20.11.2020 | Vapaa-aika
Tallinnassa on sittenkin joulutori – myyntikojuja aiempaa vähemmän
Teksti Silja Hurskainen, kuva Sergei Zjuganov / Toolbox Estonia
Raatihuoneentorilla on tänäkin vuonna joulutori, mutta tori ei peity myyntikojuilla niin kuin aiemmin. Kojuja on tänä vuonna yhdeksän.
Tallinnan vanhankaupungin Raatihuoneentorilla järjestetään tänäkin vuonna joulutori, vahvisti 18. marraskuuta Tallinnan tiedotuslehti Pealinnalle keskustan kaupunginosajohtaja Monika Haukanõmm.
”Kyllä, joulutori järjestetään, mutta pienempänä. Viime vuonna torilla oli 27 myyntikojua, mutta tänä vuonna kojuja on yhdeksän”, Haukanõmm sanoo Pealinnan videohaastattelussa.
Haukanõmm sanoo, että torille tulee entiseen tapaan myös Joulupukin mökki, karuselli sekä ruokamyyntipisteitä.
Viron yleisradioyhtiö ERR:n uutisen mukaan torin yksi uutuuksista on myyntikoju, jossa myydään virolaista designia, musiikkia ja kirjallisuutta.
Joulutori avataan Tallinnan kaupungin matkailutoimiston tietojen mukaan perjantaina 27. marraskuuta.
Joulutunnelma ja erilaiset Vanhankaupungin joulutapahtumat pääsevät toden teolla vauhtiin sunnuntaina 29. marraskuuta, kun Raatihuoneentorin joulukuuseen sytytetään ensimmäinen adventtikynttilä
Joulutorin järjestämisestä on ollut syksyn mittaan paljon epätietoisuutta, ja vielä lokakuun loppupuolella arveltiin, että joulutoria ei tule lainkaan.
Kuusen tuominen viivästyi
Raatihuoneen torin joulukuusen piti tulla paikoilleen torstaina 19. marraskuuta, mutta erittäin tuulisen sään takia kuusen kaataminen ja tuominen Vanhaankaupunkiin on siirretty myöhempään.
Raatihuoneentorin joulukuusi tulee tänä vuonna Tallinnan Pääskülan alueelta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestajoulu
joulumarkkinat
joulutori
tallinnan joulutori
vanhakaupunki
15.7.2026 | Vapaa-aika
Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille
Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää
14.7.2026 | Vapaa-aika
Tutustu Viroon pyörän selästä
Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää
13.7.2026 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia
Tallinnan TV-tornin näköalatasanne tarjoaa 175 metrin korkeudessa sijaitsevana Pohjois-Euroopan korkeimmat näköalat ja ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkailla koko Tallinnaa. Kirkkaalla säällä näkymät … Lue lisää
12.7.2026 | Vapaa-aika
Loppukesän ja syksyn tapahtumia
Kesän ja alkusyksyn musiikkitarjontaa esittelimme jo toukokuun lehdessä, joten nyt keskitymme ruoka- ja markkinatapahtumiin, yhteisöjuhliin ja vähän myös urheilun maailmaan … Lue lisää
4.7.2026 | Vapaa-aika
Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.
Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää
2.7.2026 | Vapaa-aika
Vesille venosen mieli…
…on suomalainen sanonta ja säe Kalevala-eepoksen yhdeksännestä runosta. Veneillä sekä monilla meistä ihmisistäkin on luontainen halu päästä vesille ja matkaan. … Lue lisää
30.6.2026 | Vapaa-aika
Haapsaluko hiljainen kaupunki?
Haapsalu on idylliseen kesänviettoon mainiosti sopiva pikkukaupunki manner-Viron länsirannikolla, noin 90 kilometriä Tallinnasta länteen. Kaupungin sydämessä on taivaita kohti jo … Lue lisää
23.6.2026 | Vapaa-aika
Ei ihan miljoonaa ruusua mutta huikea kukkapuisto Taageperassa
Mitä tapahtui Liisalle sen jälkeen, kun hän palasi Ihmemaasta? Pystyikö hän sopeutumaan arkiseen elämään fantasian täyteisten kokemustensa jälkeen? Tätä kysyivät … Lue lisää