Tuoretta tietoa Virosta
10.5.2018 | Ravintolat

Ravintolauutisia

RavintolauutisiaAmarillo uudisti miljöötään ja ruokalistojaan, mutta meininki on entisenlaisen hyvä.

Virun Amarillo uudistui täysin

Tallinnan Viru-keskuksessa sijaitseva ravintola Amarillo on kokenut täydellisen uudistuksen logoa myöten osana Amarillo-ketjun ilmeen muutosta. Virun Amarillon entinen sisustus purettiin kokonaan.

Uudistuksessa on panostettu paljon miljööseen ja valaistukseen.

Uusi Amarillo korostaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalista syömistä.

Yhdessä syöminen näkyy myös uudessa menussa. Suuri osa annoksista on seurueen kesken jaettavia. Menun MadMex-osiosta löytyy texmex-makuja. Specials-grilliannokset panostavat ruuan jakamiseen. Vegaanivaihtoehtoja on ajan hengen mukaisesti tullut lisää.

Juomalistalta löytyvät edelleen kaupungin suosituimmat mansikkamargaritat.

 

Tallinnan Laulukentällä järjestetään 4.–5.5. Viron ruokamessut (Eesti Toidumess). Messuilla on näytillä ja maisteltavana kaikkea mahdollista ruokaan liittyen. Luvassa on tuote-esittelyjä, kilpailuja ja työpajoja. Messuilla valitaan myös Viron vuoden 2018 ruokateko. 

Viru-keskukseen avattiin huhtikuun lopulla Tallinnan toinen Fafa’s.

 

Pieni on kaunista: huhtikuussa avattu Mini Burger Factory tarjoilee minikokoisia hampurilaisia, joissa on suuri sisältö.

Hampurilaisravintola Estonian Burger Factory avasi huhtikuun lopulla uuden ravintolan nimeltä Mini Burger Factory Tallinnan vanhaankaupunkiin. Nimensä mukaisesti ravintolassa tarjoillaan minikokoisia burgereita.

Kadriorgin kaupunginosassa Tallinnassa avasi ovensa tauon jälkeen ravintola Mantel & Korsten. Viehättävässä vihreässä puutalossa sijaitsevassa ravintolassa on muun muassa tartar-lista ja käsintehtyä pastaa.

 

Tallinnan Kalasataman Klaus Kohvik on nykyisin modernin tyylikäs Vietnami Salv.

Tallinnan Kalasataman kupeessa sijainnit Kohvik Klaus on vaihtunut ravintolaksi nimeltä Vietnami Salv. Samalla ravintolan tilat ovat kasvaneet. Modernin tyylikkäässä ravintolassa saa myös lounasta.

Aiemmin Tallinnan Kalamajassa sijainnut voileipäkahvila Sandwich Bar muutti Saarenmaan Kuressaareen.

Tallinnan Rotermannin korttelista alkaa tulla yksi kaupungin suurimmista ravintolakeskittymistä. Nyt ovensa on avannut pizzeria Pizzanaut. Toukokuun aikana alueelle tulee ainakin kaksi ravintolaa lisää.

Tarton ostoskeskus Lõunakeskuksessa avattiin ruokakatu, jonka myötä keskuksen ravintolatarjonta parani entisestään. 

 

Mistä löytää?

Amarillo, Viru väljak 4, Tallinna. www.raflaamo.fi/fi/tallinna/amarillo-viru-tallinna

Viron ruokamessut, Tallinnan Laulukenttä, Narva mnt 95. www.toidumess.ee

Fafa’s, Viru väljak 4, Tallinna. fafas.fi

Mini Burger Factory, Pikk 47, Tallinnawww.facebook.com/miniburgerfactory

Mantel & Korsten, Poska 19a, Tallinna. www.facebook.com/manteljakorsten

Vietnami Salv, Kalasadama 8, Tallinnahttps://b-m.facebook.com/Vietnami-Salv

Sandwich Bar, Turu 4, Kuressaare, Saarenmaawww.sandwichbar.ee

Pizzanaut, Roseni 13, Tallinnawww.facebook.com/pizzanaut

Lõunakeskus, Ringtee 75, Tartto. https://astri.ee/lounakeskus/

 

Teksti Silja Hurskainen, Kuvat Andrei chertkov, Amarillo

Lue lisää samasta aiheesta
fafa's lõunakeskus mantel & korsten mini burger factory pizzanaut Sandwich Bar uusia ravintoloita tallinnassa viron ruokamessut

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää