Tuoretta tietoa Virosta
5.6.2020 | Viro

Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa kesällä matkalippua kuljettajalta

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa kesällä matkalippua kuljettajaltaKesällä 2020 Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippua kuljettajalta. Vaihtoehtona on esimerkiksi QR-lipun käyttäminen.

Matkailijan on tänä kesänä hyvä muistaa, että Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippua kuljettajalta. Käytäntö on voimassa 31. elokuuta saakka.

Tallinnan kaupungin Pealinn-tiedotuslehdessä haastateltu apulaiskaupunginjohtaja Andrei Novikov sanoo, että eniten matkalippuja kuljettajalta ostavat matkailijat.

“Koska tänä kesänä ulkomaanmatkailijoita ei todennäköisesti tule Tallinnaan paljon, on hyvä hetki kokeilla sitä, että kuljettaja ei myy matkalippuja”, Novikov sanoo.

Novikovin mukaan kuljettaja voi nyt keskittyä paremmin ajamiseen ja aikataulussa pysymiseen.

 

Miten ostaa matkalippu Tallinnassa?

Paperisen, QR-koodin sisältävän matkalipun voi Tallinnassa edelleen ostaa lippuautomaateista, joita on sataman terminaaleissa, linja-autoasemalla ja lentoasemalla. The Baltic Guide on kirjoittanut lippuautomaateista muun muassa tässä uutisessa

Tallinnan julkinen liikenne
Tallinnan julkisessa liikenteessä on myös lähimaksun mahdollisuus.

Lippuautomaatin lisäksi matkailijalla on lisäksi monia eri mahdollisuuksia ostaa matkalippu Tallinnan busseihin, raitiovaunuihin ja johdinbusseihin. The Baltic Guide on kirjoittanut matkalipun ostamisen mahdollisuuksista tässä jutussa

Tallinnan julkinen liikenne siirtyi kesäaikatauluihin 1.6.2020. The Baltic Guide uutisoi asiasta tässä

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia:

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
julkinen liikenne Viro

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää