17.1.2019 | Ravintolat
Tarton ravintolakuu on huippusuosittu
Tarton ravintolaviikkoon helmikuussa osallistuu 14 tarttolaista ravintolaa.
Tarton alkuvuoden tärkeimpiä tapahtumia on koko helmikuun kestävä Tarton ravintolakuu Maitsev Tartu (Maistuva Tartto).
Ravintolakuukautta varten 14 tarttolaista ravintolaa suunnittelee kolmen ruokalajin erikoismenun, jonka hinta on 21 euroa. Lopullinen tapahtumaan osallistuvien ravintoloiden lista julkaistaan 25. tammikuuta.
”Ateriakokonaisuuksissa käytetään mahdollisimman paljon paikallisia raaka-aineita, tietysti vuodenajan saatavuus huomioiden”, kertoo tapahtumaa järjestävä Marilin Kroon.
Haastatteluhetkellä joulukuussa oli Kroonin mukaan jo tiedossa se, että monissa ravintoloissa tullaan käyttämään virolaista riistaa.
”Lautasilla nähdään myös lintua, kuten viiriäistä ja hanhea. Todella jännittäviä menuja on tiedossa”, Kroon lupaa.
Kun ravintolat julkistetaan, selviävät myös jokaisen osallistuvan ravintolan ruokalistat. Samalla aukeaa pöytien varaus.
”Pöytä kannattaa ehdottomasti varata etukäteen, sillä tapahtuma on erittäin suosittu ja kerää kävijöitä Tarton lisäksi naapurikaupungeista ja myös naapurimaista”, Kroon sanoo.
Kaikki tieto ravintoloista, ruokalistoista ja pöytävarausten teosta tulee tammikuun lopulla nettisivulle www.maitsevtartu.ee.
Muista myös tämä
Tarton lelumuseo
Lasten kanssa kannattaa ehdottomasti käydä Tarton herttaisessa lelumuseossa. Uusimmassa vaihtuvassa näyttelyssä on esillä nukkekoteja.
Lutsu 8, Tartto
Teksti Silja Hurskainen, kuva Silver Gutmann
Lue lisää samasta aiheestahyviä ravintoloita tartossa
mihin mennä syömään tartossa
missä syödä tartossa
tarton ravintolakuu
tarton ravintolat
20.11.2025 | Ravintolat
Rannalle piilotettu huippuravintola
Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää
16.11.2025 | Ravintolat
Korealaisen keittiön täydellinen fuusio
Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää
15.11.2025 | Ravintolat
Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista
Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää
13.11.2025 | Ravintolat
Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla
O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää
12.11.2025 | Ravintolat
Tähtiravintolassa syödään taideteoksia
Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää
10.11.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka
Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää
6.11.2025 | Ravintolat
Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä
Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää
4.11.2025 | Ravintolat
Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia
Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää