Britta Talving suosittelee TFW:llä tutustumaan tutustumaan nuorempiin suunnittelijoihin, mikä kannustaa heitä jatkamaan eteenpäin.
Viron tärkein muotialan tapahtuma Tallinn Fashion Week (TFW) järjestetään 21.–23. maaliskuuta.
“TFW on hyvin tärkeä virolaiselle muotimaailmalle. Se auttaa kumoamaan käsitystä siitä, että virolainen design tarkoittaisi vain presidentin juhliin tilattuja iltapukuja”, kertoo tapahtuman PR-vastaava Britta Talving.
Kotimaisen designin arvostus on Talvingin mukaan noussut Virossa viime vuosina nopeasti. Uusia, persoonallisia suunnittelijoita on tullut paljon ja ne tekevät ahkerasti töitä saadakseen tuotteensa tutuksi kuluttajille.
Talving iloitsee, että designereita ei ole tullut vain vaatepuolelle, vaan virolaista kädenjälkeä on paljon myös koru- ja asustesuunnittelussa.
TFW:n aikana järjestetään muotinäytöksiä ja muita tapahtumia, joissa esiintyvät tunnetut virolaismerkit.
Uutta on TFW:n leviäminen ensimmäistä kertaa Tarttoon, jossa 23. maaliskuuta esittäytyvät muun muassa Diana Arno, Aldo Järvsoo ja Triinu Pungits.
Medical Span hoidot antavat lempeästi kyytiä kiloille ja kiireelle
Medical Spa sijaitsee vuonna 1961 rakennetussa funkkisrakennuksessa lyhyen kävelymatkan päässä Narva-Jõesuun rannasta. Tyylikäs kylpylähotelli tarjoaa laajan valikoima perinteisiä kylpyläpalveluita, … Lue lisää
22.7.2024 | Mainos | Kauneus
Mainos Viimsi Span uudistunut saunakeskus – Viron suurin saunavalikoima kylpylähotellissa
Uudistuneessa Viimsi Span saunakeskuksessa voit rentoutua täydellisesti. Kuvittele, kuinka saunamestari kaataa kiukaalle tuoksuvia eteerisiä seoksia, täyttäen ilman vuorotellen rauhoittavilla … Lue lisää
31.5.2024 | Kauneus
Pikk-kadun kauneushoitolassa kiireet unohtuvat
Joissakin kampaamoissa ja hoitoloissa on onnistuttu luomaan tunnelma, joka pyyhkäisee pois arjen kiireet saman tien, kun astuu sisään. Vanhankaupungin … Lue lisää
26.1.2024 | Kauneus
Itämainen perinnehieronta koko keholle
Thai Lotus Spa on erikoistunut thaimaalaisiin perinnehierontoihin. Thaihieronta perustuu kehon venyttelyyn, akupainantaan ja kehon meridiaanien eli energialinjojen avaamiseen. Kuulostaa … Lue lisää
16.11.2023 | Kauneus
Joululahjaksi kiireetön päivä spassa
Hotelli Telegraafissa on samaan aikaan sekä vanhaa mannermaista loisteliaisuutta että hillittyä tyylikkyyttä. Sisään astuessa vieraita tervehtivät kohteliaat vastaanottovirkailijat. Aulatilassa … Lue lisää
3.9.2023 | Kauneus
Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan
Tallinnassa Artifex studiossa työskentelevät luonnonmukaisen kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaiset. Studio on erikoistunut kasvojen muokkaushoitoihin ilman plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Lisäksi tarjolla … Lue lisää
25.6.2023 | Kauneus
Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset
Juuste Akadeemia aloitti toimintansa vuonna 2008. Yritys tarjoaa kampaamo- ja hiustenhoitopalveluita Tallinnan liikekeskustassa Hotelli Olympian läheisyydessä. Nykyään palveluvalikoimaan on … Lue lisää
12.6.2023 | Kauneus
Lääkematkailusta on tullut arkipäivää
Viru Keskuksen tyylikkäässä Apothekassa käy kuhina lauantaina puolen päivän aikaan. Proviisori Annika Toobal tietää, mitä suomalaiset matkailijat hakevat heidän … Lue lisää