Lisävarustematka Viroon kannattaa – Webaston voi saada Virosta satoja euroja edullisemmin
Monet lisävarusteet saa lahden eteläpuolelta sopuhintaan ja vieläpä asennettuna.
Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov
Auton huollattaminen Virossa kannattaa. Huoltotyön hinnat ovat yhä selvästi edullisempia kuin Suomessa.
Kannattaako Tallinnaan asti lähteä hankkimaan esimerkiksi vetokoukkua autoon, saattaa moni suomalainen mietiskellä. The Baltic Guide vertaili hintoja Suomessa ja Virossa ja tuli johtopäätökseen, että kyllä kannattaa.
Hyväksi esimerkiksi käy vetokoukku, jonka saa asennuksineen Tallinnassa noin 300 eurolla. Samanlainen koukku Suomessa maksaa asennettuna yli 500 euroa. Viron puolelta koukun saa siis noin 40 prosenttia edullisemmin kuin Suomessa.
Webaston ja sen asennuksen voi saada Virossa jopa satoja euroja edullisemmin kuin Suomessa.
Talven kynnyksellä moni miettii auton esilämmittimen eli Webaston hankintaa. The Baltic Guide pyysi tarjouksen Webaston asentamisesta henkilöautoon Tallinnassa ja Helsingin seudulla sijaitsevilta yrityksiltä.
Webasto asennuksineen maksaa tallinnalaisessa firmassa noin 1 400 euroa. Pääkaupunkiseudulla siitä joutuu maksamaan noin 2 300 euroa eli noin 900 euroa enemmän. Hintaero on siis merkittävä Viron eduksi. Kummassakaan hinnassa ei ole mukana kaukosäädintä.
Myös auton huollattaminen Virossa kannattaa edelleen. Merkkikorjaamoilla työtunnin hinta on noin 50–70 euroa. Suomessa se kohoaa reilusti yli sataan euroon.
Yksityisellä korjaamolla hinnat ovat toki vieläkin edullisemmat. Edullisimmillaan tallinnalaisella korjaamolla huoltotyön tuntiveloitus keikkuu 30 euron kieppeillä. Ja jos viitsii ajella Pärnun ja Tarton suuntaan, voi huoltotyöt saada vieläkin halvemmalla.
Mainos Viru Keskus – Tallinnan paras kohtaamispaikka
Viru Keskus toivottaa kaikki tervetulleeksi Viron suurimpaan kauppakeskukseen, jossa on tekemistä ja nähtävää koko perheelle. Olitpa sitten kiinnostunut shoppailusta, … Lue lisää
30.6.2024 | Ostokset
Virossa asuntojen hinnat jatkavat nousuaan
Vaikean taloustilanteen seurauksena Viron tilastokeskus on raportoinut asuntojen hintojen huomattavasta noususta vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä. Viimeisimpien julkaistujen lukujen valossa … Lue lisää
28.6.2024 | Ostokset
Ülemiste Keskus ja sen ympäristö laajenee tulevaisuudessa
Kesäkuun 19. päivä järjestettiin yleinen keskustelutilaisuus, jossa esiteltiin alustavat suunnitelmat Ülemisten keskuksen ja sen ympäröivän alueen laajentamisesta. Kyseinen laajennus … Lue lisää
25.6.2024 | Ostokset
5
Minkälaiset aurinkolasit kesäksi – maskit, lentäjälasit, over-size vai sport-chic?
Yhä useammin suomalainen matkailija löytää itsensä Virosta hankkimassa silmälaseja itselleen. Kesän kynnyksellä ajankohtaisia ovat erityisesti aurinkolasit. Optikkoliikkeiden mallistoissa on … Lue lisää
17.6.2024 | Ostokset
6
Kesän parhaat käsityöoluet Virosta
Uuden sukupolven pienpanimot Virossa panostavat korkeaan laatuun, omaperäisyyteen ja paikallisten raaka-aineiden hyödyntämiseen. Näiden panimoiden käsityöoluet tarjoavat monipuolisia ja rohkeita … Lue lisää
13.6.2024 | Ostokset
Satoja käsityöoluita Tallinnassa – makumatka ympäri maailman
Tänä viikonloppuna (14.–15.6) järjestetään suosittu Tallinn Craft Beer Weekend. Kävijöille on tarjolla yli 350 erilaista käsityöolutta eri puolilta maailmaa. … Lue lisää
23.5.2024 | Ostokset
Kukkaloistoa Haapsalussa
Idyllisessä länsivirolaisessa kylpyläkaupungissa Haapsalussa kukat valloittavat Kastani-kadun lauantaina 25. toukokuuta. Kukkapäivänä puutarhurit myyvät kauneimpia taimiaan ja kukkiaan kävijöille. Kukkapäivästä … Lue lisää
14.5.2024 | Ostokset
Türin kuuluisat kukka-markkinat juhlivat puutarha-kauden alkua
Türin kolmipäiväiset kukkamarkkinat alkavat perjantaina 17. toukokuuta. Pieneen Keski-Viron kaupunkiin kokoontuvat kauppiaat ja puutarhaharrastajat eri puolilta Viroa ja ulkomaita. … Lue lisää