Tuoretta tietoa Virosta
23.2.2025 | Ostokset

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Teksti Ingel Kink
Kuvat Endover, Reiko Kolatsk, Kaupo Kalda

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

 

Jo toista vuotta peräkkäin uusi Voltan kaupunginosa (Volta kvartal) on noussut Tallinnan halutuimmaksi uudiskohteeksi, niin kaupankäynnin volyymin kuin liikevaihdonkin osalta.

Helmikuun 18. päivänä alue saavutti jälleen tärkeän virstanpylvään, kun Volta Galleryn Lofts -nimisen asuin- ja liikekeskuksen peruskivi muurattiin. Tämä uusi kompleksi yhdistää Voltan ja Krullin korttelit yhdeksi.

Citifyn mukaan Tallinnassa tehtiin vuonna 2024 yhteensä 1 235 uutta asuntokauppaa, joiden keskimääräinen neliöhinta oli 4 438 euroa. Pohjois-Tallinna oli myyntitulojen kärjessä, 96,7 miljoonalla eurolla, mutta Volta erottui keskihinnallaan, joka on 5 161 euroa neliömetriltä.

”Voltasta löytyy koteja niin restauroiduista historiallisista rakennuksista kuin myös moderneista ja energiatehokkaista uudisrakennuksistakin. Lisäksi alueelle on tulossa lähiaikoina suuri liikekeskus, Volta HUB, joka pitää sisällään muun muassa MyFitness -urheiluklubin, ruokakadun sekä palvelu- ja liiketiloja”, Endoverin myyntijohtaja Annika Saar kertoo. 

Vuoteen 2026 mennessä täysin uudistuneella Voltalla tulee olemaan 750 asuntoa, 50 000 neliömetriä liiketilaa ja puistoalue, joka tekee alueesta yhden Tallinnan dynaamisimmista kaupunginosista.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
asuntomarkkinat kaupunkikehitys kiinteistöt liikekeskus Pohjois-Tallinna Tallinna uudiskohteet Tallinnassa Volta kvartal

4.5.2025 | Ostokset

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää

1.5.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman toukokuun tarjoukset

Mainos Prisman toukokuun tarjoukset

22.4.2025 | Ostokset

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vaikka kevät alkoi virallisesti jo kuukausi sitten, paras tapa toivottaa se todella tervetulleeksi on nauttia kolmen ruokalajin ateria Viron … Lue lisää

10.4.2025 | Ostokset

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

Rakennusmessut EstBuild 2025 järjestetään jälleen 10.–12. huhtikuuta Tallinnassa. Tapahtuma on suunnattu kaikille, jotka suunnittelevat esimerkiksi kotinsa tai kesämökkinsä remonttia … Lue lisää

28.2.2025 | Ostokset

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa sisäisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen parissa työskenteleville henkilöille. Korko on nimeltään ”Kodukaitsja” (suomeksi kodinturvajoukot) ja … Lue lisää

6.2.2025 | Ostokset

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Sisustusmatkalle Kopliin Karin Kaplur on pitänyt sisustuskauppa Mööbeldajaa 25 vuotta. Kaupassa myydään vanhoja huonekaluja, sisustusesineitä ja jonkin verran tekstiilejä. … Lue lisää

10.1.2025 | Ostokset

camera icon5
Tyyliä ja hyggeilyä saman kadun varrella

Tyyliä ja hyggeilyä saman kadun varrella

Tallinna ei ole pelkästään kiehtova matkakohde turisteille, vaan myös inspiroiva paikka sisustajille ja remontoijille. Kaupunki tarjoaa monipuolisen valikoiman alan … Lue lisää

11.12.2024 | Ostokset

Tallinnan luovin joulutori

Tallinnan luovin joulutori

Tallinnan Kalamajassa sijaitseva Telliskiven luova keskus järjestää tunnelmalliset joulumarkkinat sunnuntaina 15. joulukuuta. Tämä suosittu tapahtuma levittäytyy ympäri Telliskiven aluetta, … Lue lisää