29.11.2019 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Viikonlopun menovinkit Tallinnaan: luistelukentän avajaiset ja robotiikan ihmeitä
Tallinnan vanhankaupungin sydämessä Harju-kadulla sijaitseva luistelukenttä avataan lauantaina 30.11.2019.
Perjantaista sunnuntaihin 29.11.–1.12. Tallinnan Saku Suurhallissa on mahdollista tutustua robotiikan ja teknologian ihmeelliseen maailmaan, kun kansainväliset Robotex-messut järjestetään jo 19. kerran. Tapahtumassa on luvassa monenlaista ohjelmaa, kuten kilpailuja, dronen lennättämistä ja robottien rakentamista. Aikataulut ja lisätietoa löytyy tapahtuman internet-sivulta.
Aika kaivaa luistimet kaapista ja pyyhkiä pölyt kypärästä, sillä Vanhankaupungin Harju-kadun luistelukenttä avaa ovensa tänä lauantaina 30.11. Paikan päällä on mahdollista vuokrata luistimia, ja avoinna on myös kahvila, josta voi haukata pientä välipalaa luistelun jälkeen.
Lauantai-iltana Club Hollywoodissa on luvassa Aloha House -bileet, jossa soivat tämän hetken kuunnelluimmat hitit ja tunnelma on katossa aamun pikkutunneille asti.
Sunnuntaina 1.12. Baltian asematorilla (Balti Jaama Turg) järjestetään joulukonsertti kello 14.00–14.30. Esiintymässä nähdään Tallinnan vanhin, vuodesta 1922 toiminut sekakuoro Raudam. Paikalla on myös valkopartainen ja punatakkinen Joulupukki!
Teksti Johanna Heinonen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestabaltijaama tori
harju-kadun uiste
luistelukenttä
luistelu tallinna
luistelu vanhakaupunki
robotex tallinna
tallinna luistelu
viikonloppu tallinna
13.3.2025 | Vapaa-aika
Motoexotica 2025 tuo moottoriurheilun ystävät Tarttoon
Motoexotica 2025 järjestetään jo 25. kertaa tulevana viikonloppuna 14.–16. maaliskuuta Tartossa. Tapahtuma kokoaa yhteen moottoriurheilun harrastajat Virosta ja ulkomailta. … Lue lisää
12.3.2025 | Vapaa-aika
5
Kesäkurssille Viroon – kieltä, kulttuuria ja taidetta alan ammattilaisten opissa
Kieltenopettaja ja yrittäjä Klarika Sander-Komulainen on jo 16 vuoden ajan vienyt suomalaisia Viroon oppimaan kieltä ja nauttimaan taide- ja … Lue lisää
7.3.2025 | Vapaa-aika
Simple Session 25 – Extreme Sports
Rullalautailu ja BMX-stuntit ovat paitsi äärimmäisen vauhdikkaita myös vaarallisia, mutta juuri siksi niiden seuraaminen on niin jännittävää, erityisesti paikan … Lue lisää
8.2.2025 | Vapaa-aika
Jokainen on tähti laulaessaan
Tähtikaraoke avasi ensimmäisen kerran ovensa vuoden 2022 keväällä, ja on nopeasti vakiinnuttanut asemansa yhtenä Viru-kadun suosituimmista karaokepaikoista. Omistaja Jouni … Lue lisää
20.1.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Koe Viro toisin: ainutlaatuinen luontokokemus Viron sydämessä
Keskellä Viron kaunista luontoa sijaitseva Toosikannu on Viron suurin luonnonvaraisten villieläinten puisto satoine saksanhirvineen. Se on samalla maan suurin … Lue lisää
13.1.2025 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Vuosi 2025 on Piritalle juhlan aikaa
Löydä Pirita – Tallinnan vihreä helmi meren rannalla Jos haluat paeta kaupungin hälinää ja viettää ihanan päivän luonnossa, suuntaa … Lue lisää
9.1.2025 | Vapaa-aika
Missä yö vaihtuu aamuksi – Tallinnan legendaariset yökerhot ja baarit
Kypsemmän juhlakansan suosikit Rotermannin kortteliin muutama vuosi takaperin muuttanut suosittu Chicago 1933 tarjoaa livemusiikkia ja ruokaa viikon jokaisena iltana. … Lue lisää
8.1.2025 | Vapaa-aika
Riina-koiran uudenvuoden loma Saarenmaalla
Sota-ajan hyväntahdon lähettiläs Riina-koira lähetti The Baltic Guidelle kuulumiset tällä kertaa Saaremaalta, jossa hän oli lomamatkalla emäntänsä Anu Saarton … Lue lisää