16.5.2016 | Viro
Mystinen Rummu

Vanha kaivos on nykyään suosittu uimapaikka.
Rummu karjäär on hylätty avolouhos, joka sijaitsee Harjun maakunnan luoteisosassa, Vasalemman kunnassa. Se on Tallinnasta Haapsalun suuntaan noin 45 kilometrin ja 45 minuutin ajomatkan päässä.
Rummu karjäär on vanha kaivos, josta on louhittu Vasalemman marmoria. Aikoinaan työvoimana käytettiin Murrun vankilan vankeja. Louhoksen kaivaminen lopetettiin 1990-luvulla, mikä johti pohjaveden nousuun.
Tarinan mukaan vesi nousi niin nopeasti, että sen alle jäivät kaikki kaivoksen kaivinkoneet ja muut laitteet, jotka nyt on jo nostettu ylös vedestä. Siitä huolimatta Rummun Karjäär on harvinainen paikka, koska poikkeuksellisen kirkkaassa vedessä näkyy uponneita rakennuksia, tiiliseiniä ja levän peittämiä piikkilankoja.
Rummu karjääristä on tullut suosittu paikka uimareiden ja sukeltajien keskuudessa. Kirkasvetinen tekojärvi on heidän paratiisinsa. Kesähelteillä voi kyseistä paikkaa suositella kenelle tahansa, koska paikka suorastaan kutsuu uimaan.
Rannassa on myös rakennus, jonka ylimmäinen kerros on hyvin suosittu hyppypaikka varsinkin nuorten keskuudessa. Hyppäämistä ei kuitenkaan voi suositella, koska vedessä on paljon irtotavaraa.
Rummu Karjäär tarjoaa jokaiselle jotain, koska niin mystistä paikkaa on hankala, tai lähes mahdotonta, löytää mistään muualta. Suosittelen siis takuuvarmasti vierailua Rummuun.
Lähteet: www.northestonia.eu ja www.puhkaeestis.ee sekä erilaiset lehtiartikkelit kyseisestä paikasta
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
TEKSTI LIISI SAKALA, KUVAT MAKSIM NIKIFOROV AIRE EDER
Tallinnan yliopiston suomen kielen opiskelijat tekevät yhteistyötä The Baltic Guiden kanssa.
Juttusarjassa opiskelijat kirjoittavat heille tärkeistä paikoista eri puolilla Viroa.
Lue lisää samasta aiheesta
17.3.2026 | Viro
Huomenna Viro testaa taas sireenejä
Huomenna keskiviikkona 18.3. kello 15.00-15.10 testataan Tallinnassa ja eri puolilla Viroa taas väestöhälytysjärjestelmää sekä yleisen vaaramerkin antavia ulkosireenejä sen … Lue lisää
15.3.2026 | Viro
Nyt matkataan Tallinnan lähialueille lännessä
Facebookin Tallinna-matkailuryhmissä törmää yhä useammin kysymyksiin kohteista pääkaupungin lähiseuduilla. Mielenkiinto on suurta sellaisia paikkoja kohtaan, joissa ennättää vierailla yhden … Lue lisää
13.3.2026 | Viro
Virolaiskeksintö osaksi Suomen kansallismuseon kokoelmaa
Tuore Yhteishyvä-lehti kertoo Suomen kansallismuseon laajentaneen kokoelmaansa lähettirobotilla, jollaiset ovat suomalaisessa katukuvassa kuljettaneet vuodesta 2022 asti ihmisten ruokaostoksia kaupasta … Lue lisää
6.3.2026 | Viro
Lahemaan matkailun kehittäjät palkittiin ITB-messuilla
Tallinnan itäpuolella sijaitseva Lahemaan alue on tunnettu kansallispuistostaan sekä rannikkoseutujensa neuvostoaikaisen rajavyöhykkeen sotilaskohteista kuten Haran sukellusvenesatamasta. Muutos kylmän sodan … Lue lisää
1.3.2026 | Mainos | Viro
Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset
28.2.2026 | Kauneus
Telliskiven viimeinen vanha jätti uusiutuu
Telliskiven alueella Tallinnassa luovan keskuksen myymälä-, ravintola-, tapahtuma- ja museotarjonta on pitkään keskittynyt kadunvarren Loomelinnak-talon sekä Fotografiskan välisille pihoille … Lue lisää
27.2.2026 | Viro
Kitaravirtuoosi Luca Stricagnoli Tallinnassa
Kansainvälisesti arvostettu akustisen kitaran virtuoosi Luca Stricagnoli saapuu Tallinnaan Kumu-museon auditorioon lauantaina 28.2. esiintyäkseen erityisessä live-konsertissa. Tapahtuma alkaa kello … Lue lisää
24.2.2026 | Historia
Helmikuun 24. on Viron itsenäisyyspäivä – ja sen lisäksi…?
Miksi Viron itsenäisyyspäivää vietetään juuri 24. helmikuuta eikä jo edellispäivänä, jolloin maan itsenäisyysjulistus eli ”Manifesti kaikille Vironmaan kansoille” luettiin … Lue lisää