Tuoretta tietoa Virosta
17.6.2019 | Vapaa-aika

Tuplajuhannus Virossa – juhannusta vietetään etelänaapurissa vasta 23. kesäkuuta

Tuplajuhannus Virossa – juhannusta vietetään etelänaapurissa vasta 23. kesäkuutaHaddaway esiintyy 23.6. Pärnun lähellä Valgerannassa.

Suomalainen voi tänä vuonna juhlia jussia pariin otteeseen tulemalla Viroon. Juhannusaatto on Virossa nimittäin vasta sunnuntaina 23.6. ja juhannuspäivä 24.6.

Kokkoa poltetaan Virossakin perinteisesti juhannusaattona. Juhannustansseja ja -tapahtumia on molempina päivinä.

Suurempia tapahtumia ovat muun muassa Pühajärve jaanituli Otepäässä 22.–23.6., Pärnun jaanipidu 22.6. ja Valgeranna jaanituli 23.6.

Tallinnan seudulla juhannusjuhliin pääsee muun muassa Rocca al Maressa sijaitsevassa Viron ulkomuseossa. Tarjolla on mielenkiintoinen kattaus virolaisia juhannusperinteitä ja elävää musiikkia.

Pyhät vaikuttavat kauppojen aukioloaikoihin jonkin verran. Yleensä pienet erikoisliikkeet ovat juhannuspäivänä kiinni, mutta suuret marketit lähes normaaliin tapaan auki.

Liikenteessä kannattaa varautua ruuhkiin erityisesti maanantaina 24.6. Myös bussiliput kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen. 

 

Teksti Mikko Virta, kuva tapahtuman järjestäjä

Lue lisää samasta aiheesta
juhannuskokko juhannusvinkit viroon juhannus virossa jussi virossa kaupat juhannuksena menovinkit menovinkit juhannuksena pärnu juhannuksena

20.1.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Koe Viro toisin: ainutlaatuinen luontokokemus Viron sydämessä

Mainos Koe Viro toisin: ainutlaatuinen luontokokemus Viron sydämessä

Keskellä Viron kaunista luontoa sijaitseva Toosikannu on Viron suurin luonnonvaraisten villieläinten puisto satoine saksanhirvineen. Se on samalla maan suurin … Lue lisää

13.1.2025 | Mainos | Kulttuuri

Vuosi 2025 on Piritalle juhlan aikaa

Mainos Vuosi 2025 on Piritalle juhlan aikaa

Löydä Pirita – Tallinnan vihreä helmi meren rannalla Jos haluat paeta kaupungin hälinää ja viettää ihanan päivän luonnossa, suuntaa … Lue lisää

9.1.2025 | Vapaa-aika

Missä yö vaihtuu aamuksi – Tallinnan legendaariset yökerhot ja baarit

Missä yö vaihtuu aamuksi – Tallinnan legendaariset yökerhot ja baarit

Kypsemmän juhlakansan suosikit Rotermannin kortteliin muutama vuosi takaperin muuttanut suosittu Chicago 1933 tarjoaa livemusiikkia ja ruokaa viikon jokaisena iltana. … Lue lisää

8.1.2025 | Vapaa-aika

Riina-koiran uudenvuoden loma Saarenmaalla

Riina-koiran uudenvuoden loma Saarenmaalla

Sota-ajan hyväntahdon lähettiläs Riina-koira lähetti The Baltic Guidelle kuulumiset tällä kertaa Saaremaalta, jossa hän oli lomamatkalla emäntänsä Anu Saarton … Lue lisää

2.1.2025 | Vapaa-aika

Pitkä viikonloppu Virossa

Pitkä viikonloppu Virossa

Vuoden 2025 kalenterin pyhistä peräti kymmenen osuu lähelle viikonloppua, mikä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden viettää pitkiä viikonloppuja Virossa. Esimerkiksi tänä … Lue lisää

14.11.2024 | Ravintolat

Tallinnan tyylikkäät, iloiset ja vauhdikkaat pikkujoulupaikat

Tallinnan tyylikkäät, iloiset ja vauhdikkaat pikkujoulupaikat

Historiaa, elämyksiä ja hyvää ruokaa Teletornissa Oletko viettänyt pikkujouluja huimissa korkeuksissa? Tallinnan televisiotorni tarjoaa juhlia ja tapahtumia varten ravintolakerroksen, … Lue lisää

13.11.2024 | Vapaa-aika

Tallinnan vanhankaupungin luistelukenttä avataan pian

Tallinnan vanhankaupungin luistelukenttä avataan pian

Tallinnan vanhankaupungin luistelukenttä avataan tänä vuonna 16. marraskuuta. Avajaispäivänä kenttä on avoinna kello 12.00–22.00 ja ensimmäisen tunnin aikana luistinvuokraus … Lue lisää

24.10.2024 | Vapaa-aika

Pärnun syksyinen juoksukilpailu on kaikille avoin 

Pärnun syksyinen juoksukilpailu on kaikille avoin 

Vuotuinen Pärnun rantajuoksu (Pärnu Rannajooks) päättää kaupungin juoksukauden 27. lokakuuta. Urheilutapahtumaan ovat tervetulleita niin juoksijat kuin sauvakävelijät. Viiden ja … Lue lisää