Tuoretta tietoa Virosta
11.11.2018 | Ostokset

Suutaripalvelut jopa puolta edullisemmin

Suutaripalvelut jopa puolta edullisemminKuldvõtmeke-suutarista lähetetään kengät tarvittaessa asiakkaan perässä Suomeen.

Napin ompelun voi Virossa teettää eurolla.

 

Ostos- tai lomamatkalla voi tarvita kenkien tai vaatteiden korjausapua.

Tallinnassa on useampiakin palvelupisteitä, joista saa alan palvelua. Tavallisesti suurissa kauppakeskuksissa on yhdistettyjä avain- ja suutaripalveluita, mutta ompelupalveluita ei löydä ihan niin helposti.

Ompelu- eli räätälinpalveluita tarjoavia paikkoja löytyy esimerkiksi pesuloiden yhteydestä. Pesupanda lupaa korjaukset kolmessa päivässä, mutta aivan ydinkeskustassa olevan SOL-pesulasta saa avun joissain tapauksissa jopa odottaessa.

 

SOL-pesuloissa on pyykinpesun lisäksi myös ompelu- ja korjauspalveluja.

Napin ompelu maksaa edullisimmillaan euron ja paikan kiinnittämiset 7–10 euroa. Vetoketjun vaihtoa voi joutua odottamaan seuraavaan päivään. Housujen lyhennykset ovat 15 euron molemmin puolin. Ompelupalveluiden hinnat ovat Suomen hinnoista jonkin verran edullisempia.

SOL-pesula sijaitsee Maakri-kadulla. Siellä, pilvenpiirtäjien katveessa, on totuttu palvelemaan kaikenlaisia matkailijoita. Ompelupalveluja tehdään neljänä päivänä viikossa kello 9–19. Viikonloppuisin ja keskiviikkoisin piste on suljettu.

Vanhassakaupungissa, osoitteessa Rüütli 16/18 on ArEsken, jossa tehdään myös kaikenlaisia ompelutöitä. Esimerkiksi housujen ja hameiden lyhentämiset alkavat 10 eurosta. Päällysvaatteidenkin korjaukset onnistuvat. Esimerkiksi hihojen lyhennykset maksavat alkaen 20 euroa. 

Kaubamajassa saa miestenosaston vieressä myös räätälin palveluita tavaratalon aukioloaikoina. Kanta-asiakkaat saavat Partnerkaart-asiakaskortilla 5 % alennuksen. Lisähintaan saa myös pikapalvelua.

Suutarien hinnat ovat selvästi edullisempia kuin Suomessa. Esimerkiksi korkolaput voi vaihtaa jopa puoleen hintaan. 26 vuotta Kaubamajan rakennuksessa toiminut Kuldvõtmeke lähettää tarvittaessa vaikka kengät postipaketissa asiakkaan perässä Suomeen. Postin SmartPost-pakettiautomaatti toimii molemmissa maissa.

Naisten kantalaput vaihdetaan halvimmillaan 7 eurolla pari, metalliset maksavat 10–15 euroa. Miehet saavat uudet puolipohjat 13–20 eurolla. Suomessa niidenkin hinnat voivat olla jopa kaksinkertaiset. Kaubamajan A. Laikmaa -kadun puolella sijaitseva liike on avoinna joka päivä. 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
halpa suutari tallinnassa hyvä räätäli virossa hyvä suutari tallinnassa räätäli tallinnassa räätäli virossa suutarin hinta virossa suutari tallinnassa suutari virossa

5.8.2022 | Ostokset

Tallinnan raatihuonetta kuvaava postimerkki ilmestyi

Tallinnan raatihuonetta kuvaava postimerkki ilmestyi

Tallinnan raatihuonetäyttää tänä vuonna 700 vuotta. Heinäkuussa ilmestyi Tallinnan raatihuonetta kuvaava postimerkki juhlavuoden kunniaksi. 90 senttiä maksavan postimerkin voi … Lue lisää

1.8.2022 | Mainos | Ostokset

Prisman elokuun tarjoukset

Mainos Prisman elokuun tarjoukset

21.7.2022 | Ravintolat

Ensi viikonloppu on Muhun saarella tapahtumarikas – pääosassa on lammas

Ensi viikonloppu on Muhun saarella tapahtumarikas – pääosassa on lammas

Kaikille ilmainen koko perheen lammasaiheinen tapahtuma ”Aita lammas aita” järjestetään Muhun saarella, Liivan kylässä 23.–24. heinäkuuta. Ohjelmaa on molempina … Lue lisää

12.7.2022 | Mainos | Ostokset

Stylistin vinkkejä matkalaukun pakkaamiseen

Mainos Stylistin vinkkejä matkalaukun pakkaamiseen

Stylisti neuvoo noudattamaan matkalaukun pakkaamisessa kapselivaatekaapin (englanniksi capsule wardrobe) periaatetta. ”Kapselivaatekaapin idea on siinä, että olisi mahdollisimman helppo valita … Lue lisää

12.7.2022 | Mainos | Ostokset

Mitä uutta kesä tuo tullessaan Sipulitielle?

Mainos Mitä uutta kesä tuo tullessaan Sipulitielle?

Sipulitie – yksi alue, kaksi kansaa, kolme kulttuuria. Peipsijärven rannassa kulkee kuuluisa sipulitie, joka kutsuu nauttimaan monipuolisista tapahtumista. Kesä … Lue lisää

2.6.2022 | Ostokset

camera icon7
Kesän muodissa vilisee kirkkaita sävyjä ja pastellisia unelmia

Kesän muodissa vilisee kirkkaita sävyjä ja pastellisia unelmia

Kun on päästy toppatakista eroon ja nauttimaan auringonpaisteesta, on syytä ilotella väreillä ja leikkisillä kuoseilla. Kesän muotivärejä ovat kirkkaanvihreä, … Lue lisää

25.5.2022 | Ostokset

Vivian Vau kannustaa naisia käyttämään rohkeasti värejä

Vivian Vau kannustaa naisia käyttämään rohkeasti värejä

Kenkämaailman kuningatar Vivian Vau -brändin luojan Vivian Untin inspiraatio tulee ihmisistä, elämästä ja yksityiskohdista. Yksityiskohtien ja värien rakastaminen näkyy … Lue lisää

22.5.2022 | Ostokset

Stylisti Ženja Fokin unelmatyössään – ”luon vaatteilla tarinoita”

Stylisti Ženja Fokin unelmatyössään – ”luon vaatteilla tarinoita”

The Baltic Guide: Mikä antoi sinulle sysäyksen kohti muodin maailmaa? Ženja Fokin: Matkani muodin maailmaan alkoi puhtaasta sattumasta. Jokainen … Lue lisää