Tuoretta tietoa Virosta
9.10.2025 | Kulttuuri

PRIME Orchestra: Rock Sympho Show IV

Teksti Stewart Johnson
Kuva Alexelan konserttitalo

PRIME Orchestra: Rock Sympho Show IV

 

Ukrainan Harkovasta lähtöisin oleva PRIME Orchestra kuvailee konserttiensa tunnelmaa ”tunnekuohujen myrskyksi”. Sinfoniaorkesterin konsertissa Rock Sympho Show IV esitetään rockin tunnetuimpia kappaleita ja yhdistetään ne sinfoniaorkesterin soundiin. 

Maksym Maksymenko (konserttijohtaja), Iurii Rybalka (ohjaaja ja käsikirjoittaja) ja Oleksiy Khorolsky (orkesteripäällikkö ja äänituottaja) perustivat PRIME Orchestran vuonna 2014. Orkesteri on vuosien varrella esittänyt yli tuhat konserttia eri puolilla Eurooppaa. Vuodesta 2022 lähtien heidän tärkeimpänä tavoitteenaan on ollut tarjota yleisölle musiikkielämysten lisäksi tietoa heidän kotimaahansa Ukrainaan kohdistuneesta aggressiosta.

Ohjelmisto ulottuu 1970-luvun klassisesta rockista ja 1990-luvun grunge-aikakaudesta aina tälle vuosisadalle asti. Mukana on rockia, räppiä, konemusiikkia ja tietenkin poppia. Modernin visuaalisen teknologian ansiosta konsertti tulee olemaan ainutlaatuinen kokemus, jollaista moni ei ole aiemmin kokenut. 

Tällä kiertueella PRIME Orchestra esiintyy Virossa kolmessa kaupungissa: 30. lokakuuta Tartossa, seuraavana iltana Jõhvissa ja lopuksi 1. marraskuuta Tallinnassa. Löydät lisätietoa orkesterista heidän kotisivuiltaan. Lippuja konsertteihin voit ostaa Piletilevin lippupalvelusta

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
konsertit PRIME Orchestra Rock Sympho Show tapahtumat tapahtumat Jõhvissa tapahtumat Tallinnassa tapahtumat Tartossa

12.11.2025 | Kulttuuri

Perunafestivaali Paavlin kulttuuritehtaalla

Perunafestivaali Paavlin kulttuuritehtaalla

Tallinnassa järjestetään marraskuussa täysin uusi tapahtuma, kun Perunafestivaali valtaa Paavli Kulttuuritehtaan 15.–16.11.2025. Tapahtuma kokoaa saman katon alle kulttuurin, tieteen, … Lue lisää

11.11.2025 | Kulttuuri

Loppuvuoden ja joulun tapahtumat

Loppuvuoden ja joulun tapahtumat

7.–23.11. PÖFF Pimeiden öiden elokuvafestivaali, Tallinna, Tartto, Narva, Jõhvi Maailman 15 tärkeimmän A-luokan elokuvafestivaalin joukkoon kuuluva PÖFF kasvaa vuosi … Lue lisää

10.11.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.10.2025–22.2.2026 Näyttely Hauraalla pohjalla, Tallinna Taidemaalari ja muotoilija Sirje Runge tutkii valon ja tilan teemoja näyttelyssään. Rungen ura on … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kulttuuri

Uudistunut Tallinnan kaupunkielämän museo

Mainos Uudistunut Tallinnan kaupunkielämän museo

Tallinnan kaupungin historiasta kertova Kaupunkielämän museo avaa ovensa uusituissa museotiloissa Vanhankaupungin keskiaikaisessa kauppiastalossa Vene-kadulla. Samalla avataan myös uusi perusnäyttely, … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kulttuuri

Jazzkaar 2026 tuo Tallinnaan maailman huippuja

Mainos Jazzkaar 2026 tuo Tallinnaan maailman huippuja

Keväällä 2026 Telliskivessä ja muualla Virossa vietetään jazzin juhlaa, kun 37. Tallinnan kansainvälinen Jazzkaar-festivaali järjestetään 25.4.– 2.5. Jazzkaar on … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kulttuuri

Näyttely ”Kuuluisat merimatkat. Eurooppalaisen maailmankuvan laajeneminen” on päättymässä!

Mainos Näyttely ”Kuuluisat merimatkat. Eurooppalaisen maailmankuvan laajeneminen” on päättymässä!

Vielä on muutama kuukausi aikaa nostaa purjeet ja seilata aikaan, jolloin Euroopan suurvaltojen välillä käytiin kilpajuoksua siitä, kuka löytää … Lue lisää

8.11.2025 | Kulttuuri

Virolaista tekstiilitaidetta Pärnun nykytaiteen museossa

Virolaista tekstiilitaidetta Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museo (Uue Kunsti Muuseum) avaa huomenna, 9. marraskuuta, uuden tekstiilitaiteen näyttelyn Kaunis aika. Se esittelee virolaisten taiteilijoiden … Lue lisää

6.11.2025 | Kulttuuri

Pimeiden öiden elokuvafestivaali alkaa!

Pimeiden öiden elokuvafestivaali alkaa!

Vuodesta 1997 lähtien Pimeiden öiden elokuvafestivaali (PÖFF) on kasvattanut suosiotaan ja arvostustaan tasaisen varmasti. Festivaalilla on ollut Kansainvälisen elokuvatuottajien … Lue lisää