Tuoretta tietoa Virosta
9.8.2019 | Vapaa-aika

Rakkauselokuvia ja ruokaherkkuja – eteläisen Viron elokuussa on tunnelmallisia tapahtumia

Rakkauselokuvia ja ruokaherkkuja – eteläisen Viron elokuussa on tunnelmallisia tapahtumiaSyksyn sato alkaa elokuussa olla parhaimmillaan eteläisen Viron kylissä.

Tartossa ja vieläkin etelämpänä on elokuussa lukemattomia kiinnostavia tapahtumia.

Elokuun lämpimiin iltoihin tuo suuria tunteita Tartossa järjestettävä rakkauselokuvien festivaali Tartuff 12.–17.8 (Tartu armastusfilmide festival). Elokuvien katsominen Tarton Raatihuoneentorilla on elämys!

Eteläisen Viron Võrumaan maakunnassa voi kokea yhdet maan suurimmista markkinoista, kun Antslassa pidetään Haukan markkinat 10.–11.8. Viron mittakaavassa suurtapahtumaksi paisuneet markkinat on järjestetty 1960-luvulta alkaen.

Syksyn herkkuihin päästään käsiksi Peipsijärven rannalla Viron kaakkoisnurkassa Lüübnitsassa kala- ja sipulimarkkinoilla 24.8.

Tarton maakunnassa Sipulitien varrella nautitaan samoin kauden sadosta Kallasten kylän kala- ja sipulimarkkinoilla 31.8.

Oma kaupunginosafestivaali on vireässä Tarton Aparaaditehas-korttelissa 29.–31.8. Luvassa on musiikkia, markkinatunnelmaa, pingisturnaus, klubimeininkiä ja erilaisia työpajoja, hyvää ruokaa unohtamatta. 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Aron Urb

Lue lisää samasta aiheesta
elokuvafestivaali tartossa Etelä-Viro hauka laat haukan markkinat kallasten kylä kaupunginosafestivaali lüübnitsa lüübnitsan kala- ja sipulimarkkinat

10.5.2025 | Vapaa-aika

Silakkajuhlat Laon kylässä

Silakkajuhlat Laon kylässä

Kukapa ei rakastaisi korppujauhoissa pyöriteltyjä ja voissa paistettuja silakkafileitä! Tänään 10. toukokuuta niitä ja monia muita silakkaisia ruokia on … Lue lisää

8.5.2025 | Vapaa-aika

Corgi Fest -tapahtuman pääesiintyjiä ovat corgi-koirat

Corgi Fest -tapahtuman pääesiintyjiä ovat corgi-koirat

Sanotaan, että ihmiset voidaan jakaa kahteen kate”gorki”aan: niihin, jotka näkevät corgeja kaikkialla – jopa sanassa ”kategoriat”– ja sitten kaikkiin … Lue lisää

4.5.2025 | Ostokset

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää

3.5.2025 | Vapaa-aika

Pop-up saunat kuumenevat Narva-Jõesuussa

Pop-up saunat kuumenevat Narva-Jõesuussa

Sauna on olennainen osa suomalaista ja virolaista kulttuuria. Suomessa sauna löytyy lähes jokaisesta kodista, ja myös Virossa erityisesti maaseudulla … Lue lisää

18.4.2025 | Vapaa-aika

Baltian suurin maatalousnäyttely Maamess 

Baltian suurin maatalousnäyttely Maamess 

Maamess (24.–26.4) on Viron johtava maataloustapahtuma, josta on kasvanut myös koko Baltian suurin alan tapahtuma. Se kattaa laajasti maatalouden … Lue lisää

9.4.2025 | Vapaa-aika

airBaltic lentää tänä kesänä Tallinnasta 20 kohteeseen

airBaltic lentää tänä kesänä Tallinnasta 20 kohteeseen

Lentoyhtiö airBaltic tarjoaa tänä kesänä suoria lentoja Tallinnasta yhteensä 20 eri kohteeseen Euroopassa ja sen ulkopuolella. Laaja reittivalikoima palvelee … Lue lisää

27.3.2025 | Vapaa-aika

Uusi lasten leikkipaikka Tallinnan vanhaankaupunkiin

Uusi lasten leikkipaikka Tallinnan vanhaankaupunkiin

Jos etsit lomasi aikana lapsille sopivaa leikkipaikkaa Tallinnassa, sellainen löytyy aivan Vanhankaupungin puistonpuoleisen muurin kupeesta. Suurtüki-kadun vieressä sijaitseva Tornide … Lue lisää

20.3.2025 | Vapaa-aika

Suuri pelikuukausi PROTO:ssa 

Suuri pelikuukausi PROTO:ssa 

Suuri pelikuukausi PROTO:ssa on täydessä vauhdissa! Joka maaliskuu Keksintötehdas PROTO on täynnä erilaisia ​​pelejä, joista niin lapset kuin aikuisetkin … Lue lisää