Tuoretta tietoa Virosta
16.12.2022 | Ostokset

Prisman Sikupillin supermarket uudistui

Teksti Timo Huttunen
Kuvat Tiit Mõtus

Prisman Sikupillin supermarket uudistui

 

Prisman supermarket avasi ovensa remontoituna ja uudistuneena 15. joulukuuta. Uusitussa Sikupillin Prismassa on otettu asiakkaiden palaute ja odotukset mahdollisimman tarkkaan huomioon.

”Sikupillin Prismassa on nyt toteutettu monia asiakkaiden toiveita”, sanoo Prisma Viron maajohtaja Teemu Kilpiä. Hän toivoo palautetta myös jatkossa nettisivujen ja infopisteiden kautta.

Uudistetussa myymälässä on tarjolla nyt muun muassa uunituoretta savukalaa, hedelmäosastolla on greippimehukone ja ananasleikkuri. Viinit on jaoteltu Prismassa ruuan kanssa yhteensopiviksi.

Food Market -alueen liha- ja kalaosasto on myös uudistettu ja tarjolla on lisäksi paljon valmiita tuotteita.

Teknisen osaston ja rakennusosaston valikoimaa on myös laajennettu.

Prisma on ostoskoritutkimuksissa todettu halvimmaksi kauppaketjuksi jo 20 kertaa Postimees-lehden vertailuissa. Viimeisin vertailu tehtiin 9. joulukuuta.

”Nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa hintataso ja valinnanvara ovat asiakkaille tärkeitä”, Kilpilä toteaa. Uudistunut Sikupilli Prisma on avoinna ympäri vuorokauden.

Asiakasmukavuuden lisäksi Prisma panostaa myös vastuullisuuteen, kestävään kulutukseen ja ympäristönsuojeluun. Esimerkkeinä Kilpiä mainitsee teknisten järjestelmien jälkilämmön hyödyntämisen, tehokkaat kylmähyllyt sekä LED-valaistuksen.

Prisma Peremarket AS on toiminut Virossa jo vuodesta 2000 ja ketjulla on 14 myymälää eri puolilla Viroa työllistäen lähes 900 henkilöä.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
elintarvikemyymälä Virossa Food Market kauppa kauppaketju Peremarket Prisma Sikupilli supermarket

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää