Tuoretta tietoa Virosta
29.11.2022 | Ostokset

Vuosisataiset jouluperinteet

Virossa joulua juhlitaan myyjäisillä sekä hyvällä ruualla ja juomalla.
Teksti Mark Taylor
Kuvat Narvan museo, 
Tarton messukeskus, Hans Jakob Väär 

Vuosisataiset jouluperinteetNarvan linnan pohjoispiha muuntuu Joulukyläksi, jossa on tekemistä koko perheelle. Kylä on avoinna 23.–26.12.


Tallinnan raatihuoneentorille
pystytettiin Euroopan ensimmäinen kaupungin joulukuusi jo vuonna 1441. Raatihuoneentorin joulutori on Viron joulumarkkinoiden kruununjalokivi. Joulutorin tunnelma ja kauneus tulevat parhaiten esiin illalla ja yöllä.

Joka puolella tuikkivat jouluvalot, puiset myyntikojut seisovat vieretysten ja upean joulukuusen ympärille on kokoontunut ihmisiä nauttimaan musiikkiesityksistä, hehkuviinistä ja hyvästä seurasta. Torilta voi ostaa monipuolisesti käsityötä, talviasusteita ja paikallisia ruokia. 

Mutta kauas taakse ei myöskään jää modernimmat Viron taideakatemian vuosittaiset joulumyyjäiset. Tänä vuonna jouluinen myyntitapahtuma järjestetään EKA:n tiloissa Kalamajassa. Viisikerroksisen akatemian käytävät täyttyvät yli 90 myyntipaikasta, joissa myydään opiskelijoiden ja EKA:sta valmistuneiden taide- ja muotoilutöitä.

 

EKA:n joulumyyjäiset ovat taideakatemian viidessä kerroksessa.
Joulupukki odottaa pieniä vieraita Tarton messukeskuksen joulumarkkinoilla. 

 

Tarton valossa kylpevä joulukylä ja Pärnun joulumarkkinat

Tartossa avataan jo 26. kerran perinteiset Tarton joulumarkkinat Tarton messukeskuksessa. Joulumarkkinoilla on mukana 150 myyntikojua ja vuotuinen tapahtuma kerää yleensä yli
10 000 vierailijaa. 

Vanhan yliopistokaupungin raatihuoneentorille nousee jälleen tunnelmallinen joulukaupunki, jonka kauniit, lasiset joulupaviljongit valaisevat pimeitä talvi-iltoja. Joulukaupungin lasipaviljongeissa voi nauttia kuumia juomia ja piparkakkuja.

Paikan päältä löytyy myös askartelupaviljonki ja kelkkailumahdollisuus lapsille. 

Pärnun joulukylä löytyy Vapauden aukiolta. Joulupukki kutsuu niin suuret kuin pienet vieraat ottamaan osaa joulumarkkinoiden tapahtumiin ja nauttimaan tunnelmasta. Toinen viihtyisä joulutapahtuma Pärnussa on Villa Ammendessa, jonka joulutorilta löytyy maukkaita ruokia ja juomia, koruja, mattoja, käsityötä ja lahjatavaroita.

 

Narvan keskiaikaisen linnanpihan joulu

Tänä vuonna Narvan linnan pohjoispiha muuttuu tunnelmalliseksi joulukyläksi aivan jouluaaton kynnyksellä. Jokainen kolmesta tapahtumapäivästä on omistettu tietylle historian ajanjaksolle ja maalle. Joulukylästä löytyy tietenkin myös joulupukin talo. Päivittäin on tarjolla viihdettä, esityksiä, kilpailuja ja työpajoja. 

 

Perinteiset joulumarkkinat ympäri Viroa 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
glögi joulu joulukylä joulumarkkinat myyjäiset Pärnu Raatihuoneentori tartto

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää