Tuoretta tietoa Virosta
18.8.2016 | Viro

Vertaisvuokraus kiinnostaa Virossa

Vertaisvuokraus kiinnostaa Virossa

Autojen vertaisvuokrauspalvelu muuttuu Virossa yhä suositummaksi, palvelu hyödyttää myös matkailijaa.

 

Autoilijan Airbnb:ksi itseään kutsuva Autolevi on toiminut Virossa jo reilut kaksi vuotta. Yritys välittää tavallisten ihmisten autoja vuokrattavaksi ympäri maata ja nyt myös Latviassa ja Suomessa. Idean isä Tauri Kärson alkoi hautoa ajatusta jokamiehen autolainaamosta jo 2008.

”Idea syntyi, kun olin armeijassa ja auto seisoi käyttämättömänä monta kuukautta. Miksen voisi vuokrata sitä eteenpäin”, kertoo Tallinnan teknisessä yliopistossa logistiikkaa opiskellut nuori mies.

Palvelun perusideana on saada tyhjänpanttina seisovat autot hyötykäyttöön. Samalla omistaja tienaa rahaa ja autoa harvoin tarvitseva saa sen käyttöönsä silloin kun tarvitsee.

Kuukaudessa virolaiset vuokraajat tienaavat muutamasta kympistä jopa satoihin euroihin, kertoo Kärson. ”Helposti näin pystyy kattamaan jopa puolet auton ylläpitokuluista.”

Tauri Kärsonin mukaan taustalla on monia ympäristöä paremmaksi muuttavia tekijöitä. ”On selvitetty, että yksi vuokra-auto vähentää 15 ihmisen tarvetta hankkia itselleen oma auto. Eli näin ympäristö säästyy, kun ei tarvitse tuottaa autoja niin paljon.”

 

Käytännössä homma toimii niin, että autoa tarvitseva valitsee yrityksen nettisivuilta sopivan kulkupelin ja tekee varauksen. Autonomistaja vastaa vuokrauspyyntöön ja seuraavaksi sovitaankin jo tapaamispaikka.

Myös Viron-kävijän kannattaa painaa palvelu mieleen. Auton voi vuokrata palvelusta kätevästi niin kesälomareissulle kuin vaikkapa häiden kulkupeliksi.

Autolevin tehtäväksi jää vuokraajan luotettavuuden tutkiminen erilaisten julkisten tietokantojen avulla. Väärinkäytöksiä ei ole sattunut, vaikka juuri vuokraajien luotettavuus onkin monen vuokraamista aloittelevan huolenaiheena.

Jokaisella autolla on pakollinen liikennevakuutus ja uudemmilla autoilla myös kasko. Käytössä on vertaisvuokraukseen suunniteltu vakuutus, jossa omavastuu on matalampi kuin autovuokraamoissa. Niinpä mahdolliset onnettomuudet eivät aiheita harmaita hiuksia kummallekaan osapuolelle. Ja auton kuvaaminen ennen ja jälkeen vuokrausta kannattaa, niin ei synny ongelmia jälkikäteen, vinkkaa Kärson.

 

Vuokrahinnat on pyritty pitämään realistisina, jotta hyötyä olisi molemmille osapuolille. Auton saa koko päiväksi edullisimmillaan parilla kympillä ja tunniksi vitosella. Autolevi ei peri takausmaksuja tai muita lisäkuluja.

Niin ikään vuokraajan ei tarvitse maksaa liittymis- tai kuukausimaksua, vaan vain vuokrasummasta menee tietty prosentti Autoleville. Vuokrattavia autoja on yrityksen sivustolla tällä hetkellä yli 600 ja käyttäjiä yli 8 000.

”Joka kuu välitämme 400 autoa”, myhäilee Tauri Kärson tyytyväisenä. Tulevaisuuden haasteena hänellä on luoda Tallinnaan kattava verkosto, josta vuokraaja voi nopeasti valita itselleen sopivan auton. Kärson haluaa kehittää palvelua myös Suomessa, jossa yritys on aloittanut tänä vuonna.

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA AUTOLEVI

Lue lisää samasta aiheesta

5.4.2026 | Viro

Stellan tassunjäljissä – täydellinen viikonloppureissu koiralle ja omistajalle

Stellan tassunjäljissä – täydellinen viikonloppureissu koiralle ja omistajalle

Oma Stella-koirani on tottunut reissaaja. Se on nuoresta iästään huolimatta matkustanut kanssani ympäri Suomen ja ollut matkoillani mukana niin … Lue lisää

3.4.2026 | Viro

Löhöloma, kupoliranta ja sulavat lautaset – näin Virossa aprillattiin

Löhöloma, kupoliranta ja sulavat lautaset – näin Virossa aprillattiin

Teimme The Baltic Guiden toimituksessa koosteen muutamista aprillipiloista, joita virolaiset matkailuyrittäjät toissapäivänä 1.4. levittivät sosiaalisessa mediassa. Olisitko itse uskonut … Lue lisää

1.4.2026 | Viro

Uudet ympäristönormit panevat lautaset sulamaan – kirjaimellisesti

Uudet ympäristönormit panevat lautaset sulamaan – kirjaimellisesti

Green Key on maailman johtava, vuonna 1994 luotu matkailualan vastuullisuusohjelma ja -sertifikaatti. Sen saamiseksi auditoinnin läpäisseet yrittäjät – esimerkiksi … Lue lisää

28.3.2026 | Viro

Aprillipäivän ajankohta on siirretty

Aprillipäivän ajankohta on siirretty

Vallitsevan geopoliittisen tilanteen vuoksi Virossa on langetettu päätös, jolla aprillipäivä ja siihen liittyvä uutisointi siirretään tänä vuonna kolmea päivää … Lue lisää

27.3.2026 | Vapaa-aika

Pyörämatkalle Viroon Komootin ja tv-sarjan opastuksella

Pyörämatkalle Viroon Komootin ja tv-sarjan opastuksella

Maastoltaan pääosin tasainen ja välimatkoiltaan lyhyt Viro on hyvä pyörämatkailukohde. Monet maahan esimerkiksi Suomesta ja Ruotsista saapujat ottavat oman … Lue lisää

17.3.2026 | Viro

Huomenna Viro testaa taas sireenejä

Huomenna Viro testaa taas sireenejä

Huomenna keskiviikkona 18.3. kello 15.00-15.10 testataan Tallinnassa ja eri puolilla Viroa taas väestöhälytysjärjestelmää sekä yleisen vaaramerkin antavia ulkosireenejä sen … Lue lisää

15.3.2026 | Viro

Nyt matkataan Tallinnan lähialueille lännessä 

Nyt matkataan Tallinnan lähialueille lännessä 

Facebookin Tallinna-matkailuryhmissä törmää yhä useammin kysymyksiin kohteista pääkaupungin lähiseuduilla. Mielenkiinto on suurta sellaisia paikkoja kohtaan, joissa ennättää vierailla yhden … Lue lisää

13.3.2026 | Viro

Virolaiskeksintö osaksi Suomen kansallismuseon kokoelmaa

Virolaiskeksintö osaksi Suomen kansallismuseon kokoelmaa

Tuore Yhteishyvä-lehti kertoo Suomen kansallismuseon laajentaneen kokoelmaansa lähettirobotilla, jollaiset ovat suomalaisessa katukuvassa kuljettaneet vuodesta 2022 asti ihmisten ruokaostoksia kaupasta … Lue lisää