Tuoretta tietoa Virosta
6.10.2023 | Vapaa-aika

Tänä viikonloppuna kuullaan ralliautojen jyrinää Saarenmaalla

Teksti Mark Taylor

Kuva Eve Jaansoo

Tänä viikonloppuna kuullaan ralliautojen jyrinää Saarenmaalla

 

Tänään alkaa suosittu Saaremaan ralli. Viron ja Suomen huippukuljettajat kilpailevat kaksipäiväisessä 12 erikoiskokeen rallissa ympäri saarta. Tänä iltana ajetaan kisan aika-ajot Kuressaaressa

Ensimmäinen ralli Saarenmaalla järjestettiin jo vuonna 1974, joten tapahtuma on jo lähes 50 vuotta vanha. Kuitenkin vasta Viron itsenäistyttyä tapahtumasta tuli kansainvälinen ja se sai nykyisen nimensä.

Saarenmaalla on vuosien varrella kilpaillut tunnettuja kansainvälisiä kuljettajia, mukaan lukien kahdeksankertainen rallin Suomen mestari Sebastian Lindholm ja naisten maailmanmestari Eija Jurvanen.

Kaksipäiväisessä rallissa on 12 erikoiskoetta, jotka vievät kuljettajia ja katsojia ympäri saarta. Lisäksi tänään ajetaan Kuressaaren aika-ajot, joita on järjestetty vuodesta 1980 lähtien.

Lisätietoja Saarenmaan rallista löytyy järjestäjän verkkosivuilta.

Kuressaaressa on lukuisia yöpymiskohteita. Yksi niistä on viihtyisä Grand Rose SPA kylpylähotelli.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Eija Jurvanen moottoriurheilu ralliurheilu Saarenmaa Saarenmaan ralli Sebastian Lindholm tapahtumat

16.9.2026 | Vapaa-aika

Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna

Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna

Pyöräilyn ystävät pääsevät tänä viikonloppuna seuraamaan Tarton maastopyöräilymaratonia. Tapahtuman ohjelmassa on lauantaina 19.9. neljä pääkilpailua eri pituisilla matkoilla Otepään ja … Lue lisää

9.9.2026 | Vapaa-aika

Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa

Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa

Keksintötehdas Proto on elämyksellinen tiedekeskus, jossa lapset ja koko perhe voivat tutustua tieteen ja tekniikan ilmiöihin hauskalla ja osallistavalla tavalla. … Lue lisää

8.9.2026 | Vapaa-aika

Syksyiset Tarton opiskelijapäivät

Syksyiset Tarton opiskelijapäivät

Tarton yliopiston uuden lukuvuoden alkamista juhlistetaan Tarton opiskelijapäivien merkeissä 21.–27.9. Viikon jokaisena päivänä järjestetään paljon tapahtumia ja tempauksia, joista ainakin … Lue lisää

6.9.2026 | Vapaa-aika

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Viron pitkäikäisimpiin melonta- ja soututapahtumiin kuuluva Emajõen maraton järjestetään ensi lauantaina 12.9. jo 44. kerran. Vaikka keväisin vuodesta 2006 järjestetty … Lue lisää

1.9.2026 | Vapaa-aika

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää

29.8.2026 | Vapaa-aika

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää

26.8.2026 | Vapaa-aika

Tallinnan maraton 2026

Tallinnan maraton 2026

Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää

20.8.2026 | Vapaa-aika

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää