Tuoretta tietoa Virosta
16.10.2020 | Kulttuuri

Tove-elokuva ensi-iltaan Virossa – Tove Janssonista kertova valokuvanäyttely avattiin Tallinnassa

Teksti Mikko Virta, kuvat Andres Teiss 

Tove-elokuva ensi-iltaan Virossa – Tove Janssonista kertova valokuvanäyttely avattiin TallinnassaKino Artiksessa on esillä valokuvanäyttely Elää, uneksia, leijua – Tove Jansson (1914–2001).

Tove Janssonista kertovan Tove-elokuvan Viron ensi-ilta oli keskiviikkona 14. lokakuuta Kino Artiksessa Tallinnassa. 

Ohjaaja Zaida Bergroth, näyttelijä Alma Pöysti ja tuottaja Andrea Reuter lähettivät terveiset ensi-iltaan videon välityksellä. 

Ensi-illassa oli mukana myös virolainen Eugen Tamberg, joka vastasi elokuvan puvustuksesta. 

Tove-elokuva eli viroksi Tove Janssoni rääkimata lugu tuli ensi-iltaan Kino Artiksessa Tallinnassa.
Näyttelijä Alma Pöysti, ohjaaja Zaida Bergroth ja tuottaja Andrea Reuter lähettivät terveiset ensi-iltaan videon välityksellä.

Kovasti kehutun elokuvan pääosan Tove Janssonia näyttelee Alma Pöysti. Elokuvan naissivuosassa on Krista Kosonen, jota The Baltic Guide haastatteli elokuun lehteen

Kutsuvierasnäytöksen järjestivät Suomen Viron-instituutti, Suomen Tallinnan-suurlähetystö, Estinfilm ja Kino Artis. 

Elokuvan voi nähdä virolaisissa elokuvateattereissa 15. lokakuuta alkaen. Tallinnassa elokuva pyörii muun muassa Artis- ja Forum Cinemas -elokuvateattereissa. 

 

Näyttelyssä on valokuvia Tove Janssonista noin 80 vuoden ajalta.

Valokuvanäyttely vie matkalle Tove Janssonin elämään 

Kino Artiksessa on esillä valokuvanäyttely Elää, uneksia, leijua – Tove Jansson (1914–2001). Rakastetun taiteilijan 100-vuotispäivän kunniaksi järjestetyn näyttelyn on koonnut Suomen Viron-instituutti.  

Valokuvien takana on kaksi kuvaajaa: Toven veli, Per Olov Jansson ja C.–G. Hagström

Per Olov Jansson kuvasi sisartaan lapsuus- ja nuoruusvuosinaan. C.–G. Hagström kuvasi Tove Janssonia 1960-luvulta aina vanhuusvuosiin asti. Näyttely sisältää valokuvia noin 80 vuoden ajalta. 

Näyttelyn kuvissa Tove Jansson on lapsuuskodissaan Helsingissä, Ullanlinnan ateljeessaan ja Porvoon saaristossa sijaitsevalla mökillään. 

Valokuvanäyttely avattiin keskiviikkona Kino Artis -elokuvateatterin kahvilassa. Kuvassa (oikealla) Suomen Viron-instituutin johtaja Anu Heinonen avaamassa näyttelyä.

Näyttelytekstit on kirjoittanut taidehistorioitsija Erik Kruskopf. Kuvatekstit ovat Tove Janssonin kirjoista, Tuula Karjalaisen Jansson-elämänkerrasta ja C.–G. Hagströmin muistiinpanoista.

Näyttely on esillä Kino Artis -elokuvateatterin kahvilassa 4. marraskuuta asti. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

15.6.2025 | Kulttuuri

Viron kesäpääkaupunki toivottaa kesän tervetulleeksi

Viron kesäpääkaupunki toivottaa kesän tervetulleeksi

Pärnussa kesän alku otetaan tänä vuonna vastaan entistäkin näyttävämmin. Kyseessä ei ole ainoastaan Viron lämpimimmän ja juhlavimman vuodenajan virallinen … Lue lisää

14.6.2025 | Kulttuuri

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi? Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston … Lue lisää

13.6.2025 | Kulttuuri

Satu Kalliokuusen Kannot -näyttely avautuu Muhussa

Satu Kalliokuusen Kannot -näyttely avautuu Muhussa

Mitä jos puut puhuisivat – tai tarkemmin, kannot? Suomalaisen kuvataiteilijan Satu Kalliokuusen uusi taidenäyttely Kannot avaa näkymän metsän syvään … Lue lisää

12.6.2025 | Kulttuuri

Italialainen kultakurkku hurmaa Tallinnassa

Italialainen kultakurkku hurmaa Tallinnassa

Italialainen laulaja sekä lauluntekijä Matteo Bocelli saapuu lokakuussa toista kertaa Tallinnaan osana Falling in Love World Tour 2025 -kiertuettaan. … Lue lisää

11.6.2025 | Kulttuuri

Brittiläinen kulttibändi konsertoi Noblessnerin Valimossa

Brittiläinen kulttibändi konsertoi Noblessnerin Valimossa

The Cult on yksi rockin legendoista. Vuonna 1983 Bradfordissa, Englannissa perustettu yhtye saavutti kaupallisen läpimurtonsa vain kaksi vuotta myöhemmin … Lue lisää

10.6.2025 | Kulttuuri

Komediaa Jeff Arcurin seurassa

Komediaa Jeff Arcurin seurassa

Et ehkä vielä tunne nimeä Jeff Arcuri, mutta jos arvostat hyvää stand up -komiikkaa, nimi on sinulle varmasti tuttu. … Lue lisää

10.6.2025 | Kulttuuri

Tuglas-seura suosittelee virolaista kulttuuria Suomessa

Tuglas-seura suosittelee virolaista kulttuuria Suomessa

SUOMENVIROLAISTEN JUHANNUSJUHLA lauantai 14.6. kello 17.00. Aurlahti, Rantapuisto 8, Lohja. Suomenvirolaisten perinteisessä juhannusjuhlassa esiintyvät Anne Veski, Terminaator, Shanon ja … Lue lisää

9.6.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–30.6. Saarenmaan pionifestivaali, Pärnin kylä Pionifestivaali on Euroopan suurin pioneille omistettu festivaali. Se järjestetään pionien kukinta-aikaan. Yleensä paras aika … Lue lisää