Syyskuun ravintolauutisia Virosta – taas rutkasti uusia ruokapaikkoja eri puolilla maata
Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov, Meremaa sadam
Syyskuussa voi vielä sään suosiessa nauttia Lokal-ravintolan terassitunnelmasta Tallinnan Rotermannin korttelissa.
Virossa syntyy uusia ravintoloita jatkuvasti, oli koronakriisi tai ei. Matkailijan kannattaa kuitenkin muistaa, että muutenkin vauhdikkaalla Viron ravintolakartalla tilanteet voivat muuttua nopeasti ja entisen suosikkiravintolan paikalla voi seuraavalla reissulla olla jo jotain muuta.
Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Virossa on muutamissa maakunnissa ja esimerkiksi Tallinnassa rajoitettu alkoholin myyntiä kello 23–06. Rajoitukset tulivat voimaan elokuun viime päivinä. Rajoitus tarkoittaa, että yön tunteina ravintolat eivät saa myydä alkoholia, mikä varmasti vaikuttaa monien ravintoloiden aukioloaikoihin.
The Baltic Guiden syyskuun numeron mennessä painoon oli tiedossa, että alkoholinmyynnin rajoittaminen jatkuu Itä-Virun ja Harjun maakunnissa. Tallinna kuuluu Harjun maakuntaan. Rajoituksen tarve arvioidaan uudelleen viikottain.
Uusia ravintoloita Tallinnassa
Vanhankaupungin Aia-kadulle on pienten korona-hidastusten jälkeen alkanut syntyä uusi ravintolakeskittymä. Aia 10 -osoitteen uusin tulokas on Nümf Bar, jossa on monipuolinen cocktail-valikoima. Drinkki syntyy muun muassa vahvasta virolaisesta perinnejuomasta, handsasta.
Uutta baarielämää Vanhassakaupungissa tarjoaa myös Little Secret. Se sopii vaikkapa rauhalliseen drinkkihetkeen kirjan parissa: baarin kirjahyllystä löytyy monenlaista luettavaa.
Ydinkeskustan ja sataman välissä sijaitsevassa Rotermannin korttelissa sijainnut Saku Gastro lopetti ja sen tiloissa toimii nyt ravintola Lokal. Ruokalistalta löytyy varsin järkevin hinnoin esimerkiksi viiriäistä, vasikanmaksaa ja lampaankaulaa.
Kiinnostava tulokas Tatari-kadulla on kadun nimen mukaisesti tataarien perinneruokia tarjoavat Tatari Chaihana Restaurant. Vierailu kannattaa miettiä tarkkaan etukäteen, sillä ravintola on auki vain muutaman tunnin iltapäivisin ja menee kiinni, kun päivän ruuat on myyty loppuun. Pääruokien hinnat ovat viiden euron tietämissä.
Elokuussa Stockmannin 5. kerroksessa avattiin ravintola MATKA (Taste of Asia), joka nimensä mukaisesti tarjoaa ruokaherkkuja Intiasta, Kiinasta ja Thaimaasta. Päivittäin on myös lounastarjous, jonka hinta on 3,50–5,80 euroa.
Tallinnan linja-autoaseman lähellä on avattu terassiravintola Vaksali BBQ terrass. Runsaiden annosten ravintolassa pääpaino on lihassa: asiakas valitsee ravintolan lihatiskistä mieleisensä lihan ja kokki valmistaa ruuan haluttuine lisäkkeineen asiakkaan silmien alla.
Nõmmen kaupunginosassa on Tallinnan tuorein pizzeria, Pizza Wabrik. Ruokalista on jaettu kahteen: perusosaan sekä old school -pizzoihin. Herkut voi syödä paikan päällä viihtyisässä pienessä ravintolassa tai tilata kotiin.
Uusia ravintoloita muualla Virossa
Pärnun lähellä Väratin kylässä Tõstamaan niemellä avattiin Meremaan satama, jonka yhteyteen tuli tunnelmallinen Meremaa Kohvik -ravintola. Hienossa maisemassa voi nauttia viikoittain uudistuvan kalamenun ruokia. Pysyvässä menussa on muutamia pizzoja.
Hieman samalla suunnalla Länsi-Virossa avattiin aivan heinäkuun lopulla komeasti uudistunut Varblan satama, jossa toimii satamaravintola Groot. Tyylikkäästä ravintolasta ja sen suurelta terassilta voi ihmetellä yhtä Viron pisimmistä aallonmurtajista.
Etelä-Viron Elvassa ovensa avasi vuodelta 1889 peräisin olevassa asemarakennuksessa sympaattinen Kohvik Elwa. Valikoimissa on mainioita kotiruokaherkkuja sekä leivonnaisklassikoita.
Nümf Bar, Aia 10.
Little Secret, Väike-Karja 8.
Lokal, Rotermanni 14.
Tatari Chaihana Restaurant, Tatari 56.
MATKA (Taste of Asia), Liivalaia 53.
Vaksali BBQ terrass, Lastekodu 48.
Pizza Wabrik, Vabaduise puiestee 105a.
Meremaa Kohvik, Värati küla, Pärnu.
Restoran Groot, Rannaküla, Varbla.
Kohvik Elwa, Pargi 2, Elva.
Kolmea viimeistä ravintolaa lukuun ottamatta kaikki listan paikat ovat Tallinnassa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Virolaiset jouluruokaperinteet
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
Lue lisää samasta aiheestabaarit kahvilat Pärnu ravintolat Tallinna yökerhot