Tuoretta tietoa Virosta
31.5.2024 | Kulttuuri

Viikonloppuna Narva täyttyy kulttuurin ja urheilun ystävistä 

Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Viikonloppuna Narva täyttyy kulttuurin ja urheilun ystävistä 

 

Kuukauden suurin tapahtuma Narvassa järjestetään tänä viikonloppuna (31.5.–2.6). Narvan päivät -tapahtumassa kaikille löytyy sopivaa tekemistä. Kävijät voivat nauttia urheilusta, taiteesta, näyttelyistä, musiikista ja esityksistä. 

Narvaa juhlistava tapahtuma käynnistyy perjantaina 31. toukokuuta avajaiskulkueella, joka huipentuu konserttiohjelmaan EV100 -puistossa. Tanja Mihhailova-Saar viihdyttää yleisöä lauluillaan ja musiikillaan. Lauantain konserteissa esiintyvät virolainen Band Traffic ja laulaja Alika.

Viikonlopun suurin yleisötapahtuma on kuitenkin lauantain yhteisjuoksu, johon odotetaan osallistuvan tuhansia ihmisiä. Juoksutapahtumassa voi juosta joko 21 kilometrin puolimaratonin tai lyhyemmän viiden kilometrin juoksu- tai kävelymatkan. 

Sunnuntaina Joargin virkistysalueella järjestetään Saippualaatikkoralli sekä taiteilijapäivä Narvan taideresidenssissä (NART). Kaikkiin tapahtumiin Narvan kaupunkijuoksua lukuun ottamatta on vapaa pääsy. Lisätietoja tapahtumasta löytyy viron kielellä Visit Narvan kotisivuilta

 

Lue myös:

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaalit itä-viro juoksu  Tanja Mihhailova-Saar Narva Narvan päivät tapahtumat urheilu

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää