Tuoretta tietoa Virosta
21.1.2026 | Kulttuuri

Sinfoniaorkesteri rantahiekalla

Teksti Stewart Johnson ja Timo Raussi
Kuva Teet Terik

Sinfoniaorkesteri rantahiekalla

 

Viron kansallinen sinfoniaorkesteri ERSO viettää kesäfestivaalia keskellä talvipakkasia? Kyllä! Tallinnan eläintarhan ja Rocca al Mare -kauppakeskuksen naapurustossa sijaitseva suuri rantalentopallohalli Teras Beach, osoitteessa Lõuka 6, muuntuu tammikuun lopulla kahden päivän ajaksi erikoiseksi ja mikä erityisen mukavaa, lämpimäksi musiikin tyyssijaksi.

ERSO on elokuusta lähtien kiertänyt Audio Spa -konserttisarjan nimissä esiintymässä tavallisista klassisen musiikin areenoista poikkeavissa paikoissa. Musiikkia on kuultu muun muassa Tallinnassa Põhjalan tehtaan entisessä tuotantosalissa ja Fotografiskan konserttitilassa sekä Tartossa pikemmin rock-konserteista tunnetulla Genialistien klubilla.

Erilaisten rantaurheilulajien harrastus- ja kilpailuareenana toimiva Teras Beach on rakennettu entiseen, 1950-luvulta aina vuoteen 1991 asti metalli- ja konepajakäytössä olleeseen rakennukseen. Sisätilojen lämpötila on ympäri vuoden kesäiset 26 astetta ja lattiat on katettu paksulla, lämpöisellä ja pehmeällä rantahiekalla. Siten musiikin ystävien ei tarvitse konsertti-iltaakaan varten pukeutua juhlavasti vaan rennot asialliset kesäasusteet ja etenkin -jalkineet ovat yhtä lailla sallittuja.

Perjantaina 30.1. ja lauantaina 31.1. kello 19.00 järjestettävien kahden By the Ocean -konsertin musiikkina kuullaan Maria Huld Markan Sigfúsdóttirin, Øyvind Torvundin, John Adamsin, John Luther Adamsin sekä Mason Batesin teoksia. ERSOa johtaa kapellimestari Olari Elts, ja lippuja konsertteihin voi ostaa Pilettikeskus-nettipalvelusta – linkit löytyvät täältä.

Lisätietoja Teras Beach -rantaurheilun ja tapahtumien keskuksesta voi tutkia täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
erso klassinen musiikki konsertti rantalentopallo sisähalli Tallinna tapahtumat Teras Beach

24.9.2026 | Kulttuuri

Tallinn Fringe -festivaali ylsi ennätyslukemiin

Tallinn Fringe -festivaali ylsi ennätyslukemiin

Kymmenettä kertaa järjestetty esittävien taiteiden ja kulttuurilisen vihteen Fringe-festivaali toi Tallinnaan tänä vuonna ennätysmäärän esiintyjiä ja yleisöä. Vuosittain samaan aikaan … Lue lisää

22.9.2026 | Kulttuuri

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää