Artikkelvanhat numeroteesti osa
The Baltic Guide Online
Tammikuu 2001
Etusivu
Pääkirjoitus
Artikkelit
Kolumnit
Mitä Missä Milloin
Extra


“Köyhän miehen Intia”

sanoi naapuripöydän suomalaisrouva, joka käy usein Elevantissa Tallinnassa. Lausunto ei ollut mitenkään halveksiva, vaan toteamus.

Elevantin salin puoli on sisustukseltaan viihtyisä.
Elevantin salin puoli on sisustukseltaan viihtyisä.
opea intialaistyylinen lounastaminen ei ole mikään kehno kokemus, mutta jos aikaa vain on, kannattaa käyttää a´la carten mahdollisuuksia, sillä ne annokset ovat todella hyviä!
Elevant on vanhassa kaupungissa, kauniit mutta jyrkät rautaiset kierreportaat on kavuttava päästäkseen ravintolaan, jonka toinen sali on niin pelkistetty kuin olla voi: ei edes tekokukkia, liinoja tai muuta viihtyisyyden tuojaa. Puupöydät ja korituolit, joilla lyhyemmän ihmisen on vaikea istua, puulattia ja muutama pylväs ovatkin paikan sisustus. Pienempi sali nojatuoleineen näyttää jo mukavammalta.
Joka päivä on tarjolla edullinen buffet, johon kuuluu keitto ja kaksi lämmintä ruokaa, salaattia sekä lämmmintä pitaleipää. Testauspäivänä oli tosi mausteista sienisoppaa ja pääruuaksi kanaa ja keitetttyjä munia erilaisissa kastikkeissa. Yhdistelmä ei ollut paras mahdollinen, mutta ainakin kanasta valmistettu palapaistin tyyppinen ruoka mausteisen riisin ja soosin kera oli oikein hyvää. Muna sen sijaan niin kuin kananmuna voi olla, kastikekaan ei asiaa muuttanut.
Pisteitä voi antaa nopeasta ja hymyilevästä palvelusta sekä lämmitetyistä lautasista!
A´la carte antaa mahdollisuuden herkutteluun: nimikkeitä on paljon ja tarjolla on niin kanaa, lammasta, nautaa kuin sikaa ja vieläpä hirvenlihaakin. Erikseen ovat kasvisruuat, joita niitä kin on useita, sekä erilaisia merenantimia.
Hinnat eivät ole halvimmasta päästä, pelkkä keitto alkaen 52 kruunua, salaatti alk. 63 kruunua, kaikki liharuuat yli 100 kruunua, samaten kasvisruuat maksavat 110 kruunusta ylöspäin.
Jälkiruokajäätelöannoskin on noteerattu n. 40 kruunun hintaiseksi.
Kahvi ja jasmiinitee riittivät oivasti lounaan jälkiruuaksi. Lasku kahdesta buffet- ateriasta (88 EEK kappale) ja juomista oli yhteensä 273 kruunua, sinänsä ei paljon ja ainakin kollega olisi syönyt kanaa toisenkin kerran. Jos seurueen henkilöt haluavat laskun erikseen, siitä tulee mainita, muutoin kaikki lykätään yhteen.
Elevantin WC oli myönteinen: suuri tila, siisti, lattialla itämainen matto!
Elevantin osoite on Vene 5, puh. +372 6 313 132. Buffet tarjotaan mape klo 12- 15, muutoin ravintola on avoinna klo 12- 24, keittiö suljetaan klo 23. Luottokorteista käyvät muut mutteivät Diners ja American Express.


[Teksti: Laura Rotko]
[Kuva: Jaak Kadarik]





Höyryävää kiinalaista
Kiinalaiseen ravintolaan pitäisi aina mennä porukalla, josta jokainen tilaisi eri ruokaa.

Panosta matkasi turvallisuuteen
Suomen Tallinnan suurlähetystön konsulaattiosasto joutui vuoden 2000 joulukuuhun mennessä kirjoittamaan suomalaisille matkailijoille 560 väliaikaista matkustusasiakirjaa. Henkilöt olivat siis kadottaneet passinsa ja tarpeen oli päästä takaisin kotimaahan.

Padat ja pannut taideteoksiksi
Taiteiljoiden kotona tai ateljeissa on mielenkiintoista käydä: yleensä ei mitään luovaa sekasortoa vaan kaikki asiat ovat tip- top.

Tallinnan keskusta laajenee rantaan
Tallinnassa rakennetaan paljon. Kaupunki laajenee nopeasti joka suuntaan. Uusia kauppa-, hotelli- ja liikekeskuksia avataan kaupungin keskustan untumaan ja vähän kauemmaksikin.

Tukkipula rajoittaa Viron sahateollisuutta
Neuvostoajalla Virossa oli vain kenttäsahoja, joiden käyttäjät illalla tilasivat viisi kaljaa nostamalla kolmea sormea.

Torista nykyaikaiseksi kauppakeskukseksi
Joulukuun alussa avattiin entisen torin paikalle, Tallinnan keskustan eteläpuolelle, uusi ostospaikka nimeltään Lõunakeskus.

E-mail: guidetoimetus@hotmail.com | Yhteydet | Mediakortti
Copyright © 1999-2000 The Baltic Guide. All rights reserved.

[Etusivu] [Pääkirjoitus] [Artikkelit] [Kolumnit] [Mitä-Missä-Milloin] [Extra]