10.7.2024 | Kolumnit

Työmatkalaiselle laiva muodostuu elämäntavaksi

Kuva Andrei Chertkov

Ville Hytösen kolumni
Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva 
Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja.

Kesä alkaa siitä, kun laivat täyttyvät ja minä poistun viikoittaiselta Helsingin-matkoiltani virolaisen kotikylän raitille rallattelemaan. Teen vuodessa yli sata Suomenlahden ylitystä, mutta kesällä pyrin oleilemaan kotipihallani ja lähirannoilla lukemassa virolaista kirjallisuutta.

Luottamustehtäväni takia tehtävien matkojen vuoksi laivat ovat tulleet varsin tutuiksi. Tunnen jokaisen portaankolon aamun ensimmäisellä MyStarilla ja olen levännyt M/S Finlandian hyteissä niin, että tunnistan hytin jo pelkästä numerosta. Tax Freessa osaan mennä suoraan oikealle hyllylle ostamaan omaa partavettäni ja aamiaisbuffetissa ehdin aina lempipaikalleni ensimmäisenä.

Olen miettinyt, miten voisin hyödyntää tätä poikkeuksellista tietotaitoani. Ehkä voisin kirjoittaa laivalle sijoittuvan jännitysromaanin. Ajaltaan ja tilaltaan rajoitettu tapahtumapaikka tarjoaisi erinomaisen kehyksen perinteiseen salapoliisiromaaniin – vähän kuin Agatha Christien Idän pikajunan arvoitus.

Ehkä voisin suunnitella lautapelin, joka sijoittuisi illan viimeiseen Megastariin. Kenties siinä lomalta palaava suomalainen yrittäisi selviytyä abiristeilystä kuivin jaloin (lähes mahdotonta) tai sitten virolainen valkokaulustyöläinen pyrkii välttämään muita tuttuja pendelöijiä, jotta voisi rauhassa keskittyä lukemaan Indrek Harglan uusinta Melchior-kirjaa (vain hitusen helpompaa).

Suomenlahden vakituiset ylittäjät tunnistavat toisensa, jos eivät kasvoista, niin vähintäänkin tavasta toimia laivalla. Aamuvuoroon menijät syövät lähes aina aamiaisen, kävelevät laivalla päämäärätietoisesti, välttelevät ruuhkakerroksia ja käyvät tax freessa vain matkan puolivälissä, jos silloinkaan. He tietävät mitä laivan toileteista käytetään vähiten ja on siksi todennäköisesti siistein. Heillä on aina matkalukemista mukanaan, sillä laivat eivät edusta heille jännittävyyttä vaan arkisen elämän tylsintä varjopuolta.

Yksikään vakiomatkalaisista ei eksy paluulaivalla ravintolaan silloin, kun siellä on trubaduuri. Kukaan viikoittain Suomenlahden ylittävistä ei käytä Länsisatamassa liukuportaita vaan aina hissiä tai portaita. Meille laiva edustaa kuljetusmuotoa, ei elämystä. Lounge tarkoittaa syömistä ja rauhassa oloa, ei viinin kittausta.

Jatkuva laivamatkustaminen muodostaa eräänlaisen hämmentävän kulttuurisen taskun elämän sisään. Se on komposiittiseinäinen, turistihälyinen ja hyttien kokolattiamattoihin käytettävältä kemikaalilta tuoksuva. Kun M/S Romantic -sarjan ikuinen sinkkumies Kaide tutustuttaa kaverinsa Empun laivan erikoisuuksiin, tunnistan hänessä loputtomalla kierteellä laivaan saapuvien loma-asiantuntijoiden armeijan.

Koska laivamatkat ovat yleensä tylsiä, olen yrittänyt pelillistää niitä. Saan pisteitä matkustuskliseistä. Kun matkustaja laulaa karaokessa Juicen Eesti on my mindin, saan pisteen. Kun kaljakärry juuttuu hissin oven väliin, saan tuplapisteet. Jos työmies nukkuu portaiden alla, pisteet triplataan.

Vakiomatkalaisten kanssa muistelemme menneitä Itämeren laivoja: Viking Rosellan pienuutta, Linda Linesin HSC Merilinin tempoilevaa kyytiä; joku muistaa vielä Estoniankin ja minä kerron isoäitini matkasta muinaisella Vanemuine-laivalla.

Kun kesä loppuu, turistiporukat vähenevät eksponentiaalisesti ja minä palaan Eckerön loungeen. Tarjoilijat ovat tuttuja, ruokatarjoilut yhtä lailla. Kotikylässäni hyppään autoon kello 06.00 ja laivamatkan jälkeen ehdin Kirjailijaliiton Töölön toimistolle kymmenen paikkeilla. Jos hyvin käy, olen jo 15.15 lähtevässä laivassa paluumatkalla, mutta joskus vasta Tallinkilla 22.30.

Jokaisella laivalla on tuttuja. Vaihdamme kuulumiset kesälomalta. Lounge-emäntä on ollut Karibialla, virolainen start up -yrittäjä jättänyt loman väliin, mutta oleillut kotipuolessa Tallinnassa. Vironsuomalainen toimittaja on viettänyt lomaa Pärnun lähellä.

Me kaikki olemme taas täynnä energiaa ja laiva iloitsee paluustamme, kunnes jälleen kyllästymme toisiimme ennen joululomaa. Työmatkailu laivoilla on olennainen osa ylirajaista kulttuuriamme, mutta tarvitsemme siitä myös taukoa.