30.1.2023 | Luonto
Saarenmaa oli Viron aurinkoisin paikka
Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Viron ympäristökeskus julkaisi televisiossa kartan, josta näkyy, kuinka paljon auringonpaistetta Viron eri alueet saivat vuonna 2022.
Eniten aurinko paistoi Saarenmaalla ja vähiten Tartumaalla. Ero maakuntien välillä on yli 500 tuntia vuodessa, joka vastaa noin kuukauden pituista auringonpaisteista aikaa.
”Kartta kuvaa viime vuoden kokonaisauringonvaloa, jota oli hieman keskimääräistä enemmän. Perinteisesti Virossa aurinko paistaa enemmän lännessä ja vähemmän idässä”, selitti Viron ympäristökeskuksen sääosaston päällikkö Miina Krabbi Viron yleisradioyhtiö ERR:n aamuohjelmassa ”Terevisioon”.
Virossa erot idän ja lännen välillä voivat olla varsin suuria. Viime vuonna Tartossa aurinko paistoi 1 836 tuntia, kun taas Saarenmaan Kuressaaressa yli 500 tuntia enemmän eli 2 372 tuntia.
Vuosi 2022 oli hieman normaalia aurinkoisempi. Tavallisesti on Virossa auringonpaistetta noin 1 700–2 000 tuntia vuodessa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaauringon paiste
aurinko
aurinkoinen
helle
Saarenmaa
sää
tartto
Tartumaa
19.11.2025 | Luonto
6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon
Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää
14.9.2025 | Luonto
Suoretkelle Raplamaalle
Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää
5.9.2025 | Luonto
Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa
Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää
28.8.2025 | Luonto
Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia
Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää
14.8.2025 | Luonto
Perseidien tähdenlentojen katselua
19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää
13.7.2025 | Luonto
5
Majakat kutsuvat kesäretkelle
Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää
19.6.2025 | Luonto
Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa
Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää
6.6.2025 | Luonto
5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä
Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää