Tuoretta tietoa Virosta
10.7.2024 | Kulttuuri

Tallinnan televisiotornissa soi blues 

Teksti Susanna Poikela
Kuva Teletorn / Tõnu Tunnel

Tallinnan televisiotornissa soi blues 

 

Tallinnan televisiotorni (Tallinna teletorn) viettää 44-vuotissyntymäpäiviään hyvän musiikin merkeissä. Nelipäiväinen Pirita Blues (Pirita bluus) alkaa huomenna 11. heinäkuuta. 

Bluestapahtuma on omistettu Tarton kulttuuripääkaupungille, josta lähes kaikki festivaalilla esiintyvät muusikot ovat kotoisin. 

Festivaalin konserteista nautitaan Tallinnan televisiotornin puutarhassa. Ulkoilmakonsertit alkavat joka ilta kello 19.00 ja kestävät noin kello 20.30 asti. 

Huomenna 11. heinäkuuta avajaiskonsertissa musisoi virolainen Andres Roots, joka on kansainvälisestikin tunnettu blues-kitaristi. Hänen musiikkiaan on soitettu radiossa viidellä mantereella, ja hän on konsertoinut Yhdysvalloissa ja suurimmassa osassa Eurooppaa.

Perjantaina 12. heinäkuuta yleisöä lämmittelee bluesbändi Enn Vei, joka perustettiin vuonna 2015. Bändin jäseniä yhdistää intohimo viime vuosisadan 50- ja 60-lukujen bluesiin. Ohjelmisto sisältää pääosin vanhojen blues-mestarien Jimmy Reedin, Howlin Wolfin, Muddy Watersin ja Little Walterin musiikkia, mutta myös myöhempien blueslegendojen, kuten Red Devilsin, James Harmanin ja Kirk Fletcherin tuotantoa. 

Perjantaina 13. heinäkuuta blues-festivaalilla esiintyy Cathouse Radio, joka on saanut vaikutteita New Orleansin ja Chicagon bluesista. Bändi maustaa kappaleitaan rockilla, country-soundeilla ja jopa punkilla.

Lauantaina 14. heinäkuuta festivaalin päätöskonsertissa musisoi suomalais-virolainen yhtye South of Savoy. Yhtyeen muodostavat laulaja Krista Tiitinen, kitaristi ja laulaja Oskar Malleus, kitaristi August Skjoldby, basisti Jaan Jaanson ja rumpali Jeremia Kangas. South of Savoyn musiikissa yhdistyy rock’n’roll, aurinkoinen country-musiikki, sielukas blues ja rytmikäs gospel. 

Lippuja Pirita Bluesille voi ostaa Fientasta.

 

Lue myös:

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
blues konsertit pirita Pirita bluus Tallinn tallinnan televisiotorni tapahtumat teletorn

6.12.2025 | Kulttuuri

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!

Jälkiä suomalaisten ja virolaisten keskinäisestä kanssakäymisestä jo muinaisilta ajoilta, ennen ja jälkeen sotia sekä ihan nykypäivästäkin voi löytää sadoittain … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää