Tuoretta tietoa Virosta
15.6.2019 | Ravintolat

Saarenmaalaisia ruokaherkkuja myllyn uumenista

Saarenmaalaisia ruokaherkkuja myllyn uumenistaSaaremaa Veski -ravintolan ruokalistalla painottuu liha, mutta tarjolla on myös hyvää kasvisruokaa.

Saarenmaa ja tuulimyllyt kuuluvat erottamattomasti yhteen. Mylly on myös aivan saaren pääkaupungin Kuressaaren keskustassa, jossa komea, vuonna 1899 rakennettu mamsellityypin mylly on nykyisin ravintola Saaremaa Veski.

Myllytunnelmaan pääsee jo heti pihalla, jossa terassipöytien virkaa toimittavat massiiviset myllynkivet.

Sisällä yllättää ravintolan valtava koko. Katutasossa on suurin ravintolasali, josta on mukava näkymä pihalle. Muita ravintolan tiloja jatkuu lisäksi peräti neljän kerroksen verran ylöspäin.

Jokaisessa kerroksessa on oma myllyaiheinen teema ja tietoa siitä, mitä kerroksessa tehtiin, kun mylly vielä oli alkuperäisessä käytössään.

 

Ravintolan ruokalistassa on kyläkrouvin meininkiä kuitenkin hieman viilatummalla otteella. Tätä sopii odottaa, sillä ravintola on ollut myös White Guide -ravintolaoppaassa vuonna 2018.

Menusta löytyy muun muassa naudanposkea sekä villisikaa, ja villisikaa on myös borssissakin. Valikoimaa on myös kalan ja kasvisruuan ystäville.

Saaremaa Veskillä on arkisin päivän lounastarjous. Vierailupäivänä se oli turskaa perunasoseen kera. Suuri annos oli kotoisan mehevä.

Testasimme myös listan kasvisannosta, lämmintä kikhernesalaattia bataattiranskisten kera. Bataattiranut olivat kerrassaan herkulliset ja salaatti niin tuhti, että jälkiruokaa ei voinut ajatellakaan. Hauska punajuuri-ruisleipä oli hyvä lisäke ruuan oheen.

Juomalistalla on luonnollisesti saaren paikallisten panimoiden tuotteita. Matkailijaa helpottaa myös se, että ruokalistassa on kuva lähes kaikista annoksista. 

 

Saaremaa Veski, Pärna 19, Kuressaare, Saarenmaa.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
hyvä ravintola saarenmaalla mamsellimylly mylly myllyravintola ravintola kuressaaressa ravintola saarenmaalla saaremaa veski

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää