Tuoretta tietoa Virosta
5.6.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen Taidemuseo Kumun uusi näyttely esittelee vähän tunnetun virolaisen renessanssimestarin 

Taidemuseo Kumun uusi näyttely esittelee vähän tunnetun virolaisen renessanssimestarin Michel Sittowin maalaus Madonna ja lapsi, vuosilta noin 1515–1518.

Taidemuseo Kumussa Tallinnassa avataan perjantaina 8.6.2018 virolaissyntyisen taiteilijan Michel Sittowin maalausten näyttely. 

Noin vuonna 1469 Tallinnassa syntynyt Sittow oli 1400–1500-lukujen vaihteessa yksi Euroopan tunnetuimpia ja arvostetuimpia taidemaalareita. Sittow työskenteli ympäri Eurooppaa, minkä takia hänen työnsä ovat olleet hajallaan ympäri maailmaa. Sittowin töitä on muun muassa Pariisin Louvressa ja Wienin taidehistoriallisessa museossa. 

Kumun näyttely tuo ensimmäistä kertaa Sittowin maalaukset yhteen paikkaan taiteilijan kotikaupungin kamaralle. 

Näyttelyn kuraattori Greta Koppel kertoo, että taidehistorioitsijat pitävät Sittowia yhtenä kuvataiteen hollantilaisen koulukunnan merkittävimmistä mestareista. Sittowin työt kuuluvat renessanssiajan muotokuvamaalausten parhaimmistoon. 

Näyttely on avoinna 16.9.2018 saakka. 

 

Mistä löytää? 

Michel Sittow. Virolainen kuvataiteilija Euroopan hoveissa. Taidemuseo Kumu, Weizenbergi 34 / Valge 1, Tallinna. 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Kumu 

Lue lisää samasta aiheesta
hovi maalaus michel sittow renessanssi taidemaalari taidemuseo taidenäyttely

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää