Tuoretta tietoa Virosta
16.10.2020 | Vapaa-aika

Tallinnan joulutori jää tänä vuonna väliin – joulunajan tapahtumia järjestetään pienimuotoisemmin

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Tallinnan joulutori jää tänä vuonna väliin – joulunajan tapahtumia järjestetään pienimuotoisemminTallinnan joulutori on valittu usein Euroopan parhaimpien joulutorien joukkoon.

Tallinnan perinteistä joulutoria ei järjestetä tänä vuonna koronapandemian takia. Kaupungin edustajien mukaan joulutoria on vaikea järjestää nykyisessä koronatilanteessa turvallisesti. Joulukuusi kuitenkin pystytetään Raatihuoneentorille 19. marraskuuta.

Kaupungin edustajat ovat ehdottaneet, että joulunajan tapahtumia voisi järjestää hajautetusti Raatihuoneentorin ympäristön ravintoloissa ja liikkeissä. Pienimuotoisia käsityömarkkinoita ja myyjäisiä voisi järjestää esimerkiksi adventtiviikonloppuina.

The Baltic Guide uutisoi aiheesta lisää, kun Tallinnan vanhankaupungin joulunajan tapahtumat varmistuvat.

Katso tästä linkistä kuvia viime vuoden joulutorin avajaispäivältä. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
joulutori Tallinna Viro

15.9.2022 | Vapaa-aika

Iloa ja valoa syksyyn – Tallinnan valofestivaali alkaa tänään

Iloa ja valoa syksyyn – Tallinnan valofestivaali alkaa tänään

Yhdeksi Tallinnan syksyn suosituimmista tapahtumista on joka syksyinen valofestivaali. 15.–17. syyskuuta järjestettävä tapahtuma on levittäytynyt Kadriorgin puistosta ympäri kaupunkia. … Lue lisää

4.9.2022 | Vapaa-aika

Tallinna Maraton juostaan 9.–11. syyskuuta

Tallinna Maraton juostaan 9.–11. syyskuuta

Tallinna Maraton on Viron suosituin kansainvälinen urheilutapahtuma. Tuhansia juoksun ystäviä ja liikuntaharrastajia yhteen tuova juoksukilpailu sisältää klassisen maratonjuoksun (42,2 … Lue lisää

30.8.2022 | Vapaa-aika

Ensi perjantaina ja lauantaina järjestetään Tallinnassa kahvifestivaali

Ensi perjantaina ja lauantaina järjestetään Tallinnassa kahvifestivaali

Tallinn Coffee Festival on tapahtuma, jossa pääsee maistamaan monia erilaisia ja erikoisia kahvilajeja. Tapahtumassa tutustutaan myös kahvin valmistusmenetelmiin ja … Lue lisää

22.8.2022 | Vapaa-aika

Tallinna meripäivät ovat ensi viikonloppuna

Tallinna meripäivät ovat ensi viikonloppuna

25.–28. elokuuta järjestetään Tallinnan meripäivät. Tapahtuma tarjoaa ohjelmaa koko perheelle. Monipuolisella keskikesän festivaalilla on jo vuosien perinteet. Viron pääkaupunkiin … Lue lisää

5.8.2022 | Vapaa-aika

Ironman Tallinn on ensi lauantaina – Tallinnan keskustan liikennejärjestelyihin tulee muutoksia

Ironman Tallinn on ensi lauantaina – Tallinnan keskustan liikennejärjestelyihin tulee muutoksia

Ironman Tallinn -kilpailu järjestetään lauantaina 6. elokuuta. Ironman eli teräsmieskilpailu eli triathlonkisa on uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistelmälaji. Tallinnan … Lue lisää

29.7.2022 | Vapaa-aika

Teflonit rakastavat Eestiä p..keleesti 

Teflonit rakastavat Eestiä p..keleesti 

SuomalaisenTeflon Brothersin single ”Eesti ft. Märkä-Simo” rikkoo ennätyksiä Youtubessa ja Spotifyssa. Juice Leskisen vuonna 1983 tekemästä kappaleesta ”Eesti (On … Lue lisää

28.7.2022 | Vapaa-aika

Saarenmaan ja Hiidenmaan välillä on mukava autolauttayhteys

Saarenmaan ja Hiidenmaan välillä on mukava autolauttayhteys

Saarenmaan pohjoisosassa sijaitsevan Triigin sataman ja Hiidenmaan eteläkärjen Sõrun sataman välillä on ympärivuotinen säännöllinen autolautayhteys. Matka saarten välillä kestää … Lue lisää

27.7.2022 | Vapaa-aika

Tallinnan Kalarannan kävelykatu avattiin

Tallinnan Kalarannan kävelykatu avattiin

Pohjois-Tallinnaan rannalle rakennettu Kalarannan kävelykatu ja siihen liittyvä puistoalue ovat olleet virallisesti avoinna vierailijoille viime viikonlopusta alkaen. Kauan odotettu … Lue lisää