17.10.2019 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Viron uusin perhematkakohde avaa ovensa viikonloppuna – Proto kutsuu tutustumaan keksintöihin
Keksintötehdas Protoon Tallinnassa pääsee havainnekuvien sijaan tutustumaan 19. lokakuuta alkaen.
Syyslomalle Tallinnaan tuleville perheille on tarjolla uusia kokemuksia, kun keksintötehdas Proto avaa ovensa lauantaina 19. lokakuuta.
Euroopan laajuisesti ajatellen ainutlaatuinen keskus tarjoaa virtuaalitodellisuuskokemuksia muun muassa merenpohjalla kävelyyn ja maailman ensimmäisellä autolla ajamiseen. Kävijät voivat myös tutustua vaikkapa fysiikan lakien toimimiseen ja teknologian ihmeisiin itse kokeiltavilla näyttelyesineillä.
Proto toivottaa tervetulleiksi myös koululaisryhmät, ja vieraileville lapsille on oma alueensa peleineen ja muine vimpaimineen. Laitoksen kabinetteja voi varata yksityistilaisuuksiin, ja talon kahvilassa on tarjolla terveellisiä katuruoka-annoksia joka makuun.
Proto sijaitsee Noblessnerin alueen entisessä sukellusvenetehtaassa osoitteessa Peetri 10. Liput maksavat 12 euroa, alle kuusivuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Perhelippu kahdelle aikuiselle ja yhdelle yli kuusivuotiaalle lapselle maksaa 28 euroa.
Teksti Vesa Häkli, kuva Proto Avastuskeskus
Lue lisää samasta aiheestalapsiperhe tallinna
lapsiperhe viro
lasten kanssa Tallinnaan
perhematka tallinna
perhematka viro
perhe viro
tallinnassa lasten kanssa
tiedekeskus tallinna
26.7.2024 | Vapaa-aika
Itsetehtyjen matkailuautojen festivaali Põhjala-tehtaalla
Põhjala-tehtaan Ankru-sisäpihalla järjestetään tänä sunnuntaina itsetehtyjen matkailuautojen festivaali. Tapahtuma kokoaa paikalle matkailuautojen ammattilaiset ja harrastajat, jotka jakavat kokemuksiaan itsetehdyistä … Lue lisää
24.7.2024 | Vapaa-aika
WSOP Circuit Tallinn 2024 – Maailmanluokan pokeriturnaus Hiltonissa
Parhaillaan käynnissä oleva WSOP Circuit Tallinn 2024 -pokeriturnaus järjestetään Hilton Park -hotellissa, ja tapahtuma sisältää 12 sormusturnausta sekä yli … Lue lisää
22.7.2024 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos ”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”
Vuoden matkailuvaikuttajaksi Suomessa viime vuonna valittu Henna Mikkilä päätti lähteä yksin reissuun, koska halusi tutustua Narvaan ja Itä-Viroon kaikessa … Lue lisää
22.7.2024 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tuhansia pokerinpelaajia odotetaan loppusyksystä Tallinnaan ja Vilnaan
Tallinnasta on tullut Pohjois-Euroopan pokeritapahtumien pääkohde, ja ei syyttä. Kings of Tallinn on noussut yhdeksi Euroopan tunnetuimmista turnauksista ja … Lue lisää
15.7.2024 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Nauti lomastasi viehättävässä Hotelli Promenaadissa
Haapsalun viehättävän kävelykadun varrella sijaitsevasta Hotelli Promenaadista avautuu upea merimaisema, joka on ainutlaatuinen koko Virossa. Hyvin varustellussa hotellissa on … Lue lisää
11.7.2024 | Vapaa-aika
The Tall Ships Races Tallinnassa
Tallinnassa järjestetään 11.–14. heinäkuuta suosittu kansainvälinen purjehdustapahtuma The Tall Ships Races. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu yli 60 alusta, jotka … Lue lisää
8.7.2024 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tallinn Cardilla säästät rahaa perhelomalla Tallinnassa
Jos suunnittelet perhelomaa Tallinnassa, Tallinn Card on yksi parhaista tavoista säästää rahaa ja saada kaikki irti lomasta. Tämä kätevä … Lue lisää
27.6.2024 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Vietä urheilullinen Tallinnan matka Padel Companyssa
Padel on valloittanut nyt myös Tallinnan ja siitä on tullut yksi pohjoisen suosituimmista uusista urheilulajeista. Peli on helppo oppia, … Lue lisää