14.7.2019 | Luonto

Seikkailu viikinkisaarella – Länsi-Viron Vormsin saari tarjoaa paljon yllätyksiä

Retkellämme Viron neljänneksi suurimmalla saarella eteemme tupsahti kyy, sarvipää ja presidentin rouva. Vormsi tarjosi myös muita yllätyksiä.

Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo

Maisema Saxbyn majakan huipulta pohjoiseen on upea. Suomen rannikolle on Saxbysta matkaa reilu 80 kilometriä.

Vormsin satamassa punamultaiset talot seisovat sievästi vieretysten. Ne vievät ajatukset reilun parinsadan kilometrin päähän länteen, Tukholman saaristoon.

Kioskin pihassa on rivissä skoottereita ja pyöriä, joita voi vuokrata saariretkeä varten. Pienen saaren ehtii päivässäkin polkaisemaan ympäri.

Svibyn satamasta alkava päällystetty tie kiemurtelee talojen ja syreenipensaiden välistä mutkitellen. Tien varren kylteissä lukee Norrby, Rälby, Bussby, Saxby, Borrby – ne eivät tunnu perin virolaisilta. Vormsin vanha ruotsalainen historia on yhä vahvasti läsnä.

Vielä ennen toista maailmansotaa saaressa asui tuhansia vironruotsalaisia, joilla oli oma kieli ja kulttuuri. Suurin osa heistä pakeni Ruotsiin viimeistään syksyllä 1944.

Saaren ehtii päivässä kiertämään polkupyörälläkin. Pyöriä voi vuokrata Svibyn satamasta.

Saaren etelärannalla Rumpon kylässä niitty jatkuu avoimena merenlahdelle asti. Matala Hullonlahti on täynnä pieniä särkkiä ja hiekkarantoja. Se on kahlaajien paratiisi. Kiikareilla löydän töyhtöhyyppiä, punajalkavikloja, meriharakoita ja rantasipejä.

Pari metsävikloa ponnahtaa rantaleviltä ilmaan äännellen. Ne taitavat olla jo syysmuutolla. Naaraat kun lähtevät etelää kohti jo kesäkuussa ja jättävät koiraat huolehtimaan jälkikasvusta.

Rumpon niemenkärkeen vievä polku kulkee aluksi sankan katajikon keskellä, sitten maisema avartuu. Katajikkoa on harvennettu ja niittyä raivattu avarammaksi. Niityn kukkaketo välkkyy valkoista, sinistä ja keltaista, metsämansikatkin ovat jo kypsiä.

Sitten katajien keskeltä kuuluu muuu!

Rumpon luontopolulla pääsee tekemään lähempää tuttavuutta ylämaankarjan kanssa. Kunnioitusta herättävät sarvipäät ovat onneksi leppoisia luonteeltaan.

Valtava ruskea, sarvipäinen eläin astelee aivan edestäni ja jää katselemaan minua. Kohta kaksi pientä vasikkaa saapuu emonsa luokse imetystauolle.

Ylämaankarjaa näkyy pian enemmänkin rannassa. Kunnioitusta herättäviä sarvipareja kohoaa katajien keskeltä sieltä täältä. Karjan tehtävä on huolehtia, että niitty pysyy avoimena myös jatkossa.

Kolme kilometriä pitkä polku tuntuu yllättävän pitkältä matkalta auringon porottaessa niskaan. Onneksi kiikareiden eteen tupsahtaa tuon tuosta katseltavaa. Suuria kottaraisparvia ja valkoisia jalohaikaroitakin.

Äänimaisemakin on kohdillaan: katajikosta kuuluu satakielen naksutusta, punavarpusen vihellystä ja keltasirkun haikeaa säveltä.

Aivan niemen kärjessä on polun kolmas torni, josta näkee Svibyn satamaan ja ulapalle. Harmaa pikkulintu vilahtaa tornin edestä katajaan ja pian kuuluu huilumainen säe. Kirjokertulle tämä maisema sopii kuin valettu.

Vormsin hautausmaalla on satoja rengasristejä muistuttamassa menneistä ajoista. Missään muualla maailmassa niitä ei ole yhtä paljon.

Hullon kylä on saaren keskus, jossa on kaikki tarvittavat palvelut: kauppa, kirjasto, kyläkeskus, ravintola ja käsityöpuoti.

Hullon kyläkaupassa säpsähdän. Viereltäni kuuluu kysymys: ”Mistäs tällä kertaa meinaatte kirjoittaa?” Selvää suomea puhuva mies osoittautuu Janneksi, joka on tullut auttamaan Vormsilla asuvaa ystäväänsä.

Hän kertoo käyvänsä saaressa melko usein. ”Piti tulla päiväksi, mutta jäin taas kuukaudeksi”, hän naurahtaa.

Kaupan myyjä hymyilee tutulle miehelle ja kertoo, että suomalaisia käy saarella kesäisin melko paljon. Muutamia asuu ympärivuotisestikin.

”Ruotsalaisia täällä käy kuitenkin vielä enemmän”, hän sanoo.

Yli 700-vuotias Pyhän Olavin kirkko on saaren tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Hullon lähellä on myös saaren suurin nähtävyys, 1300-luvulla rakennettu Pyhän Olavin kirkko ja sen hautausmaa. Kirkkoa kuvaamaan lähtenyt valokuvaaja säntää takaisin ja sanoo, että kirkon pääoven portailla makoilee valtava kyykäärme.

Lähdemme yhdessä kirkon luokse, mutta kyy on jo luikerrellut heinikkoon. Aika symbolista, onhan Vormsin saari ruotsiksi Ormsö eli käärmesaari.

Hautausmaan aurinko- eli rengasristit ovat kuuluja. Missään muualla maailmassa ei ole niitä näin paljon, yli 300. Moni Vormsin mies teki itse ristinsä.

Saxbyn rannassa seisova majakka on nähnyt monet myrskyt ja myräkät. Sen huipulle voi kavuta ihastelemaan maisemia.

Saxbyn rannassa maailma loppuu. Saaren luoteisnurkan majakan huipulta näkyy vain aavaa merta.

Majankanvahti kertoo, että Suomen rannikolle on matkaa vain 80 kilometriä, Ruotsiin reilu parisataa. Aavalta mereltä on saapunut niin trombeja kuin myrskyjäkin. Marraskuu on kuulemma pahin myräkkäkuu.

Sitten jyrähtää ja taivas tummuu melkein mustaksi. Valkoiset joutsenet erottuvat majakan alapuolella tummasta merestä kuin sinne pudonneet höyhenet.

Vormsin vironruotsalaiseen historiaan voi tutustua museossa, jota emännöi Marju Tamm. Kuvassa hänellä on kädessään saaren perinnesoitin jouhikko.

Saarikierros päättyy Vormsin museoon Svibyn kylässä, lähellä satamaa. Ovensuussa vastaan tulee Viron entisen presidentin Arnold Rüütelin vaimo Ingrid. Arvovaltainen vieras on saapunut tutustumaan saaren kulttuuriperintöön pienen seurueen kanssa.

Tuvasta kuuluu karheasointista musiikkia. Museon emäntä Marju Tamm esittelee vieraille Vormsin perinnesoitinta jouhikkoa eli hiiu kannelta. Hän kertoo, että hiiu kannel, jota myös ruotsinkanteleeksi kutsutaan, on peräisin juuri Vormsilta. Ruotsiksi sen nimi on talharpa.

Hevosen häntäjouhista valmistettua soitinta ei näppäillä, vaan soitetaan jousella. Oikeastaan se ei ole kantele, eikä sillä ole mitään tekemistä edes Hiidenmaan kanssa, hän kertoo.

Aikoinaan Vormsilla osattiin pitää hauskaa. Saarella oli peräti 13 kapakkaa, joissa jouhikko soi ja kansa tanssi. Oli kunnia-asia, että jokainen Vormsin mies osasi soittaa jouhikkoa.

Marju Tamm kertoo, että muusta Virosta Vormsi erottuu juuri rantaruotsalaisen historian vuoksi. Ruotsin kieli, tavat, vaatteet ja rakennuksetkin olivat erilaisia. Niihin voi tutustua museossa.

”Tämä on tyypillinen rantaruotsalainen talo. Kun muualla Virossa on riihiasumuksia, niin täällä asuintalo ja navetta ovat erillään.”

Hänen mukaansa saarella asuu nykyäänkin paljon vironruotsalaisten jälkeläisiä. Muutamilla on täysin ruotsalainen sukunimikin.

Kerromme hänelle, että näimme kirkon portailla suuren kyykäärmeen. Onko saaren nimi enne?

”Niin kyllä, Ormsö eli käärmeiden saari. Legendan mukaan täällä pysähtyi usein viikinki nimeltään Orm, jonka mukaan saari sai myös nimen. Mutta minäkin näin eilen kyyn, joten kyllä nimi on siinäkin mielessä oikeutettu.”