Rohuaia Kohvikista saa vaikkapa hyvän lounassalaatin.
Muutaman sadan metrin päässä Länsi-Virumaan pääkaupungin Rakveren keskusaukiolta on viehättävä, kauniisti kunnostettu vihreä puutalo.
Talon sisällä palvelee viihtyisä Rohuaia Kohvik -ravintola, joka sopii hyvin lounaspaikaksi tai kahvitteluhetkeen.
Ruokalista on todella laaja. Tarjolla on pikkusuolaista, salaatteja, keittoja, liharuokia, pastoja ja pizzoja. Joka päivä on tarjolla myös päivän lounas, jonka saa sopuhintaan: keitto on kaksi euroa, tuhdimpi ruoka neljä. Listan kokoon nähden kasvisruokia on melko maltillisesti, mutta sentään muutamia vaihtoehtoja.
Virolainen pikkusuolaisten klassikko, valkosipulileivät, meinasi viedä kielen mennessään. Työreissun lounaaksi valittu vuohenjuustosalaatti oli raikas ja maittava. Ruuan oheen tarjoiltu leipä oli erinomaista ja selvästi itse tehtyä.
Ravintolan ohessa on myös konditoria, jonka tiskistä voi ostaa mukaan makeita herkkuja.
Keskellä arkipäivää Rohuaia Kohvikin ovi kävi tiuhaan tahtiin sekä ravintolan että konditorian puolella. Eipä ihme: kotoisa ravintola palvelee monentyyppisiä asiakkaita. Lasten leikkinurkkauskin on aseteltu fiksusti vähän erilleen, mutta silti lähelle.
Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää
16.11.2025 | Ravintolat
Korealaisen keittiön täydellinen fuusio
Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää
15.11.2025 | Ravintolat
Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista
Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää
13.11.2025 | Ravintolat
Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla
O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää
12.11.2025 | Ravintolat
Tähtiravintolassa syödään taideteoksia
Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää
10.11.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka
Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää
6.11.2025 | Ravintolat
Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä
Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää
4.11.2025 | Ravintolat
Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia
Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää