Tuoretta tietoa Virosta
6.10.2020 | Vapaa-aika

Virosta Suomeen palatessa voi lyhentää omaehtoista karanteenia kahdella koronatestillä

Teksti Silja Hurskainen, kuva Unsplash / Mika Baumeister

Virosta Suomeen palatessa voi lyhentää omaehtoista karanteenia kahdella koronatestilläVirossa ei ole maskipakkoa, mutta maskin käyttöä suositellaan yhä enemmän ja varsinkin paikoissa, joissa turvallisten etäisyyksien pitäminen on vaikeaa.

Virosta Suomeen palaavan tulee Suomen suosituksen mukaan jäädä 14 vuorokauden omaehtoiseen karanteeniin. Karanteenivaatimus ei koske työmatkailijoita.

1. lokakuuta alkaen omaehtoista karanteenia on voinut lyhentää kahdella vapaaehtoisella koronatestillä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa, että jos Suomeen saapuessa on mukana korkeintaan 72 tuntia vanha todistus negatiivisesta koronatestistä, tulee mennä toiseen koronatestiin aikaisintaan 72 tuntia maahan saapumisen jälkeen.

Jos toinenkin koronatesti on negatiivinen, voi lopettaa omaehtoisen karanteenin.

Mikäli Suomeen palatessa ei ole todistusta negatiivisesta koronatestistä, voi mennä koronatestiin heti Suomeen palattuaan ja uusia testin aikaisintaan 72 tunnin kuluttua ensimmäisestä testistä. Jos molemmat testit ovat negatiivisia, voi jatkaa elämää normaaliin tapaan.

Testitulosten odottamisen aikana tulee pysyä omaehtoisessa karanteenissa kotona tai muussa majapaikassa.

THL suosittelee kasvomaskin käyttöä riskialueilta (johon Virokin kuuluu) Suomeen saapuville, kun matkailija siirtyy maahantulopisteeltä karanteeniin.


THL:n uusi laskelma saattaa muuttaa ohjeistusta 

YLE uutisoi 5. lokakuuta, että THL:n uusien laskelmien mukaan tuplatestaus- ja karanteenimalli riskimaista tuleville ei välttämättä ole tarpeen. 

THL:n uuden laskelman mukaan riittäisi yksi koronatestaus heti Suomeen palatessa, jos matkailijalla on koronatesti tehty jo lähtömaassa. 

Virallista päätöstä asiasta ei vielä ole. 

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
koronavirus matkailu

1.6.2023 | Vapaa-aika

Tallinnan vanhankaupungin päivät alkavat huomenna

Tallinnan vanhankaupungin päivät alkavat huomenna

Tallinna Vanalinna päevad eli Tallinnan vanhankaupungin päivät on suurin Vanhankaupungin kulttuuriperinnölle omistettu festivaali. Kaupunkilaisille ja matkailijoille on tarjolla erilaisia … Lue lisää

29.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

27.5.2023 | Vapaa-aika

Pärnun katuruokafestivaali on tänään

Pärnun katuruokafestivaali on tänään

Tänään lauantaina 27. toukokuuta Pärnun Lai-kadulla järjestetään värikäs katuruokafestivaali, johon osallistuu yli 70 ruoka-autoa Virosta ja naapurimaista. Ruokailijat voivat … Lue lisää

23.5.2023 | Kulttuuri

Alkukesän tapahtumat Virossa

Alkukesän tapahtumat Virossa

27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan

Mainos Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan

Viking Linen Helsinki–Tallinna-reitin alus Viking XPRS täytti huhtikuussa 15 vuotta. Näiden vuosien aikana se on kuljettanut Helsingin ja Tallinnan … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Promenaadi-hotellista on ainutlaatuinen merinäköala

Mainos Promenaadi-hotellista on ainutlaatuinen merinäköala

Haapsalun viehättävän kävelykadun varrella sijaitsevasta Hotelli Promenaadista avautuu upea merimaisema, joka on ainutlaatuinen koko Virossa. Hyvin varustellussa hotellissa on … Lue lisää

13.5.2023 | Vapaa-aika

Huomenna alkaa kaksipäiväinen Tallinna-päivä

Huomenna alkaa kaksipäiväinen Tallinna-päivä

Tallinna-päivää vietetään tänä vuonna kahtena päivänä, 14.–15. toukokuuta. Tallinna-päivän tarkoituksena on nostaa esiin kaupungin historiaa ja kertoa tallinnalaisten elämästä … Lue lisää