Tuoretta tietoa Virosta
2.7.2024 | Kulttuuri

Vanhan musiikin festivaali Viljandissa 

Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Vanhan musiikin festivaali Viljandissa 

 

Viljandin vanhan musiikin festivaali alkaa tänään  2.7. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1982, mikä tekee siitä vanhimman vanhan musiikin festivaalin Virossa. Tänä vuonna konserteista nautitaan Viljandin baptistikirkossa. Festivaalin taiteellinen johtaja on vanhan musiikin mestari Andres Mustonen.

Festivaalin avaa Viron kansallinen mieskuoro johtajanaan Mikk Üleoja. Kuoro esittää säveltäjä Carlo Gesualdon Madrigaalit. Tämä vuonna 1566 syntynyt italialainen säveltäjä nostattaa edelleen kulmia kotiseudullaan Napolissa. Hän nimittäin murhasi raa’asti vaimonsa ja tämän rakastajan eikä aristokraattina joutunut koskaan teostaan vastuuseen.

Varsin lyhyeksi jääneen elämänsä aikana hän sävelsi muun muassa nämä madrigaalit, jotka kuullaan tänään Viljandin baptistikirkossa kello 19.00. Jää nähtäväksi nouseeko myös kuulijoiden niskakarvat pystyyn Gesualdon musiikista. 

Torstaina 4. heinäkuuta kello 19.00 baptistikirkon lavalle nousee Viron kuuluisin vanhan musiikin yhtye Hortus Musicus johtajanaan Andres Mustonen. Solisteina laulavat sopraano Jaanika Kuusik ja mezzosopraano Maya Amir. Ensemble esittää 1600- ja 1700- luvun italialaisia ja ranskalaisia oopperateoksia. 

Festivaalin aikana kuullaan yhteensä viisi iltakonsertti, joissa esitetään Vivaldia, Piazzollaa, Tšaikovskia, Bachia ja Lähi-idän musiikkia, joka kohtaa barokin. 

Lisätietoa konserteista ja lipuista löytyy Piletilevistä.

 

Lue myös:



The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Andres Mustonen barokki festivaalit Mikk Üleoja tapahtumat vanha musiikki vanhan musiikin festivaali Viljandi

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää