Tuoretta tietoa Virosta
26.1.2026 | Mainos | Kulttuuri

Mainos Viron kansallismuseo ERM – maailman­luokan museokokemus Tartossa

Viron kansallismuseo ERM – maailman­luokan museokokemus TartossaRantaruotsalaisten tarinaa kerrotaan lukuisin eri aikakausien esinein. Kuva: Arp Karm

 

Uutuus: “Asujemme värit. Läheltä ja kaukaa“

Näyttely on esillä 16.1.–30.8.

ERMin uusi näyttely vie kävijät tekstiilivärien maailmaan. Muinaisista ajoista nykypäivään ulottuva esineistö ja tietotaulut havainnollistavat, kuinka vaatteisiin on saatu värejä kasveista, lahoavasta kaarnasta, jäkälistä ja jopa mullasta. Eri sävyjen luomistarinoihin sisältyy tietoja, taitoja ja kaukaisia kontaktejakin.

Näyttely tuo esille sen, kuinka tiheästi virolaisen vaatetuksen kulttuuri on ollut sidoksissa kansainvälisen kaupan ja tietämyksen verkostoihin. Vanhat kaupankäyntireitit toivat Itämeren kansojen saataville eksoottisia pigmenttejä ja värikasveja. Esillä on myös käsityöläisten käyttämiä värjäystekniikoita.

Nyt, kun ymmärtämys synteettisten tekstiilivärien ympäristövaikutuksista on kasvanut, monet suunnittelijat on kääntyneet taas muinaisten tekniikoiden käyttäjiksi. ”Asujemme värit. Läheltä ja kaukaa” osoittaa, kuinka oivallisesti modernista muodista voi luonnonvärien avulla tehdä vastuuntuntoista.

 

Kasvivärit antavat langoille upean kirkkaitakin värisävyjä. Kuva: Märt Puusta

 

Rantaruotsalaiset, estlandssvenskar

Näyttely on esillä 28.6. asti

Viron saarilla ja rannikolla on kirjallisten lähteiden mukaan asunut ruotsinkielistä väestöä 1200-luvulta asti tai jopa sitäkin ennen. Itseään he kutsuivat nimellä aibofolket, mutta virolaiset tuntevat heidät rantaruotsalaisina.

Toinen maailmansota paiskasi tämän kansanosan kahdelle puolen Itämerta. Enää he eivät vaikuta historiallisilla asuin­alueillaan entisajan tapaan, mutta paikat ja paikannimet sekä monet maatilat ja kirkot ovat säilyneet. Uudet asukkaat ja entisten jälkeläiset ovat kunnostaneet tiloista useita. Sodan takia “Ruotsiin muuttanutta” kulttuuria on alettu taas vaalia vironruotsalaisten yhteisöpäiviä ja laulujuhlia järjestäen.

ERMiin koostettu, tähänastisista suurin ja kokonaisvaltaisin näyttely esittelee rantaruotsalaisten aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä sekä sen kehitystä 1900-luvulta nykypäivään. “Olemme rakentaneet näyttelyn siten, että se kuljettaa kävijäänsä kuin merenkulkuväylää pitkin ja poikkeaa siltä teemakohtaisille saarille. Niillä voi tutustua rantaruotsalaisuuden eri puoliin“, kertoo näyttelyn pääkuraattori Kristel Rattus.

Kulttuurillisista perinteistä ammentavien esineiden avulla koottu näyttely on kirjava ja eri aisteihin vetoava. Kaikkia sen osa-alueita kattaa myös nykyulottuvuus eli tiedot siitä, miten eri teemat heijastuvat nykyisten vironruotsalaisten elämään.

 

Viron kansallismuseo sijaitsee Tartossa, johon on suora lentoyhteys Helsingistä!

 

Viron kansallismuseo ERM, Muuseumi tee 2, Tartto

www.erm.ee/fi

 

TÄMÄ ARTIKKELI ON MAINOS.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ERM

15.2.2026 | Kulttuuri

Viro ja talviolympialaiset

Viro ja talviolympialaiset

Maailman parhaat talviurheilijat ottavat parhaillaan mittaa toisistaan Milano-Cortinan talviolympialaisissa. Toistaiseksi paras virolainen on ollut Kristjan Ilves, joka yhdistetyn normaalimäen … Lue lisää

14.2.2026 | Kulttuuri

Georgialaista tanssin taikaa Tallinnassa

Georgialaista tanssin taikaa Tallinnassa

Yksi maailman kuuluisimmista tanssiteattereista esiintyy tiistaina 17.2. Tallinnan Alexela-konserttitalossa. Georgian kansallisbaletiksikin kutsuttava tanssiteatteri Sukhishvili juhlii 80-vuotista taivaltaan maailmankiertueen merkeissä, … Lue lisää

12.2.2026 | Kulttuuri

Laskiainen on kohta täällä – oletko valmis?

Laskiainen on kohta täällä – oletko valmis?

Tarkemmin mietittynä, mikä se laskiainen ja laskiaistiistai oikeastaan ​​on? Palaan siihen myöhemmin, mutta tärkeintä on se, että tätä suosittua … Lue lisää

12.2.2026 | Kulttuuri

Merimuseossa avautuu kaksi uutta näyttelyä

Merimuseossa avautuu kaksi uutta näyttelyä

Viron merimuseo avaa Tallinnan toimipisteissään tällä ja ensi viikolla kaksi uutta näyttelyä. Myös Lentosataman kahvilaravintola on jälleen täydessä toiminnassa … Lue lisää

11.2.2026 | Kulttuuri

Kitarataiturit Tallinnassa

Kitarataiturit Tallinnassa

Voiko taidokkaan kitaransoiton ja elämyksellisen konsertti-illan mittarina pitää sitä, kuinka monta kaulaa artistin soittimessa on, onko hänen lavavarustuksessaan mukana … Lue lisää

11.2.2026 | Kulttuuri

”Meidän Erika” on elokuva, jossa yhdistyvät nostalgia ja voiton huuma

”Meidän Erika” on elokuva, jossa yhdistyvät nostalgia ja voiton huuma

Virolaiset elokuvat yrittävät usein kattaa liian monia asioita kerrallaan tai keskittyä liikaa vain yhteen asianhaaraan. Ohjaaja German Golubin uutuuselokuva … Lue lisää

10.2.2026 | Kulttuuri

Näin syntyi tintinnabuli 50 vuotta sitten

Näin syntyi tintinnabuli 50 vuotta sitten

Säveltäjämestari Arvo Pärtin aviopuolison Nora Pärtin mukaan lauantaina 7.2. tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta aamusta, jolloin taiteellisesti hapuilevaa vaihetta … Lue lisää

9.2.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.2. Kim Dracula lavalla, Tallinna Raskaan metallin sekaan satiirisia jazzin ja latinomusiikin sävyjä sekoittava australialainen kohuartisti Kim Dracula konsertoi … Lue lisää