2.7.2022 | Kulttuuri
Tänään alkavat miesten tanssijuhlat Rakveressa
Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov
Nuorten tanssijuhlat 2017.
Miesten tanssijuhlat ”4 Venda” järjestetään 2.–3. heinäkuussa 2022 Rakveren stadionilla.
Ylivoimaisesti suurin osa tanssijoista on miehiä. Mukana on vain muutama nainen. Tanssiryhmät saapuvat tapahtumaan ympäri Viroa.
Pääsyliput tapahtumaan ovat myynnissä sekä Piletilevissä että juhlien nettisivuilla.
Juhlat rakentuvat tarinan ympärille, joka kertoo neljästä veljestä. Luvassa on yhteensä 24 uutta tanssia ja avaus- ja päätöslaulut sekä yleistanssit. Ohjelmassa on sekä perinteisiä kansantansseja että tulevaisuuteen suuntautuvia tansseja.
Miesten tanssijuhlissa on mukana sekä alakoululaisia että arvokkaan ikäisiä herroja, kokeneiden kansantanssijoiden lisäksi mukana on myös erityisiä projektiryhmiä, jotka koostuvat miehistä, joilla ei ole aikaisempaa kosketusta kansantanssiin. Mukana on myös urheilijoiden ryhmiä, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet tanssitapahtumaan. Myös yllätyksiä on luvassa.
”Miehet ovat odottaneet juuri tätä juhlaa todella pitkään. He ovat oppineet tansseja, ja tekevät kaikkensa saadakseen naiset onnelliseksi tanssin kautta. Virolainen ei sano paljoa sanoin, mutta tanssin avulla saat kiinni hänen tunteitaan”, sanoo juhlien ideoija ja pääohjaaja, tunnettu tanssinopettaja Maie Orav.
Lisäksi tanssijuhlissa yleisölle esiintyvät eturivin virolaisartistit Ott Lepland, Robert Linna, Marten Kuningas ja Märten Männiste, Ingmar Kiviloo, Andreas Pall ja Marten Põldmets.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheesta
kansantanssi
miesten tanssijuhlat
Ott Lepland
Rakvere
Robert Linna
tanssi
Tanssijuhlat
tanssiryhmä
5.5.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.–11.5. Kahvila-ravintolaviikko UMA MEKK, Etelä-ViroUMA MEKK on ruokatapahtuma Etelä-Virossa. Ravintoloiden erikoismenulta voit valita kiinnostavia annoksia ja erikoisuuksia edulliseen hintaan. … Lue lisää
3.5.2025 | Vapaa-aika
Pop-up saunat kuumenevat Narva-Jõesuussa
Sauna on olennainen osa suomalaista ja virolaista kulttuuria. Suomessa sauna löytyy lähes jokaisesta kodista, ja myös Virossa erityisesti maaseudulla … Lue lisää
2.5.2025 | Kulttuuri
Tallinnan juhlistaa kaupunkioikeuksia, jota se sai 777 vuotta sitten
Tallinna täyttää 15. toukokuuta 777 vuotta.Tuona päivänä vuonna 1248 kaupunki sai Lyypekin kaupunkioikeudet ja Tallinnasta tuli eurooppalainen pääkaupunki. Juhlaa … Lue lisää
2.5.2025 | Kulttuuri
6
Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyssä kerrotaan ennenkuulumattomia tarinoita
Pärnun nykytaiteen museossa on esillä Viron taidemaalariliiton vuosinäyttely RÄÄKIMATA LOOD (Kertomattomat tarinat tai englanniksi Untold stories). Näyttelyyn osallistuu yhteensä … Lue lisää
30.4.2025 | Kulttuuri
Saunassa juttu luistaa hyvässä hengessä
Emajõen rannalle pystytetyissä saunoissa järjestetään jälleen tänä vuonna suomalais-virolainen keskustelufoorumi Alaston totuus. Kaikki tapahtuman keskustelut käydään saunan lauteilla Emajõen … Lue lisää
30.4.2025 | Kulttuuri
Eurooppa-päivää juhlitaan Virossa
Eurooppa-päivä on valtava yhtenäisyyden juhla, jota vietetään koko EU:n alueella. Tapahtumaan osallistuvat voivat ottaa osaa seminaareihin, vierailla EU-maiden suurlähetystöjen … Lue lisää
29.4.2025 | Kulttuuri
Juhli vappuaattoa Virossa
Alun perin Pyhän Walpurgan juhlaa vietettiin 1. toukokuuta. Pyhä Walpurga oli anglosaksinen lähetyssaarnaaja keskiaikaisessa Ranskassa, ja juhlapäivä merkitsi hänen … Lue lisää
29.4.2025 | Kulttuuri
Jazzkaar 2025:n pääesiintyjä on heleääninen jazzprinsessa Jazzmeia Horn
Jazzkaar-festivaalin loppuhuipennuksena kuullaan kansainvälisesti arvostettua jazzlaulajaa Jazzmeia Hornia, joka esiintyy 1. toukokuuta Alexelan konserttitalossa. Poikkeuksellisesta äänestään tunnettu Horn saapuu … Lue lisää