kortteli on saanut Christian Rotermannin omistaman pienteollisuus- ja kauppakeskuksen mukaan, joka aloitti toimintansa jo vuonna 1829. Neuvostovallan aikana kortteli eli hiljaiseloa, mutta vuonna 1997 Rotermannin keskus restauroitiin ja siitä tuli kaupunkilaisia ja turisteja palveleva kauppakeskus, jossa on kymmeniä pieniä myymälöitä.
Rotermannin keskuksessa on kolme kerrosta. Ensimmäisessä kerroksessa on putiikkeja, jotka myyvät peruselintarvikkeita, kristallia, kenkiä, asusteita ja vaatteita jne. Toisesta kerroksesta löytyy pieni tavaratalo ja kolmas kerros on taas täynnä pieniä erikoismyymälöitä, joista suomalaisturisti voi tehdä todellisia löytöjä. Keskuksessa on myös suosittu kahvila, jossa voi syödä edullisesti.
Rotermannin alueelle on rakennettu useita hotelleja helpottamaan Tallinnan kroonista hotellihuonepulaa. Sijaintihan on matkailijan kannalta erittäin hyvä. Korttelista löytyy yllättävän paljon ravintolaita, baareja ja yökerhoja. Paikkoja on jokaiseen makuun. Herkkusuu voi nauttia perinteisestä virolaisesta ruuasta tai herkutella esimerkiksi kansainvälisen tai kiinalaisen keittiön anneilla. Alueelta on myös kahviloita ja pizzeria pikaista välipalaa haluavalle. Korttelin rakennuksista ja hotelleista toimii useita erilaisia eroikoismyyymälöitä, kauneussalonkeja, parturi- kampaamoja jne. Alueella on yksi Tallinnan hienoimmin restauroiduista rakennuksista, Rotermannin suolavarasto, josta on tehty arkkitehtuuri- ja taidekeskus. Sen lisäksi, että itse talo on mielenkiintoinen, on suolavarastossa kiinnostavia vaihtuvia näyttelyitä, joihin kannattaa tutustua.


[Teksti: Timo Huttunen]
[Kuva: Timo Huttunen ja Jaak Kadarik]





“Köyhän miehen Intia”
sanoi naapuripöydän suomalaisrouva, joka käy usein Elevantissa Tallinnassa. Lausunto ei ollut mitenkään halveksiva, vaan toteamus.

Höyryävää kiinalaista
Kiinalaiseen ravintolaan pitäisi aina mennä porukalla, josta jokainen tilaisi eri ruokaa.

Panosta matkasi turvallisuuteen
Suomen Tallinnan suurlähetystön konsulaattiosasto joutui vuoden 2000 joulukuuhun mennessä kirjoittamaan suomalaisille matkailijoille 560 väliaikaista matkustusasiakirjaa. Henkilöt olivat siis kadottaneet passinsa ja tarpeen oli päästä takaisin kotimaahan.

Padat ja pannut taideteoksiksi
Taiteiljoiden kotona tai ateljeissa on mielenkiintoista käydä: yleensä ei mitään luovaa sekasortoa vaan kaikki asiat ovat tip- top.

Tukkipula rajoittaa Viron sahateollisuutta
Neuvostoajalla Virossa oli vain kenttäsahoja, joiden käyttäjät illalla tilasivat viisi kaljaa nostamalla kolmea sormea.

Torista nykyaikaiseksi kauppakeskukseksi
Joulukuun alussa avattiin entisen torin paikalle, Tallinnan keskustan eteläpuolelle, uusi ostospaikka nimeltään Lõunakeskus.

E-mail: guidetoimetus@hotmail.com | Yhteydet | Mediakortti
Copyright © 1999-2000 The Baltic Guide. All rights reserved.

[Etusivu] [Pääkirjoitus] [Artikkelit] [Kolumnit] [Mitä-Missä-Milloin] [Extra]