Tuoretta tietoa Virosta
12.1.2023 | Luonto

Suomalainen Tuuli kasvattaa kukkia Peipsijärven äärellä

Teksti Tuuli Hirvelä
Kuva Ahto Sooaru

Suomalainen Tuuli kasvattaa kukkia Peipsijärven äärelläTuuli Hirvelän Kokorassa loihtimaa kukkaloistoa.

 

Talvinen päivä, ensimmäinen aurinkoinen sellainen joulukuussa. Valo hiipii ikkunasta pöydälle ja kuusenhavuille. Kaksi suurta kranssia lähtevät noin 20 minuutin ajomatkan päähän Nugisen kotieläinpihaan. 

Perillä kotieläinpihan emäntä Ksenija tervehtii lämpimällä halauksella, ripustamme kranssit ja saan tehdä vielä lyhyen kierroksen kotieläinpihassa ennen lähtöä. Tällainen on talvinen Sibulatee eli Sipulitie: lämminhenkinen, kaunis ja täynnä ystäviä ja iloisia yllätyksiä. 

Tulin Suomesta Viroon noin yhdeksän vuotta sitten. Tallinnasta tie vei Tarttoon. Sieltä muutin pari vuotta sitten Peipsijärven ääreen, 70 asukkaan Kokoran kylään. Päädyimme mieheni kanssa Kokoraan, koska täällä sattui olemaan oikeaan aikaan myynnissä meille sopiva talo.

Omaperäinen talomme, 200-vuotias entinen viinatislaamo, hurmasi meidät tontteineen heti. Pian aloimme ymmärtää miten, upealla seudulla uusi kotimme on. Tunnen, että olen oikeassa paikassa ja kotonani. 

Tänä keväänä perustin oman yrityksen. Kasvatan leikkokukkia avomaalla. Teen myös floristin töitä. Noudatan Slow Flowers -kasvatuksen periaatteita, eli toiminta on paikallista, ekologista, myrkytöntä ja ottaa huomioon ympäristöystävällisyyden sekä kestävyyden. Kukkia kasvatan vain luonnollisella kasvukaudella ja talvella käytän töissäni esimerkiksi kuivakukkia ja kuusenoksia. Tuontikukkia en käytä lainkaan.

Perustimme kahden muun samanhenkisen kasvattajan kanssa MTÜ Slow Flowers Estonia -yhdistyksen, jonka tavoitteena on jakaa tietoa ja tukea paikallisia kasvattajia. Yksi rohkaiseva tekijä yrityksen perustamiseen olikin juuri Sipulitie, joka yhdistää Peipsiäären alueella eri alojen paikallisia yrittäjiä verkostoksi.

Matkailijoille Sipulitie näyttäytyy kiehtovana reittinä, jonka varrelta löytyy tekemistä, näkemistä, majoituspaikkoja ja ainutlaatuisia makuelämyksiä. 

Seudun puoleensavetävyys piilee sen omaperäisessä kulttuurissa ja luonnossa, sekä ennen muuta yhteisöllisyydessä. Pienet yritykset ja yhteisöt ovat kuin tilkkutäkin osia, jotka yhdessä muodostavat suuren, iloisenkirjavan peiton. 

Varsinainen leikkokukkakausi alkaa jo toukokuussa narsisseilla ja tulppaaneilla, mutta valmistelut jo paljon aiemmin.

Esikasvatus tapahtuu luonnonvalossa asuintiloissa. Näin esikasvatukseen ei kulu ylimääräistä energiaa. 

Lähiseudulla yritykseni on otettu hyvin vastaan. Pelkkänä harrastuksena ei kukkien kasvattamista jaksaisi pidemmän aikaa tehdä. 

Yhteisöllisyys ja verkostoon kuuluminen antaa paljon ja tuo tilaustöitä ja yhteistyöprojekteja. 

Parasta kukkien kasvattamisessa on luonnon rytmissä kulkeminen. Keväällä varovaisesti heräilevät lumikellot, sitä seuraa tulppaanien ja narsissien ilotulitus. Kevään edetessä vehreys syvenee taianomaiseen juhannusaikaan, pionit, laukat ja liljat kukkivat.

Loppukesästä puutarha on täynnä toinen toistaan kauniimpia kukkia, perhosia ja lintuja. Syksyllä värit alkavat jälleen hiljalleen hiipua. Kaikkein harmaimmalla hetkellä puutarhuri istuttaa kukkasipulit ennen kuin puhdas lumivaippa peittää puutarhan.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kukka Peipsi Peipsijärvi puutarha puutarhuri sipulitie Slow Flowers ympäristöystävällinen

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää

5.9.2025 | Luonto

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää

28.8.2025 | Luonto

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää

14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Perseidien tähdenlentojen katselua

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää

13.7.2025 | Luonto

camera icon5
Majakat kutsuvat kesäretkelle

Majakat kutsuvat kesäretkelle

Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää