Tuoretta tietoa Virosta
18.3.2018 | Luonto

Tupsukorva on vuoden eläin

Tupsukorva on vuoden eläinIlvesten elämää Elistveren eläinpuistossa voi seurata nettikameran välityksellä. Erityisen jännittäväksi niiden touhut muuttuvat kiima-aikaan maaliskuussa.

Virossa elelevät Euroopan suurimmat ilvekset.

 

Siinä se oli, muutaman sadan metrin päässä. Suuri, ruskea kissa istui keskellä hiekkatietä. Laskevan auringon valo värjäsi sen turkin kauniin punaruskeaksi.

Kun se nousi, näkyi hännän musta tupsukin hienosti. Ennen kuin ilves asteli laiskasti ojan kautta metsän siimekseen, se katsoi vielä meihin päin, kuin moikatakseen.

Koko bussilastillinen hollantilaisia luontoharrastajia sai ihailla metsän tupsukorvaa monta minuuttia kaukoputkella.

Ainutkertainen hetki teki unohtumattoman vaikutuksen. ”Tämä oli parempaa kuin tiikerin näkeminen”, totesi vanha herra haltioituneena.

 

Kymmenen vuoden takainen ilveksen kohtaaminen Pärnumaan metsätiellä on piirtynyt mieleeni. Varsinkin, koska se on jäänyt ainoaksi laatuaan.

Eikä uutta tilaisuutta tule välttämättä kovin helposti, sillä ilves on Viron metsissä nykyään melko harvinainen. Syykin vähenemiseen on selvä.

”Vuosien 2010 ja 2011 talvet olivat hyvin kylmiä ja runsaslumisia, niinpä suuri osa metsäkauriista menehtyi. Metsäkauris on meillä ilveksen tärkein saaliseläin. Ilveksen pentuja kasvoi niinä vuosina vain vähän”, kertoo Peep Männil Viron ympäristötoimistosta.

Hänen mukaansa ilvekset joutuivat vaikeina vuosina syömään kettuja ja supikoiria, joilta ne saivat usein kapi-tartunnan.

Tällä hetkellä ilveksillä menee taas pitkän tauon jälkeen vähän paremmin. Syynä siihen on metsäkauriiden runsas määrä.

”Arvioiden mukaan ilveksiä on noin 400–500”, kertoo Männil. 

Ilveksen kaatolupia ei ole tänäkään vuonna silti myönnetty.

Ilves-postimerkki valittiin maailman kauneimmaksi vuonna 2017. Postimerkin on suunnitellut Indrek Ilves.

Viron metsissä elelevät ilvekset ovat Euroopan suurimpia. Niiden tärkeimpiä saaliseläimiä ovat metsäkauriit, kun esimerkiksi etelämpänä ruokalistalla on usein lintuja, hiiriä ja jäniksiä.

Peep Männil arvelee kuitenkin, että myös Suomen ja Ruotsin ilvekset ovat yhtä kookkaita.

”Ylipäänsä pohjoisessa elävät ilvekset ovat suurempia kuin etelässä elävät.”

Yöllä liikkuvaa ilvestä on vain harva nähnyt, joten se ei ole kovin tuttu virolaisille. Vuoden eläin -projektin aikana ilvestä pyritäänkin esittelemään erilaisten tapahtumien avulla suurelle yleisölle.

Peep Männilin mukaan virolaiset suhtautuvat ilveksiin hyvin, joskin muutamat metsästäjät pitävät sitä kilpailijana.

Maaliskuu on ilvesten kiima-aikaa. Hyvällä onnella voi metsässä päästä kuulemaan suuren kissan matalaa mouruamista.

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov, Omniva

Lue lisää samasta aiheesta
elistveren eläinpuisto ilves luonto tupsukorva Viron luonto viron vuoden eläin vuoden eläin

8.3.2025 | Luonto

Onko Viro maailman puhtain maa?

Onko Viro maailman puhtain maa?

Viro on nyt virallisesti maailman puhtain maa, ainakin ympäristöasioita mittaavan Environmental Performance Indexin (EPI) mukaan. Tämä Pohjois-Euroopan maa nousi … Lue lisää

27.2.2025 | Luonto

Astu orkideoiden lumoavaan maailmaan

Astu orkideoiden lumoavaan maailmaan

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely on koittanut. Ovi orkideoiden valtakuntaa avataan perjantaina 28. helmikuuta ja näyttely on avoinna aina … Lue lisää

24.1.2025 | Luonto

Kansallispuistot – Viron luonnon helmet

Kansallispuistot – Viron luonnon helmet

Matsalu – Länsi-Viron lintukeidas Matsalunlahden ympärille perustettu kansallispuisto tunnetaan lintuparatiisina Viron rajojen ulkopuolellakin. Kansainvälisesti arvokas lintualue houkuttelee muuttoaikoina, keväällä … Lue lisää

13.12.2024 | Luonto

Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja

Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja

Viron eläinsuojeluyhdistys (perustettu vuonna 2000) kutsuu kaikki osallistumaan yhdistyksensä ELS:n Facebook-sivulla järjestettävään hyväntekeväisyyshuutokauppaan, joka kestää 17.12.2014 saakka. Huutokauppa on … Lue lisää

3.12.2024 | Luonto

Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa

Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa

Marraskuussa Ülemisten kauppakeskuksessa avattiin näyttely, joka keskittyy rauhoitettuun euraasian saukkoon. Näyttely Vesien susi – Saukko käsittelee yksinomaan Virossa vuoden … Lue lisää

20.11.2024 | Luonto

Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta

Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta

Yhä useampi suomalainen suuntaa Viroon luontoretkelle. Moni saattaa pohtia, miten Virossa on jokamiehenoikeuksien laita. Voiko marjoja poimia, metsissä telttailla … Lue lisää

12.10.2024 | Luonto

camera icon6
Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa

Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa

Viron akvarellimaalarien liiton näyttely Luonnon kaikuja: matka Viron monipuolisen luonnonympäristön läpi kutsuu tutustumaan kauniiseen, mutta haavoittuvaan Viron luontoon. Viron … Lue lisää

14.9.2024 | Luonto

Viron itäisin majakka avattiin yleisölle

Viron itäisin majakka avattiin yleisölle

Elokuun alussa avattiin yleisölle Viron itäisin majakka Narva-Jõesuussa. Vuonna 1957 toisessa maailmansodassa tuhoutuneen alkuperäisen majakan tilalle rakennettuun rajamajakkaan pääsee … Lue lisää