Tuoretta tietoa Virosta
27.5.2018 | Vapaa-aika

Viron vanhin katujuhla

Viron vanhin katujuhlaVanhankaupungin päivillä esiintymään pääsevät sekä harrastelijat että ammattilaiset.

Tallinnan Vanhankaupungin päivät polkaisee kesän käyntiin henkeäsalpaavalla spektaakkelilla.

 

Päivien avajaisissa 30. toukokuuta uhkarohkea akrobaatti pyöräilee 150 metrin matkan raatihuoneen tornista Pyhän hengen kirkon torniin. Jos luoja suo, sillä kovin tuulisella säällä fillaristia ei päästetä vaijerille.

“Edellisen kerran nuoralla ajettiin 2012, ja siitä lähtien näytöstä on pyydetty uudestaan”, kertoo festivaalia koordinoiva Anne Velt.

Tallinnan Vanhankaupungin päiviä on järjestetty vuodesta 1982 alkaen, ja sitä voi pitää Viron ensimmäisenä kaupunkifestivaalina.

Keskiaikainen Tallinna ei ole aina ollut muodissa. Esimerkiksi 1960-luvulla rakennuskannasta haluttiin purkaa jopa 80 %, mutta onneksi suojelijat pitivät pintansa. Anne Veltin mukaan Vanhankaupungin päivät ovatkin ylistys keskiajalle ja Unescon maailmanperintökohteelle sekä lahja kaupunkilaisille itselleen.

“Siksi meille ovat tärkeitä opastetut vanhankaupungin kierrokset, joilla esitellään historiallisesti kiinnostavia kohteita”, Velt kertoo.

 

Virossa uskotaan, että onnea voi houkutella luokseen koskettamalla nuohoojan nappia. Niinpä nokipoikain napit kiiltävät aina kirkkaina.

Viisipäiväinen fiesta

Raatihuoneentorin ohella keskeisiä tapahtumapaikkoja ovat Snellinpuisto, Harju-katu sekä Tornien aukio, jossa järjestetään muun muassa kyläjuhlia iltamineen ja maalaismarkkinat.   

Lapsille ja nuorille on oma alue Snellinlammen ympärillä, jossa voi askarrella, pelata vanhanaikaisia pelejä, esiintyä ja kilpailla. Miniyrityksiä perustaneet koululaiset myyvät kehittämiään tuotteita.

Harju-kadulla myydään virolaista käsityötä ja designia, ja viereisen Harjumäen levytorilla voi etsiskellä harvinaisia vinyylejä kuten  neuvostoaikoina konsaan. 

 

Keskiaikaisiin varusteisiin pukeutuneita miekanheiluttajia tulee Tallinn Cup -turnajaisiin Suomen lisäksi Israelista ja Kiinasta saakka.

Miehestä mittaa miekalla

Erilaiset taistelunäytökset ovat olleet Vanhankaupungin päivien vakio-ohjelmaan alusta lähtien. 

“Otteet ovat kovia, ja miehet saavat jopa haavoja, vaikka taisteluasut ovat paksuja. Siksi paikalla on myös ambulanssi”, paljastaa Velt.

Hommasta lienee leikki kaukana, mutta onneksi sentään lapsilla on mahdollisuus heilutella pehmeämpää peistä.

Raatihuoneentorilla puolestaan kuka tahansa voi kokeilla nykyaikaisempaa miekkailua ja painia. Uutuutena on liikuntapeli CrossFit Games, jossa etsitään Viron kovakuntoisinta miestä ja naista. Ja hilpeässä konttorirottien Rat Race -hyväntekeväisyystempauksessa saa juosta vaikka korkkarit jalassa.

Kulttuurista kiinnostuneelle päivät ovat antoisat. Museoihin pääsee alehintaan ja niissä on erikoisohjelmaa.  Raatihuoneentorin iltakonserteissa skaala venyy oopperasta punkkiin ja tämän hetken suosikkiartisteihin. 

 

Mistä löytää?

Tallinnan Vanhankaupungin päivät, 30.5.–3.6., eri puolilla Tallinnaa.

Ohjelma kokonaisuudessaan: www.vanalinnapaevad.ee

 

Teksti Arja Korhonen, kuvat Kalev Lilleorg ja Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
anne velt crossfitgames levytori maalaismarkkinat peitsi rat race ritari taistelunäytö

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää