Tuoretta tietoa Virosta
6.9.2017 | Luonto

Reissussa rajan pinnassa

Reissussa rajan pinnassaSaulkrastin upealla hiekkarannalla on pituutta 17 kilometriä. Tarkkasilmäinen voi löytää rannalta Itämeren kultaa eli meripihkaa.

Latvian rajalle hurauttaa Pärnusta alle tunnissa. Nähtävää riittää rajaseudulla niin luonnosta kuin historiastakin kiinnostuneelle.

 

Iklassa vastaan tulee autojono. Mitä ihmettä, eihän passitarkastuksia enää ole? Eikä rajan viinakauppoihinkaan varmaan ole näin pitkiä jonoja. Pian kuitenkin selviää, että kyseessä on vain tietyö rajapisteellä.

Latvian puolella kaikki on toisin: tien vieressä vilisee komeita tammia, talot näyttävät toisenlaisilta ja liikennekulttuurikin muuttuu – Latviassa väistetään leveillä teillä tien reunaan. Ja tietysti muuttuvat myös ihmiset ja kieli, josta saattaa oikein keskittymällä ymmärtää hitusen.

Ainažin jälkeen seuraavaan kaupunkiin Salatsiin eli latviaksi Salacgrīvaan on matkaa vain kymmenen kilometriä. Salatsi on pienuudestaan huolimatta rannikkolinjan vilkkaimpia kaupunkeja. 1200-luvulla perustettu kaupunki oli aikoinaan liiviläisten keskus ja tärkeä kalastussatama.

 

Suomalaiset matkailijat eivät ole kaupunkia kuitenkaan vielä löytäneet. ”Iklassa ostoksilla olevat suomalaiset eivät valitettavasti tule tänne asti”, kertoo Liga matkailuneuvonnasta. ”Mutta mietimme, mitä voisimme tehdä, että he tulisivat”, hän jatkaa.

Salatsissa on Ligan mukaan paljon nähtävää: kaunis majakka ja rantapromenadi, pitkä hiekkaranta, hiekkakivijyrkänteet ja merimuseo.

Virolaiset kuulemma käyvät kaupungissa, jotkut lohenpyynnissäkin talvella. Kaupunki on tunnettu myös nahkiaisista, jotka ovat saaneet jopa oman festivaalinsa. Unohtaa ei sovi myöskään rantamäntyjen katveessa järjestettävää Positivus-festivaalia, jonka lavoilla on nähty maailmantähtiä Robert Plantista Ellie Gouldingiin.

Luontoihmisen kannattaa suunnata Randan rantaniityille, jotka ovat ainoita lajissaan Latviassa. Matkailupalveluita Salatsissa ja rajan pinnassa on jo mukavasti: muutama hotelli, ravintoloita ja useita ruokakauppoja sekä museoita ja keramiikkapajoja.

 

Rannikkolinjan tärkeimpään matkailukaupunkiin on Salatsista noin puolen tunnin ajomatka.

Hieman hullunkurisen paroni Münchausenin museon jälkeen Via Balticalta haarautuu tie, joka vie Saulkrastiin. Latvian toiseksi pisin hiekkaranta ja Itämeri vilahtelevat mäntyjen takaa rantatietä ajellessa – maisema on upea.

Kiira-myrskyn jäljiltä Saulkrasti näyttää kuin sodan jäljiltä. Kaatuneet männyt ja koivut tuoksuvat, moottorisaha soi rantametsässä. Kaupungin keskustassa rantaan johtaa kävelytie, jonka varrella on kahviloita, ulkoilmalava ja matkailuneuvonta. Tunnelma on niin kuin rantalomakaupungissa pitääkin eli leppoisa.

Rannassa upeaa hiekkarantaa avautuu molempiin suuntiin niin pitkälle kuin näkee, yhteensä 17 kilometriä. Sinivihreät laineet lyövät rantaan, laineenharjalla kelluu vaaleanpunaisia meduusoita, viroksi millimallikkaita. Rantaviivassa laineet pyörittävät kivien joukossa pieniä, kiiltäviä meripihkapalleroita.

Meri tuoksuu, tuntuu ja näyttää erilaiselta kuin reilun sadan kilometrin päässä Pärnussa. Rannalla Viron ja Latvian erilaisuuden kokee ehkä vahvimmin.

 

Saulkrastin nähtävyyksiin kuuluvat rannan lisäksi neljä kilometriä pitkä rantadyynien päällä kulkeva Auringonlaskun luontopolku ja Baltian suurin polkupyörämuseo.

Suomalaisia koskettava muistomerkki löytyy kaupungin etelärajalta. Neljä suomalaista lentäjää menehtyi Junkers JK-274 -lentokoneen maahansyöksyssä vuonna 1943 Saulkrastissa. Saksasta ostettu kone oli matkalla Suomeen, kun se sai moottorivian ja syöksyi metsään.

 

Paluumatkalla voi Ainažin kautta koukata vanhalle Riiantielle, jonka varrelle jäävät Iklan, Treimanin ja Kablin kylät. Rauhallista tietä pitkin pääsee Häädemeesteen saakka, eikä tarvitse hikoilla Via Baltican rekkarallissa.

Viron puoleltakin löytyy kauniita hiekkarantoja Krapin ja Lemmen virkistysalueilta, joissa odottavat myös hyvin hoidetut RMK:n nuotiopaikat ja telttailualueet.

Vanhan Riiantien helmi on Kablin kylä, jonka nähtävyyksiä ovat muun muassa Kablin lintuasema ja RMK:n hieno luontokeskus.

 

Kablista Nähtävää

 

Teksti ja kuvat Mikko Virta, kartta Eve Jaansoo

Lue lisää samasta aiheesta
Häädemeeste latvia Liga luontopolkku matkailija Paluumatkalla Pärnu Rannikko

21.3.2024 | Luonto

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää

1.3.2024 | Luonto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia ​​orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

13.2.2024 | Luonto

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi … Lue lisää

30.1.2024 | Luonto

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ei rajoitu vain Tarton kaupunkiin, vaan tapahtumia järjestetään ympäri Etelä-Viroa. Yksi tällainen tapahtuma on lähes kolme … Lue lisää

22.1.2024 | Mainos | Vapaa-aika

Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Mainos Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Talviloma etelässä tuntuu ehkä kummalliselta, mutta Helsingistä on Etelä-Viroon huomattavasti lyhyempi matka, kuin Pohjois-Suomeen ja talvella Etelä-Virossa tapahtuu monenlaista. … Lue lisää

20.1.2024 | Luonto

camera icon6
Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle suomaisemiin Virolaiset suot ovat hienoja kohteita talvellakin. Pitkospuureiteillä on mukava tallustella, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja suomaisema … Lue lisää