Tuoretta tietoa Virosta
4.2.2016 | Luonto

Retki etelän talvimaahan

Teimme retken lumen peittämään Otepäähän.
Teksti ja kuva Mikko Virta, kartta Eve Jaansoo 

Retki etelän talvimaahan

 

 

Otepään seutua voisi verrata vaikkapa sydänhämäläiseen harjumaisemaan. Jyrkkien kukkuloiden väleissä vuorottelevat pienet järvet ja peltolaikut, tiet mutkittelevat mäkien yli tehden välillä huimiakin nousuja.

Otepää on saanut nimensä kirkon vieressä kohoavalta Linnamäeltä, sen muoto kun muistuttaa karhun päätä (Otepää – otson pää). Tarvomme mäen huipulle lumisia portaita pitkin, se kannattaa, sillä näkymä on hieno lumiseen laaksoon. Lehtipuita kasvavat metsät hohtavat talvella harmaan eri sävyissä.

 

Kaupungin eteläpuolella sijaitseva Pyhäjärven puisto on suosittu ulkoilualue. Tänään puistossa on rauhallista, vain pähkinänakkeleiden korkeat vihellykset kaikuvat puiden latvustoissa. Jalopuiden siimeksestä löytyy laululava ja järven rannassa seisoo muistomerkki tärkeän vieraan kunniaksi. Dalai-lama kävi 1991 pyhittämässä järven.

Pyhäjärven sanotaan olevan Viron kaunein järvi. Se on aikojen saatossa innoittanut niin kirjailijoita kuin taidemaalareitakin. Järveä kiertää 13 kilometrin pituinen luontopolku, jota pitkin voi tutustua rantojen luontoon ja historiaan.

Polun varrelle jäävät muun muassa parantava Armonlähde ja korkea Hubusemägi. Erityisen hieno näkymä järvelle avautuu Pyhäjärven kylpylän tornikahvilasta.

 

Kylpylän naapurissa kasvava Pyhäjärven Sotatammi nousee lumisessa maisemassa jylhänä kohti taivasta. Noin 400-vuotiaalla tammivanhuksella on ympärysmittaa 7 metriä ja korkeutta 22 metriä. Nimen puu sai 1841 tapahtuneen talonpoikien kapinan mukaan.

Tammen vierestä kulkee Murrumetsän polku, joka vie kulkijan Pyhäjärven puistoon ja Murrumetsään. Luonnosta kertovat opasteet ovat myös suomeksi.

 

Matka jatkuu kiemurtelevaa tietä pitkin Käärikulle, joka on tullut tunnetuksi suomalaispresidentin vierailusta. Urho Kaleva Kekkonen kävi 1964 Virossa ja ehti samalla reissulla sivakoimaan Käärikulla 17 kilometrin hiihtolenkin. Tarinan mukaan KGB:n miehillä oli tekemistä pysyäkseen Urkin perässä.

Tapahtuma teki virolaisiin lähtemättömän vaikutuksen, joten metsissä kulkee nyt Kekkose rada eli Kekkosen reitti. Voi vain kuvitella, miten Kekkosen suksi luisti korpikuusien katveessa reilu 50 vuotta sitten, matkan varrelle jäi muun muassa Vapaudenmäki.

 

Retken päätteeksi Harimäen tornissa tapahtuu jotain tavatonta. Lumisade lakkaa ja pilvet karkaavat taivaalta, tammikuisen auringon säteet muuttavat luonnon valkoiseksi ihmemaaksi. 25 metriä korkeasta tornista avautuva näkymä saa haukkomaan henkeä, vain kumpuilevia metsiä silmänkantamattomiin.

Hopeanvalkeaa lumihilettä leijailee hiljakseen tornin katolta, on aivan hiljaista, vain tikka nakuttaa lumen kuorruttamassa metsässä. 

 

Screen Shot 2016-02-04 at 14.48.45

 

Screen Shot 2016-02-04 at 14.48.29

 

 

Lue lisää samasta aiheesta

22.11.2023 | Luonto

Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta

Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta

Viron ympäristövirasto julkaisi ilmatiedotteen tason 2 vaaraa aiheuttavasta voimakkaasta lumisateesta ja lumimyrskystä. Lumisateen odotetaan alkavan tämän illan aikana ja … Lue lisää

22.11.2023 | Luonto

camera icon5
Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin 

Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin 

Tolkusen luontopolku Pärnun eteläpuolella sijaitseva Tolkusen luontopolku on mainio päiväretkikohde koko perheelle. Uudistettuna kesäkuussa 2023 avattu polku kulkee vanhoilla … Lue lisää

21.10.2023 | Luonto

Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin

Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin

Tiedätkö vihanneksen, joka toimii yhtä hyvin keitossa, salaatissa, hillossa, suolaisessa piiraassa ja makeassa kakussa? Sen siemenet ovat syötäviä, ja … Lue lisää

19.10.2023 | Luonto

Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa

Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa

Millaisessa kaupungissa haluamme asua? Miksi tarvitsemme luontoa kaupunkiin? Onko kaupunki luonnossa vai luonto kaupungissa? Nämä ovat vain muutamia kysymyksiä, … Lue lisää

14.10.2023 | Luonto

Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt

Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt

Baltian luontoretkikohteita esittelevä kirja ”Löytöretkellä Baltian luonnossa” on nyt julkaistu. 496-sivuisen kirjan on kirjoittanut piikkiöläinen Suomen tietokirjailijoiden jäsen Kaarina … Lue lisää

19.9.2023 | Luonto

Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa

Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa

Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, … Lue lisää

31.8.2023 | Luonto

Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa

Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa

Tänä viikonloppuna järjestetään viidennettä kertaa vuotuinen tomaattifestivaali kasvitieteellisessä puutarhassa. Paikan päällä voi osallistua opastetuille kierroksille ja ostaa mukaan tomaatteja … Lue lisää

31.8.2023 | Luonto

The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!

The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!

Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä … Lue lisää