Virolaisuuden kulmakiven luoja
Kalevipoeg-eepos syntyi 160 vuotta sitten.
Vuosisadan aate 1800-luvulla oli romantiikka ja kansallisromantiikka. Napoleonin sotien tuloksena (->1815) Euroopan kartta alkoi jo muistuttaa nykyistä valtiollista karttaa. Uudenlaiset valtiot eivät enää rakentuneet ruhtinaan arvonimen varaan, kuten vaikkapa Tanskan kuningas, vaan valtion alueen mukaan, kuten vaikkapa Tanska.
Ennen ihmiset olivat olleet kielestään tai asuinpaikastaan riippumatta ruhtinaan alamaisia. Valtiossa, joka nyt oli alue, he olivat tavallisesti samaa kieltä puhuvia kansalaisia. Tämä oli valtava muutos ihmisten tietoisuudessa itsestään ja kulttuuristaan. Itsensä uudella tavalla määrittelevät ihmiset alkoivat hakea itseään ja juuriaan. Syntyi kansa ja kansallisromantiikka.
Kansallisromantiikkaan kuuluivat niin jugend-tyyli, Wagnerin oopperat tai vaikkapa Suomen maalaustaiteen kultakauden pääteokset. Kansallisromantiikkaan kuuluivat myös kansakunnan juuret ja niistä kertoivat kansalliseepokset. Aatesuuntana romantiikka oli syntynyt jo 1700-luvun lopussa ja sen innoittamana Saksassa oli käännetty nykysaksaksi Niebelungen-laulut jo 1750-luvulla. Britanniassa Beowulf julkaistiin nykyenglanniksi 1837 ja Yhdysvalloissa runoilija H. W. Longfellow runoili Hiawathan-laulun intiaanien kansanperinteen pohjalta 1855.
Kansallisten juurien etsintä oli niin tärkeää, että ”kansalliseepoksia” myös sepitettiin. Skotlanti oli vuonna 1707 liittynyt Englantiin ja osaa skoteista oman itsenäisyyden menettäminen kaiversi niin, että runoilija James Mcpherson kirjoitti sankarilliset Ossianin-laulut, jotka hänen mukaansa olivat kerättyä kansanperinnettä ja alun perin gealinkielisen muinaissankari Ossian Fingalinpojan laulamia. Kalevalan toimittaja Elias Lönnrot ja Kalevipog-runoilija Friedrich Reinhold Kreutzwald olivat siis aikansa ilmiöitä, erinomaisesti silloisena aikana maailman suurimman trendi-ilmiön sykkeessä.
Maarahvas
Virossa oikeita, sivistyneitä ihmisiä olivat saksalaiset, siis saksankieliset ja vapaat ihmiset. Virolaiset olivat maarahavasta, henkisesti alikehittyneitä ja siksi ihan onnellisia maaorjuudessaan. Vain saksan kielessä oli sellainen sanavarasto, että sillä pystyi ajattelemaan korkeampia ajatuksia. Kehittymätön maarahvaan kieli sopi vain arkisten asioiden selittämiseen.
Virolaisten käsitys tyhmyydestään oli luonnollisesti toinen kuin saksalaisten kartanonherrojen. Virolaisten mielipidettä ei kuitenkaan kysytty ja virolaisten suuri kansallinen tehtävä oli laittaa saksalainen yläluokka kuuntelemaan, kun kerran he eivät itse kysyneet. Maarahvaan kansallinen herääminen alkoi maaorjuudesta vapautumisen myötä eli 1823 jälkeen. Vapaus tarjosi mahdollisuuden tehdä jotain, muun muassa perustaa kouluja vironkielisille lapsille. Viron kielessä onkin kaksi vapautta tarkoittavaa sanaa. Suomen ”vapaa” sanaa vastaava ”vaba” ja sitten ”prii”. Prii (saks. frei = vapaa) on ihminen, joka ei ole maaorja.
Vapaus kasvoi 1850, kun maakylien talot mitattiin erilleen kartanoiden pelloista. Silloin syntyivät virolaiset maatilat. Lopulta taistelu kartanoita vastaan päättyi 1868, kun maavuokran vaatiminen taksvärkkinä kiellettiin kartanoilta. Kotitila oli usein edelleen kartanon omistuksessa, mutta talonpoikaa sitoi kartanoon ainoastaan vuokranmaksu. Vain 45 vuodessa oli kuljettu pitkä matka maaorjuudesta kansalaisuuteen.
Samaan aikaa yleisen vapautumiskehityksen kanssa eteni virolaisen kulttuurin herääminen. Vironkielisen sivistyneistön seura ”Viron oppineiden seura” perustettiin 1838, ja vuonna 1857 alkoi ilmestyä ensimmäinen vironkielinen sanomalehti.
Tässä ajassa eli Võrun syrjäisessä pikkukaupungissa maalaislääkäri F. R. Kreutzwald.
Võrun lääkäri
Vastavalmistunut F. R. Kreutzwald pääsi kaupunginlääkäriksi syrjäiseen Võrun pikkukaupunkiin 1833 ja oli virassaan vuoteen 1877, siis 30-vuotiaasta 74-vuotiaaksi. ”Eläkkeelle” Kreutzwald siirtyi hallintovirkaan Tarttoon ja hän kuoli Tartossa 1882. Lääkärinä häntä on luonnehdittu arvostetuksi. Sellainen hän varmaan oli oltuaan kaupunginlääkärinä 44 vuotta. Tavalliset sairaudetkin tulivat varmaan tutuiksi.
Kreutzwald oli hyvä esimerkki nousevasta virolaisesta sivistyneistöstä. Syntyjään (1803) hän oli maaorja, kartanon irtainta omaisuutta, jota saattoi ostaa ja myydä. Hänen isänsä oli maaorja-käsityöläinen (suutari) ja hänen äitinsä maaorja-palvelijatar. Kreutzwaldin vanhemmat kuuluivat maaorjien eliittiin.
Hänen isänsä teki kenkiä kartanon herroille ja varmaankin myös myyntiin. Hänen äitinsä kuului sisäpalveluskuntaan ja oli jatkuvasti tekemisissä kartanon väen kanssa. Kreuztwaldin äiti, Anne, oli kartanon väen suosiossa ja niin hänen esikoisensa ristiäisiin suostuivat armollisesti kummeiksi v. Vietinghoffien perheen jäsenet. Vanhempien sosiaalinen nousu jatkui ja pian isä Johan oli ”aittamies” eli jonkin varaston hoitaja kantaen taloudellista vastuuta.
Onni hymyili paikkansa tietäville ja ahkerille maaorjille, sillä v. Viettinghoffit antoivat Johanille ja hänen perheelleen vapauskirjan 26.4.1815. Johan oli nyt ”prii” ja tarvitsi sukunimen. Sellaiseksi valittiin Kreutzwald. Johan Kreutzwald pystyi elättämään perheensä vapaana käsityöläisenä ja eteenpäin pyrkivä 39-vuotias laittoikin oitis 13-vuotiaan poikansa kouluun. Friedrich Reinholdin koulutie ei ollut suora. Hän oli välillä töissä keräten rahaa seuraavia kouluvuosia ja sittemmin lukuvuosia varten. Uutteruus kuitenkin palkittiin ja Kreutzwald lopulta sai lääkärin pätevyyden Tarton yliopistosta.
Võrussa nuoren lääkärin aktiivisuus suorastaan ryöpsähti eteenpäin. Vaikka kaupunginlääkärin toimessa oli ihan varmasti riittävästi työtä, Kreutzwald aloitti merkittävän kirjallisen toiminnan.
Kansanvalistaja
Kirjailijana ja kirjoittajana Kreutzwald oli ennen kaikkea kansanvalistaja. Hän kirjoitti artikkeleita ”kalenteriin”, vuosikirjaan, jossa oli hyödyllisiä asioita ja tietoja talonpoikaisväestölle. Hän kirjoitti viinan kiroista 1840 ja lyhyen terveydenhoito-oppaan 1854. Kaksiosainen ”Maailma ja mitä siellä on” 1848–1849 avarsi puolestaan virolaisten käsitystä maailmasta, sillä se käsitteli maantietoa, historiaa ja erilaisia valtioita nähtävyyksineen.
Kreutzwald ei ollut matkustanut sen kauemmaksi kuin Pietariin, mutta saksankielistä lähdekirjallisuutta oli Virossakin tarjolla. ”Eläkkeellä” ollessaan hän kirjoitti vielä ensimmäisen perusteellisen virolaisen lääkärikirjan ”Kotitohtori” 1879.
Toinen huomattava osa hänen tuotannostaan oli satuja ja tarinoita, yleensä luontoaiheisia, mutta mahtuupa mukaan myös pari historiallista romaania.
Virolaiseen kulttuurihistoriaan Kreutzwald kirjoitti itsensä kansanperinteen tallentajana. Hän keräsi ja julkaisi paljon virolaisia kansanrunoja ja vanhoja tarinoita.
Virossa sankareista runomittaan kertovat muinaisrunot olivat jo hiipuneet unohdukseen, mutta niiden sisältämiä tarinoita kerrottiin edelleen proosamuodossa. Kreutzwald keräsi tarinoita ja runoili ne uudestaan vanhassa runomitassa. Syntyi Kalevipoeg, virolaisten kansalliseepos ja syntyi juuri silloin, kun uskoa omaan itseen kulttuuritaistelussa saksalaisuutta vastaan eniten tarvittiin.
Virolaisuuden yhden kulmakiven oli juuri oikeaan aikaan ja paikkaan laittanut pikkukaupungin lääkäri, Kreutzwald.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVA HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheesta
