Virossa ei olla puolueuskollisia
Virossa järjestettiin lokakuussa paikallisvaalit. Muutokset puolueiden kannatuksissa olivat huomattavan suuria verrattuna pari vuotta sitten olleisiin parlamenttivaaleihin. Yllättävää oli myös se, että vaaleissa menestyivät hyvin poliittisiin puolueisiin sitoutumattomat valitsijayhdistykset.
Yhtenä syynä lienee Viron politiikan lyhyt historia. Maa oli 50 vuotta Neuvostoliiton miehittämänä. Tuolloin oli vain yksi vaihtoehto eli kommunistinen puolue. Uusi itsenäisyys on kestänyt alle 35 vuotta. Viroon ei ole syntynyt sukupolvien ajan kestävää suhdetta puolueisiin. Suomessahan esimerkiksi Keskustan kannattaminen on usein siirtynyt isältä pojalle jo äidinmaidon mukana.
Virossa poliitikot voivat myös vaihtaa puoluetta ilman, että se tuhoaisi heidän poliittisen uransa. Esimerkiksi lokakuun paikallisvaaleissa oli Keskustapuolueen entinen puheenjohtaja ja ex-pääministeri Jüri Ratas ehdokkaana Isamaan listalta. Kansalaiset äänestivät hänet Tallinnan kaupunginvaltuustoon.
Koska puolueuskollisuutta ei ole, voi puolue Virossa hävitä nopeasti kokonaan. Näin on käynyt jo monta kertaa. Jopa kohtuullisen suuret puolueet ovat kadonneet. Lisäksi monet puolueet ovat hajonneet, muuttaneet nimeään tai sulautuneet toisiin puolueisiin.
Esimerkiksi vuonna 2001 rynni Viron politiikkaan uusi tekijä nimeltä Res Publica. Se sai vuoden 2003 parlamenttivaaleissa suurvoiton ja 28 paikkaa 101-paikkaiseen Riigikoguun. Oikeistoliberaalin puolueen taival kesti vain viisi vuotta. Skandaalien, korruption ja muun suhmuroinnin seurauksena puolueen kannatus katosi ja vuonna 2006 se yhdistyi Isamaan kanssa.
Viimeisin suuri muutos tapahtui nyt paikallisvaaleissa, kun hallituksessa olevan Eesti 200 -puolueen kannatus romahti. Uutena ja raikkaana vaihtoehtoehtona itseään markkinoinut Eesti 200 sai viime parlamenttivaaleissa peräti 14 edustajaa.
Eesti 200 ei kuitenkaan pystynyt lunastamaan lupauksiaan. Sen jäseniä yhdistettiin korruptioon ja puolueen edustajat jäivät kiinni monista samoista asioista, joista olivat syyttäneet muita puolueita. Eesti 200 -puolueen kannatus tippui kahdessa vuodessa 13,3 prosentista 1,7 prosenttiin.
Virolaiset muuttavat puoluekantaansa nopeammin kuin jäyhät suomalaiset. Ehkäpä virolaiset ovat viisaampia, koska he pystyvät tunnustamaan itselleen myös sen, että ääni tulikin annettua väärälle puolueelle.
Todellista älykkyyttä osoittaa se, että pettymyksen jälkeen ollaan taas valmiita etsimään uusia vaihtoehtoja.
Hüttünen
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

- El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa



- Palkitun oopperasolistin joulukonsertti



Lue lisää samasta aiheestahüttünen mielipide politiikka puolueet Virossa puolujärjestelmä vaalit viron puolueet viron vaalit









