19.4.2018 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Tallinnassa on viikonloppuna sisustusmessut – messuilla on myös erilliset design-markkinat
Viikonlopun sisustusmessuilla pääsee tutustumaan myös virolaisen designin parhaimpiin paloihin.
Viikonloppuna 20.–22.4. järjestetään Tallinnassa Interjöör 2018 – Interior 2018 -sisustusmessut. Messut pidetään Viron messukeskuksessa.
Kyseessä ei ole pelkkä sisustustapahtuma, vaan esillä on paljon uutta ja kiinnostavaa sisustuksen, designin, remontoinnin ja puutarhanhoidon aloilta. Yhdessä messukeskuksen halleista pidetään erilliset design-markkinat.
Erilaisissa seminaareissa ja työpajoissa voi kohdata eri alojen asiantuntijoita. Tarjolla on vinkkejä esimerkiksi piha- ja puutarhasuunnitteluun, maalaamiseen, sisustussuunnitelman tekoon ja kodin feng shuin löytämiseen.
Messut ovat auki perjantaina klo 11–18, lauantaina klo 10–18 ja sunnuntaina klo 10–16.
Mistä löytää?
Interjöör 2018 -sisustusmessut, Pirita tee 28, Tallinna.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestadesign-tori
messukeskus
pihasuunnittelu
puutarhanhoito
remontointi
sisustusmessut tallinnassa
23.9.2026 | Vapaa-aika
Tartun kaupunkimaraton 2026
Tartto tunnetaan kansainvälisiä piirejä myöten erilaisista maratontapahtumistaan. Helmikuussa järjestetään hiihtomaraton, joka tosin sijoittuu pääosin Otepään seudulle. Syyskuisin on vuorossa maastopyöräilymaraton, … Lue lisää
16.9.2026 | Vapaa-aika
Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna
Pyöräilyn ystävät pääsevät tänä viikonloppuna seuraamaan Tarton maastopyöräilymaratonia. Tapahtuman ohjelmassa on lauantaina 19.9. neljä pääkilpailua eri pituisilla matkoilla Otepään ja … Lue lisää
9.9.2026 | Vapaa-aika
Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa
Keksintötehdas Proto on elämyksellinen tiedekeskus, jossa lapset ja koko perhe voivat tutustua tieteen ja tekniikan ilmiöihin hauskalla ja osallistavalla tavalla. … Lue lisää
8.9.2026 | Vapaa-aika
Syksyiset Tarton opiskelijapäivät
Tarton yliopiston uuden lukuvuoden alkamista juhlistetaan Tarton opiskelijapäivien merkeissä 21.–27.9. Viikon jokaisena päivänä järjestetään paljon tapahtumia ja tempauksia, joista ainakin … Lue lisää
6.9.2026 | Vapaa-aika
Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta
Viron pitkäikäisimpiin melonta- ja soututapahtumiin kuuluva Emajõen maraton järjestetään ensi lauantaina 12.9. jo 44. kerran. Vaikka keväisin vuodesta 2006 järjestetty … Lue lisää
1.9.2026 | Vapaa-aika
Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin
Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää
29.8.2026 | Vapaa-aika
Terminaattori? Ei, taistelurobotti!
Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää
26.8.2026 | Vapaa-aika
Tallinnan maraton 2026
Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää