Tuoretta tietoa Virosta
26.4.2022 | Ostokset

Viron viinitilat ovat ensi viikonloppuna avoinna kaikille halukkaille

Teksti Timo Huttunen
Kuva Murimäe Veinikelder

Viron viinitilat ovat ensi viikonloppuna avoinna kaikille halukkaille

 

Viron viinitilat avaavat ovensa kaikille halukkaille kahden päivän ajaksi 31. huhtikuuta ja 1. toukokuuta kello 11–17. Tiloilla vieraille järjestetään opastettuja kierroksia sekä kerrotaan viinin viljelystä ja valmistamisesta. Viinejä ja tilojen muita tuotteita voi maistella ja ostaa mukaan. Kaikki viinitilat ovat viljelijäperheiden yksityisomistuksessa, joten henkilökohtainen vastaanotto on taattu.

Hedelmä- ja marjaviinejä on Virossa valmistettu jo keskiajalla. Marjaviinitilat syntyivät 1920-luvulla. Viiniperinteet ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Jopa neuvostoaikana viinejä pantiin käymään suuriin lasipulloihin kotien nurkkiin.

2010-luvulta alkaen uudet virolaiset viinin valmistajat ovat tehneet viinejä kaikesta, mitä luonto tarjoaa: paikallisista rypälelajikkeista, hedelmistä, marjoista, jopa kukista ja vihanneksista.

Raaka-aineiden runsaus tekee virolaisesta viinituotannosta monimuotoisemman kuin perinteisillä viininviljelyalueilla. Paikallista tuotantoa arvostetaan kaikkialla maailmassa, niin myös Virossa. Nykyään laadukkaat virolaiset viinit löytyvätkin parhaiden ravintoloiden viinilistoilta.

Kartta avattujen ovien viinitiloista sekä lisätietoa niistä löytyy täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
hedelmä marjaviini neuvostoaika rypäle viini viinin valmistus viinitalo viinitila

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää