Uusi lasten leikkipaikka Tallinnan vanhaankaupunkiin
Teksti Johanna Heinonen Kuvat Ellen Rudi / Tallinna Strateegiakeskus
Jos etsit lomasi aikana lapsille sopivaa leikkipaikkaa Tallinnassa, sellainen löytyy aivan Vanhankaupungin puistonpuoleisen muurin kupeesta. Suurtüki-kadun vieressä sijaitseva Tornide väljakin leikkipaikka on avattu perusteellisen remontin jälkeen.
”Leikkipaikassa on nyt keskiaikaista tunnelmaa, ja siellä näkyy myös Tallinnan vaakuna, joka muistuttaa Tanskan lipusta. Toivon, että tämä auttaa lapsia muistamaan, että Tallinnaa kutsuttiin aikoinaan Taanilinnaksi. Vuonna 1219 Lyndanisen taistelun aikana taivaalta laskeutui tanskalaisten Dannebrog-lippu”, Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Pärtel-Peeter Pere kertoo. Totta vai tarua? Sitä voi jäädä pohtimaan, mutta ainakin se saa mielikuvituksen laukkaamaan, juuri niin kuin kunnon leikkipuistossa kuuluukin.
Leikkipaikka on jaettu kahteen eri alueeseen: vauhdikkaampaan ja rauhallisempaan. Aktiivisella puolella lapset pääsevät kiipeilemään, keinumaan ja pyörimään karusellissa. Alueen keskipisteenä on erityisesti Tornide väljakin leikkipuistoa varten suunniteltu keskiaikaista linnaa muistuttava puinen kiipeilyteline. Rauhallisemmalla alueella on rajattu hiekkaleikkeihin sopiva alue sekä musiikkipaviljonki, jotka molemmat tarjoavat mukavan ympäristön luovaan leikkiin. Leikkipaikka on suunniteltu esteettömäksi, jotta myös liikuntarajoitteiset lapset voivat osallistua leikkeihin.
Leikkikentän vierestä löytyy shakkialue, joka tarjoaa mahdollisuuden rauhalliseen pelihetkeen sekä urheilukenttä, jossa on kolme eritasoista tasapainorataa, omat alueet kuntoilulle ja pallopeleille sekä monipuoliset ulkokuntolaitteet, joista osa on suunniteltu myös liikuntarajoitteisille käyttäjille.
”Uudistettu leikki- ja urheilukenttä palvelee eri-ikäisiä ja erilaisista aktiviteeteista kiinnostuneita vierailijoita tarjoten tekemistä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Vaikka kentän tyyli henkii keskiaikaa ja sulautuu kauniisti vanhankaupungin miljööseen, on suunnittelussa panostettu erityisesti nykyaikaisiin turvallisuusvaatimuksiin ja ympäristöystävällisyyteen”, Tallinnan keskustan kaupunginosan johtaja, Sander Andla painottaa.



The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tällä viikolla tapahtuu Virossa
- Kesän Suurtapahtumat Virossa
- Corelli Music juhlistaa Bachia barokkikonsertilla
Lue lisää samasta aiheestalapsiperheen kohteet Tallinnassa lapsiystävällinen Tallinna lasten kanssa tallinnassa leikkipuistot puistot tallinnan vanhakaupunki Tornide Väljak