3.8.2018 | Kulttuuri
Verkkouutinen Setomaalla juhlitaan lauantaina – luvassa laulua, tanssia ja markkinahumua
Setomaan kuningaskunnan päivä on Viron kaakkoisimmassa nurkassa sijaitsevan Setomaan vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Paikan päällä voi ihailla settojen upeita kansallispukuja.
Setomaan kuningaskunnan päivää vietetään 4. elokuuta Lüübnitsan kylässä, lähellä Värskaa.
Nimensä mukaisesti Setomaa julistautuu kerran vuodessa kuningaskunnaksi, niinpä päivän aikana valitaan settojen hallitsija eli ülemsoostka. Hän toimii settojen muinaisjumalan Pekon sijaisena maan päällä.
Lüübnitsassa on lauantaina luvassa laulua, tanssia, markkinahumua, kilpailuita ja kuningaskunnan sotaväen paraati. Tapahtumassa pääsee ihailemaan myös settojen kauniita kansallispukuja.
Suosittu kansanmusiikkiyhtye Zetod esiintyy kello 16. Lisää tietoa tapahtumasta saa tästä linkistä.
Lüübnitsaan on Tartosta matkaa noin 70 kilometriä.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestakuningaskunnan päivä
L
setomaa
setot
settoja
settojen
Setumaa
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää