Tuoretta tietoa Virosta
8.12.2014 | Luonto

Tavoitteena terve meri

Tavoitteena terve meri

Suomenlahti-teemavuosi käynnisti yhteiset talkoot kotimeren hyväksi.

”Tavoitteena on tehdä konkreettiset toimenpide-ehdotukset, joilla kohennetaan Suomenlahden tilaa ripeästi ja kustannustehokkaasti”, kertoo teemavuoden koordinaattori, johtava tutkija Kai Myrberg Suomen ympäristökeskuksesta.

Suomenlahden tila on huolestuttanut pitkään niin Virossa kuin Suomessakin. Kai Myrbergillä on kuitenkin positiivisia uutisia kerrottavanaan. ”Suomenlahden itäpään tila on vähitellen kohentumassa Pietarin ravinnepäästöjen pienenemisen johdosta.”

Sen sijaan lahden länsiosassa Itämeren pääaltaan suuri hapeton alue huonontaa välillä myös Suomenlahden tilaa. Hapeton alue on jopa Tanskan kokoinen.

Suomenlahden suurimpiin uhkiin

kuuluvat Myrbergin mukaan rehevöityminen, öljyonnettomuudet, biodiversiteetin väheneminen ja kalakantojen heikkeneminen.

Viime kesän leväkukinnot muistuttivat ikävällä tavalla meren huonosta tilasta. Ne vaikuttivat merkittävästi myös matkailuun ja meren virkistyskäyttöön. Virossa sinileväkukintoja oli etenkin pohjoisrannikolla ja Hiidenmaalla.

”Ilmastonmuutos lämmittää Itämerta ja lisää sateita alueella. Tästä seuraa esimerkiksi se ettei Itämeri enää jäädy talvisin kokonaan tai yhtä pitkäkestoisesti kuin aikaisemmin. Lisääntyneet sateet puolestaan huuhtovat maalta ravinteita ja laimentavat veden suolaisuutta lisäten ekosysteemiin kohdistuvaa stressiä”,KaiMyrbergkertoo.

Teemavuosi on onnistunut odotusten mukaisesti. Myrbergin mukaan Suomen, Viron ja Venäjän tutkimuslaitokset ovat tehneet tiivistä yhteistyötä teemavuoden aikana, muun muassa mittausaineiston vaihdon kautta. ”Nyt päästään laatimaan yhteinen Suomenlahden tila-arvio ja sen pohjalta antamaan päättäjille konkreettiset ohjeet siihen, miten Suomenlahden tilaa voidaan ripeästi ja kustannustehokkaasti parantaa.”

Heijastuuko Ukrainan kriisi Suomenlahden suojelutyöhön? ”Kriisi ei ole haitannut tutkijoiden työtä eikä kansalaistoimintaa. Kriisi on näkynyt korkeintaan poliittisen tason yhteyksien kapenemisena”, toteaa Kai Myrberg.

Tärkeä osa teemavuotta on ollut eri tahojen laaja osallistuminen. Mukana toiminnassa on ollut kaupunkeja, kouluja, yhdistyksiä sekä yksityisen sektorin edustajia. Ohjelmassa on ollut muun muassa näyttelyitä, rantojen siivoustalkoita ja tietoiskuja kouluissa.

”Olemme saaneet suuren joukon keskustelemaan kotimeremme tulevaisuudesta erilaisilla foorumeilla”, hän kertoo. Miten tavallinen ihminen sitten voi vaikuttaa Suomenlahden tilan parantamiseen? ”Miettimällä mitä kaataa viemäristä alas ja muualle vesistöihin, mitä syö ja miten itse käyttäytyy merellä ollessaan.”

Käytännönneuvoja löytyy osoitteesta: www.gof2014.fi/fi/itameren-sankariteot.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV, KUVITUS EVE JAANSOO

Lue lisää samasta aiheesta

25.3.2025 | Luonto

Päivä Lahemaan kansallispuistossa

Päivä Lahemaan kansallispuistossa

Lahemaan kansallispuisto tarjoaa elämyksiä kaiken ikäisille luonnossa liikkujille. Kansallispuiston alueella on runsaasti vaellusreittejä ja rantapolkuja sekä näkötorneja, jotka tarjoavat … Lue lisää

8.3.2025 | Luonto

Onko Viro maailman puhtain maa?

Onko Viro maailman puhtain maa?

Viro on nyt virallisesti maailman puhtain maa, ainakin ympäristöasioita mittaavan Environmental Performance Indexin (EPI) mukaan. Tämä Pohjois-Euroopan maa nousi … Lue lisää

27.2.2025 | Luonto

Astu orkideoiden lumoavaan maailmaan

Astu orkideoiden lumoavaan maailmaan

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely on koittanut. Ovi orkideoiden valtakuntaa avataan perjantaina 28. helmikuuta ja näyttely on avoinna aina … Lue lisää

24.1.2025 | Luonto

Kansallispuistot – Viron luonnon helmet

Kansallispuistot – Viron luonnon helmet

Matsalu – Länsi-Viron lintukeidas Matsalunlahden ympärille perustettu kansallispuisto tunnetaan lintuparatiisina Viron rajojen ulkopuolellakin. Kansainvälisesti arvokas lintualue houkuttelee muuttoaikoina, keväällä … Lue lisää

13.12.2024 | Luonto

Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja

Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja

Viron eläinsuojeluyhdistys (perustettu vuonna 2000) kutsuu kaikki osallistumaan yhdistyksensä ELS:n Facebook-sivulla järjestettävään hyväntekeväisyyshuutokauppaan, joka kestää 17.12.2014 saakka. Huutokauppa on … Lue lisää

3.12.2024 | Luonto

Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa

Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa

Marraskuussa Ülemisten kauppakeskuksessa avattiin näyttely, joka keskittyy rauhoitettuun euraasian saukkoon. Näyttely Vesien susi – Saukko käsittelee yksinomaan Virossa vuoden … Lue lisää

20.11.2024 | Luonto

Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta

Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta

Yhä useampi suomalainen suuntaa Viroon luontoretkelle. Moni saattaa pohtia, miten Virossa on jokamiehenoikeuksien laita. Voiko marjoja poimia, metsissä telttailla … Lue lisää

12.10.2024 | Luonto

camera icon6
Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa

Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa

Viron akvarellimaalarien liiton näyttely Luonnon kaikuja: matka Viron monipuolisen luonnonympäristön läpi kutsuu tutustumaan kauniiseen, mutta haavoittuvaan Viron luontoon. Viron … Lue lisää