Tuoretta tietoa Virosta
11.5.2020 | Vapaa-aika

Viro sallii drive in -elokuvateatterit – Tallinnan laulukentälle voi päästä autolla elokuviin

Teksti Silja Hurskainen, kuva Aivar Pihelgas / Toolbox Estonia

Viro sallii drive in -elokuvateatterit – Tallinnan laulukentälle voi päästä autolla elokuviinTallinnan laulukenttä ja siellä sijaitseva laululava on Viron suurin tapahtumanjärjestämiseen tarkoitettu alue. Tänä kesänä siellä saatetaan järjestää drive in -elokuvaesityksiä.

Koronavirusepidemian takia suurtapahtumat Tallinnassa ja muualla Virossa on kesällä 2020 peruttu. The Baltic Guide uutisoi hiljattain, että esimerkiksi Rammsteinin konsertti Tallinnan laulukentällä perutaan.

Kulttuuritoimijat ovat alkaneet miettiä vaihtoehtoisia tapoja tapahtumisen järjestämiseen.

Yksi esimerkki tästä on elokuvien esittäminen drive in -tyyliin. Tallinnan laulukenttä ilmoitti muutama viikko sitten kiinnostuksestaan alkaa järjestää laulukentällä elokuvanäytöksiä, joihin katsojat saapuvat autolla ja joissa elokuvan ajan istutaan oman auton sisällä. Autot pysäköitäisiin katsomorinteeseen suunta kohti laululavaa. 

Idea on pian mahdollinen: Viro sallii drive in -elokuvien järjestämisen 15. toukokuuta alkaen

Asiasta uutisoi myös Tallinnan kaupunki. Apulaiskaupunginjohtaja Vadim Belobrovtsev sanoo kaupungin tiedotteessa, että drive in -tapahtumat voivat olla pelastusrengas yleisötapahtumien järjestämiselle. 

”Tähän asti olemme voineet vain lohduttaa tapahtumajärjestäjiä ja suositella järjestämään virtuaalisia tapahtumia. Nyt meillä on olemassa tapa, joka todella voi toimia muuttuneessa tilanteessa”,  Belobrovtsev sanoo. 

Autoon kaksi ihmistä tai yksi perhe

Eesti Päevaleht -lehden uutisessa laulukentän johtaja Urmo Saareoja esitteli, miten elokuvaesitys laulukentällä käytännössä tapahtuisi. 

Alueelle voitaisiin ottaa 300 autoa ja autojen välimatka toisiinsa olisi vähintään kolme metriä. Valkokangas tulee laululavan eteen ja autot pysäköidään katsomorinteeseen. 

Kaikki asiakaspalvelua vaativat toiminnot pyritään tekemään etukäteen netissä. Lippu elokuvaesitykseen ja esimerkiksi kahvilaostokset ostetaan etukäteen netissä. Alkoholimyyntiä katselualueella ei ole. 

Autoista voisi poistua vain wc-käyntiä varten tai hätätilassa. 

Hallituksen ohjeen mukaan drive in -elokuvanäytöksessä autossa voi olla enintään kaksi ihmistä tai yksi perhe.

”On inhimillistä, että ihmiset haluavat jälleen nauttia viihteestä. Siksi haluammekin antaa mahdollisuuden saada elämys turvallisessa ympäristössä. Tietenkään näin rajoitetun yleisömäärän kyseessä ollessa ei ole odotettavissa suuria voittoja. Yritämme saada tapahtumajärjestämisen markkinat jälleen käyntiin ja ihmiset töihin”, Saareoja kommentoi Eesti Päevalehden uutisessa. 

Tavalliset elokuvateatterit ovat Virossa koronavirusepidemian takia edelleen suljettuja. 

 

 

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia:

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
tallinnan laululava

23.9.2026 | Vapaa-aika

Tartun kaupunkimaraton 2026

Tartun kaupunkimaraton 2026

Tartto tunnetaan kansainvälisiä piirejä myöten erilaisista maratontapahtumistaan. Helmikuussa järjestetään hiihtomaraton, joka tosin sijoittuu pääosin Otepään seudulle. Syyskuisin on vuorossa maastopyöräilymaraton, … Lue lisää

16.9.2026 | Vapaa-aika

Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna

Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna

Pyöräilyn ystävät pääsevät tänä viikonloppuna seuraamaan Tarton maastopyöräilymaratonia. Tapahtuman ohjelmassa on lauantaina 19.9. neljä pääkilpailua eri pituisilla matkoilla Otepään ja … Lue lisää

9.9.2026 | Vapaa-aika

Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa

Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa

Keksintötehdas Proto on elämyksellinen tiedekeskus, jossa lapset ja koko perhe voivat tutustua tieteen ja tekniikan ilmiöihin hauskalla ja osallistavalla tavalla. … Lue lisää

8.9.2026 | Vapaa-aika

Syksyiset Tarton opiskelijapäivät

Syksyiset Tarton opiskelijapäivät

Tarton yliopiston uuden lukuvuoden alkamista juhlistetaan Tarton opiskelijapäivien merkeissä 21.–27.9. Viikon jokaisena päivänä järjestetään paljon tapahtumia ja tempauksia, joista ainakin … Lue lisää

6.9.2026 | Vapaa-aika

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Viron pitkäikäisimpiin melonta- ja soututapahtumiin kuuluva Emajõen maraton järjestetään ensi lauantaina 12.9. jo 44. kerran. Vaikka keväisin vuodesta 2006 järjestetty … Lue lisää

1.9.2026 | Vapaa-aika

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää

29.8.2026 | Vapaa-aika

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää

26.8.2026 | Vapaa-aika

Tallinnan maraton 2026

Tallinnan maraton 2026

Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää