Tuoretta tietoa Virosta
4.9.2017 | Viro

Top 5 Viron tapahtumat

Top 5 Viron tapahtumat

01 Syksy käyntiin maratonilla

Juoksun harrastajat kokoontuvat 10.9. Tallinnaan, jossa juostaan SEB Tallinnan maraton. Juosta voi myös puolta lyhyemmän matkan. Päivää aiemmin on mahdollisuus osallistua 10 kilometrin syysjuoksuun. Reitit kulkevat tänä vuonna Pohjois-Tallinnan ja Haaberstin suunnalla.

 

02 Zucchero Tallinnassa ja Tartossa

Yli 60 miljoonaa albumia myynyt italialaislaulaja Zucchero esiintyy Tallinnassa 7.9. ja Tartossa 10.9. osana Black Cat World Tour -kiertuettaan. Konserteissaan tähti esittää luonnollisesti suurimpia hittejään, kuten Senza Una Donna ja Baila Morena.

 

03 Syysmarkkinat ja ruisleivän päivä

Viron ulkomuseossa Tallinnassa juhlistetaan sadonkorjuuaikaa syysmarkkinoilla ja ruisleivän päivällä. 17.9. pääsee tutustumaan leivän valmistamiseen ja nauttimaan perinteisistä virolaisista ruuista.

 

04 Fotokuu juhlistaa valokuvataidetta

Tallinnan Valokuvakuukausi (Fotokuu) -taidebiennaali käynnistyy 1.9. ja jatkuu lokakuun loppuun. Luvassa on lukuisia eri valokuvanäyttelyitä Tallinnan eri museoissa sekä Viron valokuvataidemessut syys-lokakuun vaihteessa Telliskivessä.

bg0917_07_pic_Cirque-du-soleil_Varekai_f_Cirque-du-soleil_3

05 Suurenmoinen Cirque du soleil

Modernista sirkustaiteesta nauttivat suuntaavat 14.–17.9. Saku Suurhalliin, jossa Cirque du Soleil esiintyy omalla Varekai-ohjelmallaan.

Kuvat: Andrei Chertkov, Cirque du Soleil

Lue lisää samasta aiheesta
Cirque du soleil Fotokuu SEB Tallinnan maraton syysmarkkinat valokovakuukausi Zucchero

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää